G: koulukiusatut, miten teihin on asia vaikuttanut?

mulla ainakin on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, vaikea on luottaa ja olen ennakkoluuloinen tiettynlaisia ihmisiä vastaan (jos muistuttavat mua koulukiusaajista)
Aliarvoin itseäni jatkuvasti ja tunnen itseni toisarvoiseksi.
Silti nyt on ihana työpaikka jossa musta itsestäni pidetään sellaisena kun olen ja muutama tosi ystäväkin on joihin luotan.
mites teillä muilla? :wave:

 

Aivan samat tuntemukset myös minulla. Onneksi on rakastava ja kannustava mies niin on tämä elämä vähän helpompaa. Ennen miehen tapaamista olin melkein erakoitunut. Ainoat tutut olivat naapurin mummot ja kurssikaverit.

 

no ei se enää nii paljon vaikuta ku sill0on nuorena..oli kyllä kamalaa aikaa..kouluun en mennyt kun en halunnut kohdata niitä kiusaajia..tekihä se itsetunnon niin alhaiseksi kuin enää vaan voi..nykyään on luonne vahvempi ja pystyisin antamaan takaisin samassa tilanteesssa..mutta ei ollu helppoo nuorena..lapsena taas en hirveesti ymmärtäny sitä miksmua kiusattiin..kunnes selvis että kateus oli osa syy..itse tunto itellä viel aika huono mut toiseksi en jäsi enää jos alettaas taas "kiusaa"

 

Samoja tuntemuksia minullakin..

Uusiin ihmisiin on vaikea luottaa, ensinnäkin on vaikea tava uusia ihmisiä..
Aluksi olen uudessa porukassa todella hiljainen enkä uskalla tehdä mitään,
koska pelkään, että nolaan itseni jotenkin ja enhän minä kuitenkaan osaa mitään.

Muuta todella hyvä ystävä löytyy johon todella pystyy luottamaan,
sekä tuo ihana, rakas mieheni :heart:

Koko peruskoulun ajan olin koulukiusattu. Vanhempieni kertoman mukaan aamuisin itkin sängyssäni kun en olisi uskaltanut millään lähteä kouluun. Itsetunto ollut aina huono, johtuen tuosta varmaankin. Ja masennuksen käynyt läpi, vaikeimman kautta.

Elämässä olen päässyt eteenpäin pienin askelin..

 

En tuo itseäni esille mielellään, painun siis taustalle jos mahdollista. Puheiden pitäminen --> täysin mahdotonta. Minun on erittäin vaikea ottaa vastaan ulkonäkööni kohdistuvia kohteliaisuuksia.
Aliarvioin myös itseäni, en luota aina omiin taitoihini. Luottamuspula on valtava tuttavia kohtaan, minulla on vain pari hyvää ystävää.

ÄRRÄN perkele opettelin ihan kiusallanikin. :attn: (anteeksi kirosana)

Pidän erittäin hyvin huolta omasta hygieniastani. Tuossa nyt joitakin esimerkkejä.

 

mua kiusattiin ala-asteella. yläasteelle kun pääsin valitsin kaverini hyvin tarkasti, tein itsekkin sitä että savustin jonkun porukasta ulos jos en hänestä pitänyt. en ilkeyttäni (luulisin) vaan sen takia että tuntisin oloni turvalliseksi. nykyäänkin valitsen ystäväni todella tarkasti ja sen takia mulla ei olekkaan kun muutama hyvä ystävä, eikä tää haittaa mua ollenkaan. ei tarvii miettiä mitä kellekkin uskaltaa puhua kun voi luottaa täysillä.

mut en sanois että olisin sulkeutuneempi tai mitään sellaista kiusaamisen takia, olen vain oppinut erottamaan oikeat ystävät vääristä rankalla kädellä...

 

Ei oikeastaan enää mitenkään,ennen olin arka ja syrjäänvetäytyvä,mut nykyään ajattelen et se on voi voi. Enkä ole kiusaajilleni yhtään kateellinen,yksikin niistä istuu nyt linnassa taposta,et sekin sai ansionsa mukaan :kieh:

 

on paniikkihäiriötä,ujoutta,pelkoja,,,,,kiusaaminen jatkui ala-asteelta aina ammattikouluun asti.

 

mulla vähän samoja juttuja. kiusaaminen alko ala-asteella ja kesti ammattikouluun. samaan aikaan isä kuoli, veli hakkasi, ja äiti aina ollut tunteeton eikä ole koskaan puuttunut meidän elämään (edes lapsena). ensimmäiset ystävät sain ammattikoulussa. aikanaan olin todella ujo, ja jos joutu jossain puhumaan isolle joukolle olin ihan paniikissa. nyt ujous vähentyny, mutta uusien ihmisten seurassa en keksi mitään puhuttavaa. työpaikoilla joissa olen ollu olen hiljanen ja vähän avuton, en tiedä mitä tehdä jos ei joku sano, en siis osaa olla omatoiminen. ihmisiin luottaminen on pitänyt rakentaa uudelleen, ex pahoinpiteli ja yritti raiskata, ihmisiin luottaminen oli välillä ihan nollassa...

 

Vaikuttaa kovasti. Arkuus, uusien ihmisten kanssa tosi vaikea tutustua ja en usko että joku oikeasti haluaisi olla kaveri. Sos.tilanteiden pelko, itseni aliarviointi, hankalaa ottaa vastaan sos.palautetta jne....Näin kasvottomana ei ole yhtään hankala kommunikoida muiden kanssa.

 

Ja rankkaakin kiusaamista luokilla 2-9 sekä vielä myöhemmin ammattiopinnoissa syrjintää.

 

Vaikuttaa kovasti. Arkuus, uusien ihmisten kanssa tosi vaikea tutustua ja en usko että joku oikeasti haluaisi olla kaveri. Sos.tilanteiden pelko, itseni aliarviointi, hankalaa ottaa vastaan sos.palautetta jne....Näin kasvottomana ei ole yhtään hankala kommunikoida muiden kanssa.

Samoin.
Usein mietin, mitähän tuokin minusta ajattelee tai mitä vikoja se on minusta löytänyt (oli se vanha- tai uusi tuttavuus).
Sitten minä punastun tosi herkästi.
Kamalin tilanne oli se kun minun piti esitellä päättötyö, siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. :kieh:

 

Niin joo.
Nykyään olen erittäin sosiaalisessa työssä. Joudun toimimaan asiakaspalvelijana ihan kaikkien ihmistyyppien kanssa. Kyllä itsevarmuus kasvaa.

 

Mua kiusattiin ala-asteella lähinnä haukkumalla vaatteita, hiuksia, tekoja yms.. nykyisin on itsetunto edelleen aika maassa.. aina on sellanen olo, että kaikki arvostelee, miten olen pukeutunut yms..

 

Ai niin, kyllä peruskouluaikaiset tapahtumat on vaikuttanu

Muistan, kun ammattikoulussa silloiset opiskelukaverit jutteli kulman takana. Toinen sanoi:
- mulla on asiaa
- no mitä
- en voi sanoo nyt
- mihin se liittyy

ja sitte tää toinen sanoi mun nimeni

mä olin ihan hermoromahduksen partaalla kun seuraavana päivänä kuulin heidän keskustelevan: "pyydetään muitakin mukaan ja näytetään sille perjantaina"

Mä olin ihan itkun partaalla mennessäni perjantaina kouluun... Ja vielä kun näin koko luokan ryhmittyneen yhteen nurkkaan, meinasin jo huutaa mitä hemmettiä pahaa oon teille tehny?

Sitte ne pyysi mut sinne. Aattelin että ei kai ne väkivaltaisia ainakaan ole, ja astuin varovasti lähemmäs...

Sain sydämen muotoisen kukkakimpun lahjaksi, kun olin juuri mennyt kihloihin. =)

Turhaan pelkäsin

:heart:
Ihana!

 

leobard: mulla kans tuo,että en osaa olla omatoiminen.kotona oli alkoholiongelmaa ja huutamista pienestä pitäen.sit se ettätuntui etten oo ikinä tarpeeksi hyvä.sama tunne jatkuu edelleen...

 

mua kiusattiin 6-9 luokat ja voin kertoa että ei ole hienoa senkään jälkeen ollut vaikka kiusaaminen on loppu. oma tunto on TODELLA alhaalla ja jatkuvasti on muututtava että pysyy kasassa. pelkään kaikkia oikeestaan jopa kavereitani koska ne ovat kuin kiusaajani ilkeä tyttö porukka ja puhuvat paskaa seläntakana jos riita on pienikin. olen itse 18. mutta arvet on pysyviä enkä usko niiden koskaan lähtevän pois. Jos saisin palata takaisin ylä asteelle ni vois tuo junkmailin- tää tulee loppuun biisi olla aika osuva. mulla on todella paljon vihaa varastossa niille jotka teki mun elämästä helvetin mun koulu ajasta.
Ja toivon syvästi että koko porukka sais kärsiä ja paljon.

 

Minua suljettiin porukoista pois ja haukuttiinkin koska olin ylipainoinen ja toisaalta kaikkia muita fiksumpi ja nopeampi oppimaan. Yläasteella ylipaino katosi, joten siitä ei voitu enää nälviä, mutta kokeissa pärjääminen ja yleinen muita parempi osaaminen oli ilmeisesti kateuden aihe, koska siitä jatkettiin. Olin yliujo, en uskaltanut sanoa mitään, enkä mennyt lähellekään kiusaajapiirejä. Onneksi sain silti niin hyviä ystäviä, että pysymme ystävinä aina. Kiusaajille päätin näyttää pärjäämällä elämässä niin hyvin kuin mahdollista. Kirjoitin yo-kirjoituksista "täyspotin". Muutin pois kotiseudulta yliopistokaupunkiin, ja koska siellä aloitin "puhtaalta pöydältä", huomasin etten ollut muita kummempi, ja opin sosiaaliseksi ja avoimeksi, sain lisää hyviä ystäviä. Sain itsetuntoni kuntoon ja opin olemaan välittämättä kateellisista ja pahansuovista ihmisistä. Suoritin tutkinnon, sain hyvän työpaikan. Löysin mieheni, ja meillä on ihana perhe. Olen kuullut ja luokkakokouksessa totesin, että samaa ei voi sanoa vuosien takaisessa kiusaajapiirien päätyypeistä. Ei koulutusta, hajonneita perheitä, alkoholismia...

 

mua kiusattiin 6-9 luokat ja voin kertoa että ei ole hienoa senkään jälkeen ollut vaikka kiusaaminen on loppu. oma tunto on TODELLA alhaalla ja jatkuvasti on muututtava että pysyy kasassa. pelkään kaikkia oikeestaan jopa kavereitani koska ne ovat kuin kiusaajani ilkeä tyttö porukka ja puhuvat paskaa seläntakana jos riita on pienikin. olen itse 18. mutta arvet on pysyviä enkä usko niiden koskaan lähtevän pois. Jos saisin palata takaisin ylä asteelle ni vois tuo junkmailin- tää tulee loppuun biisi olla aika osuva. mulla on todella paljon vihaa varastossa niille jotka teki mun elämästä helvetin mun koulu aikana.
Ja toivon syvästi että koko porukka sais kärsiä ja paljon.

 

musta tuli jollain tavalla vahvempi, mua ja mun kaveria kiusattiin ylä-asteella, mä jo sillon paskat nakkasin niistä, mua ne ei lannistanu, kaverini kyllä :'(
siitä lähtien oon ollu todella rohkea ja itsenäinen. tavallaan siis tahallaan ärsytin kiusaajiani vielä lisää, olemalla liianki näkyvästi oma itseni B)

nykyään jos näen kiusaajani, niin he ovat vaivaantuneita mut nähdessään, niitä varmaan hävettää, mä katson niitä v-mäisesti hymyillen suoraan silmiin, en tervehdi...

mutta koskaan en anna anteeksi.

 

Olen mielestäni ruma ja lihava, tosin ihmettelen kun nykyään arvostellaan senkin takia jos yrittää näyttää hyvältä.

Minusta on kasvanut sellainen ihminen, etten hauku ketään ulkonäön tms perusteella.

 

Kyllä se vaikutti et oli huono itsetunto monta vuotta.

Nyt en huomaa enää sen vaikutusta oikeestaan, muistelen vain ikäviä ala-astevuosia.

Mutta kun huomaan että kuinka paljon mä oon saanu elämässäni aikaan, huolimatta kiusaamisesta ja musta on kuitenki tullu avoin ja sosiaalinen, sekä helposti ihmisten kanssa toimeentuleva.

Nykyään olen Jiscoanan tavoin asiakaspalvelutehtävissä ja nautin!

 

aikalailla samoja juttuja mullaki. hirveen ennakkoluulonen oon uusia ihmisiä kohtaan. kavereitten seuras oon se puheliain ja rohkein, mut heti jos on joku outo tyyppi tulee niin ensimmäisenä ajatuksena on et "mitä sä mulle puhut? kohta varmaan tulee kommenttia mun naamasta tai jostain muusta" rasittavaa ku joillekkin tulee ensivaikutelmaks et oon ylimielinen, hiljainen tyyppi joka ei haluu olla kenenkään kans tekemisis Mä sain heti kun seiskalle tulin niin aika rankkaa tekstii mun naamasta joka jatku koko yläasteen joten uskon että se vaikuttaa siihen että ihmisten silmiin katsominen vaikeutui hirveesti. aina jos joku tyyppi tulee puheille niin käännän katseeni pois ja koko ajan on pelko et kohta se huomauttaa jostakin. itsetunto nollissa ja tunnen että ihmiset aliarvioi koko ajan. Pahinta oli et kun sain nimittelyjä niin en käsittänyt et miks ne ilkeet sanat. Katoin peiliin ja itkin, koska itse en löytänyt naamastani niin suurta vikaa. mielestäni olin ihan nätti vaikka minulla oli ne "kauneusvirheet" minkä takia nimiteltiin. omien luokkalaisten jätkien(sillä kaikki kiusaajat oli jätkiä) ivat olisin kestänyt jotenkuten, mutta tuntemattomatkin nimitteli samoja asioita. hoin koko ajan itselleni et "mitä niin rumaa mussa on ja miksi en ite nää itteeni rumana" että kiitos vaan. kaikki ilkeydet seuraa mua koko ajan. koka ajan toivon syntyväni uudellaan ja sellasena että ihmiset hyväksyis. en halua elää tällästä elämää. mutta silti uskon parempaan. Mut on merkitty ikuisesti niillä ilkeillä nimillä. voisin sanoa et ne kiusaajat pilas mun elämän

 

Siten että pelkään, ettei minusta pidetä. Usein ei pidetäkään. Olen opetellut näyttämään ulkoisesti siltä, ettei pelota eikä hetkauta.

 

koka= koko
= )