G:Kipulääkkeillä vai ilman?

Eli miten sinun synnytyksessä meni, otitko jotain kipulääkkeitä vai synnytitkö ilman? Ja perusteluja, omasta halusta vai kiireestä ei ehtinyt saada tms.
Entä oliko sillä vaikutusta esim.lapsen imemiseen tai toipumiseen yms. Eli kertokaa kaikki mahdollinen
Kyselen siksi kun itsellä viikkoja nyt 32+6 ja synnytys siis lähenee koko ajan. Itsellä tosi pieni kipukynnys eli jokanen pikkunenkin asia sattuu ja kun sattuu niin sattuu sitten tosi kovin..Kuitenkin haaveissa olis pärjätä ilman epiduraalia...Kohdunkaulan puuduketta olen miettinyt..Mutta kaikkein hienointa olis pärjätä kokonaan ilman, vai olisko sittenkään?
Eli kertokaa omat kokemuksenne ja mielipiteenne :flower:

 

oman kokemuksen i voi kertoa,kaksi synnytystä läpikäyneenä että tämän kolmannen haluaisin synnyttää ilman epiduraalia..
esikoisen synnytys kesti 16h ja ehdin saamaan kolme-neljä kertaa epiduraalia sun puita puudutteita ja loppuvaiheessa näistä ei ollut hyötyä,kun lihakset eivät kuitenkaan rentoutuneet..
toipuminen kesti pidempäään,en voinut edes kävellä osastolle,sängyllä vietiin.
toisen kanssa olin itseäni valmistellut synnytykseen henkisesti ja jo yhden kipeän synnytyksen kokeneena en halunnut toista samanlaista,jossa tunsin että menetän kontrollinin täysinenkä voi luottaa apuihin. Noh,synnytys kesti 6h ja kivunlievittäjänä ilokaasu.. koin että oli helpompi synnyttää kun tunsi kaikki kipuilut ja tiesi että koko ajan taphtuu jotain koska tunai kipua..näin minulla..

 

oman kokemuksen i voi kertoa,kaksi synnytystä läpikäyneenä että tämän kolmannen haluaisin synnyttää ilman epiduraalia..
esikoisen synnytys kesti 16h ja ehdin saamaan kolme-neljä kertaa epiduraalia sun puita puudutteita ja loppuvaiheessa näistä ei ollut hyötyä,kun lihakset eivät kuitenkaan rentoutuneet..
toipuminen kesti pidempäään,en voinut edes kävellä osastolle,sängyllä vietiin.
toisen kanssa olin itseäni valmistellut synnytykseen henkisesti ja jo yhden kipeän synnytyksen kokeneena en halunnut toista samanlaista,jossa tunsin että menetän kontrollinin täysinenkä voi luottaa apuihin. Noh,synnytys kesti 6h ja kivunlievittäjänä ilokaasu.. koin että oli helpompi synnyttää kun tunsi kaikki kipuilut ja tiesi että koko ajan taphtuu jotain koska tunai kipua..näin minulla.. synnytyksestä toivuin nopeasti ja olisin ollut heti valmis lähtemään kotiin,olo oli kuin en olisikaan synnyttänyt...

 

Moi!

Itse olen synnyttänyt kaksi lasta joista ensimmäinen syntyi 14½ tunnin kuluttua epiduraalin ja ilokaasun voimin ja mulle jäi rauhalliset ja miellyttävät kuvat. synnytyksestä. Joskaan ponnistusvaiheeseen ei auttanut. Toinen syntyi ilman mitään kivunlievitystä. En ehtinyt saada mitään ja olin ihan mielettömän kipeä. Olin seitsemän senttiä auki kun kätilö soitti lääkärille ja tuli takaisin niin sanoin et vauva tulee nyt. Lääkäri tuli 10 minuutin päästä soitosta ja vauva oli mullä sylissä. Sitten vietiinkin mua kiireellä leikkuriin. Tätä synnytystä ei voi mitenkään hyvällä muistella.

Nyt odotan kolmatta marraskuulla syntyväksi ja menen kyllä ajoissa sairaalaan ja otan mielellään vaikka epiduraalin rauhottamaan supistuksia (ainakin esikoisessa auttoi) ja synnytyksen nopeutta. =) Kahden kokemuksen perusteella jos voisin vaikuttaa niin kiitos hidas synnytys.

Toipuminen molemmista synnytyksistä ihan ok. Eka lapsi oli huono imemään ja imetys takkuili koko 3 kuukautta mitä jaksoin yrittää. Toinen alkoi imemään heti kun rinnalle pääsi joskin mun tilanteen takia sain kunnolla vierihoitoon vasta 1½ vrk kuluttua.

Tää kipukynnysjuttu on kyllä aika henkilökohtainen asia.. Omasta mielestä en ole mitenkään älyttömän kipuherkkä. Onhan eri ihmisten supistukset erilaisia ja mullakin tässä jälkimmäisessä synnytyksessä oli paljon järkymmät supistukset. Anoppi taas sanoi että jos sen olis pitänyt odottaa niitä kunnos supistuksia niin se olis synnyttänyt kaikki lapset kotona ilman kunnos supistuksia. =)

Onnea matkaan ja ehtiihän sen puudutteen päättää vasta synnärillä omien tuntemusten mukaan. :flower:

MatalaLento ja Hippu 9+6

 

Heippa ja kiitos vastauksistanne!

Turhaanhaan sitä ei kannata etukäteen stressata ja miettiä liikaa, ku eihän sitä koskaan tie miten h-hetkellä menee ja tapahtuu, mutta asia vaan mietityttää..

Luin kirjan luonnollinen lapsuus ja siinä vaan ne esille tuodut asiat sai viimeistään mut "kaikkoamaan" epiduraalia..Ja ylipäänsä se miten ihmiset on puhunu kun eivät siinä kohtaa enää oo tilanteen tasalla ku eivät tunne omaa kroppaansa tai välttämättä tiedä millon ponnistaa..Toisaalta emmä tie kuuluuko synnytyksen väkipakolla tehä kipeetäkään, siis kun kerta tarjolla on kipua vähentäviä lääkkeitä...Vaikeita asioita eikä oikein ole ketään kenen kanssa näistä juttelis sikspä siis tänne kirjoittelen.
Ehkä sitä osaa vastata itselleen nuihin kysymyksiin ja ajatuksiin sitten kun on tän ensimmäisen saanu ulos..

 

Moi Haaveilija!

Mä kävin pelkopolilla sen takia, että kakkonen syntyi suht nopeesti ja apuna oli ainoastaan ilokaasu (ja suihku). Ja ne kivut meni kyllä mulla "yli".
Esikoisen synnytys oli hitaampi ja sain 3 annosta epiduraalia, mutta niiden vaikutus alkoi lähteä ponnistusvaiheessa, joten tunsin kyllä kipua jo silloin. En ollut turta ja ponnistaminen onnistui ekakertalaisella just oikeaan suuntaan.
Molemmissa synnytyksissä mulle on laitettu kohdunkaulanpuudute, mutta en ole kokenut siitä mitään apua. Laittaminen sattuu ihan helv******!!

Molempien kanssa imetys lähti ihan ok käyntiin. Ekalla kerralla maito nousi myöhemmin (vasta 4.päivänä), mutta vaikuttaako siihen sitten se, ettei kroppa ollut ekaa kertaa asialla kuopuksen kanssa jolloin maito nousi jo sairaalassa vuorokauden päästä...
Tokasta synnytyksestä olin paljon kipeämpi ja mulla just päin vastoin kuin EevaN:llä eli mut kärrättiin tän tokan synnytyksen jälkeen pyörätuolilla osastolle, kun en pystynyt kävelemään. Epiduraalin jälkeen ei ollut mitään ongelmia vaan itse ylpeänä tuoreena äitinä työnsin vauvan sängyn osastolle.

 

Heissan ja onnea ihanasta odotuksesta:heart:. Olen synnyttänyt viisi lastamme ilman kivunlievityksiä. Sen kummemmin en ole suunnitellut asiaa, mutta näin on lopulta mennyt. Tosin nämä kolme viimeistä ovat olleet nopeita ja aivan kuten moni nopeasti synnyttänyt on tässä jo kertonutkin, ovat kivut aika rajut ja kovat. Toisaalta tykkään siitä, että tiedän missä mennään ja mitä kropassani tapahtuu: ja sitähän et voi tuntea samalla tavalla jos on kovat puudutteet päällä. Lisäksi olen kokenut hengittämisen ehkä tärkeimmäksi apuvälineeksi synnytyksen aikana, mutta se ei tule kaikille luonnostaan. Itselleni se on tuttua työn kautta. Mainitsit matalasta kipukynnyksestäsi ja tuli kyllä mieleeni, että lähde vain avoimin mielin synnyttämään, äläkä ole itseesi yhtään "pettynyt" jos otat jotain kipua lievittävää. Ei se tee sinusta sankaria jos synnytät ilman puudutuksia, mutta se, että synnytyksestä jää hyvä muisto ja syntymän hetki jää mieliinne ennenkaikkea kauniina, elämänmuuttavana hetkenä, on todella tärkeää.

Itse olen palautunut jokaisesta synnytyksestä hienosti ja suurinpiirtein samantien ollut jaloillani ja suihkussa ym. Kyllähän puudutteet siihen jonkin verran vaikuttaa, mutten usko niillä olevan merkitystä esim. imetykseen.

Ja muista, että on mnat muutakin tapaa lievittää kipuja, kuin kovat puudutteet. Kokeile ainakin ensin vettä (suihkua tai ammetta, jos mahdollisuus), lämpimiä kaurapusseja, hierontaa, isoa palloa, jonka päällä keinutella ym. Itse olen kokenut synnytyksen helpommaksi, kun olen liikkunut ainakin jollain keinoa avautumisvaiheessa: keikutellut lanteita, lillunut ammeessa, kävellyt, nojaillut sänkyyn tai ihan mitä tahansa. Monesti sänkyyn jääminen hidastaa synnytystä ja vaikeuttaa helpottavan asennon löytymistä.

Ihana synnytystä ja vauva-aikaa sinulle toivoen:heart:

 

Mulla meni ilman mitään lääkitystä. Syynä oli, että synnytys oli niin nopea, kokonaisuudessaan 4,5t. Aukeamisvaihe oli todella kipulias ja 3,5t jälkeen olisin ollut valmis johonkin kivunlievitykseen, mutta kun ponnistusvaihe alkoi kaikki kivut - ihan oikeasti - katosivat ihan tyystin. Ponnistus kesti 50min, mutta oli täysin kivuton.

 

Kassu, kiitos :heart: Tuli ihana levollinen ja rauhallinen olo viestistäsi.

 

Hei, itellä on kaks synnytystä takana eikä kumpaankaan ole saanut kivunlievitystä. Ensimmäinen synnytys kesti 3tuntia ja toinen 2tuntia, eli en kerennyt saamaan lääkettä kun mua ei uskottu että syntyvät nopeasti! Tämä toinen synnytys oli rankempi kuin ensimmäinen vaikka ei tullut repeämiä eikä tarvinnut välilihaa leikata, mutta vauva oli isompi kuin ensimmäinen. Itelle jäänyt hyvä mieli siitä että on saanut synnyttää ilman kivunlievitystä, siinä huomaa kuinka vahva oma kroppa on ja mitä kaikkea sitä kestää, ja oli ihan mukava näyttää miehellekkin että kyllä mää tähän pystyn
Toivoinkin että toiseen synnytykseenkään en tarvi lääkettä, vaikka sitä sit pyysinkin kun olin niin kipeä mutta ei siinä vaiheessa enää keretty mitään antamaan kun piti alkaa ponnistamaan
Mutta jokainen omalla tavallaan ja jokainen synnytys on erilainen, eikä niitä kivunlievityksiä ole turhaan keksitty ite taidan vaan olla vähän hullu ku halusin ilman apuja synnyttää ;D

 

Minun neljäs synnytys 2009, oli helppo kivuton. Kätilö jo alkuun sanoi että kaikki kipulääkkeet mitä käytettävissä on, saat jos haluat. Sanoi ettei itse ymmärrä miksi synnytyksen pitäisi sattua, mutta "koulukuntia" on erilaisia. Tilasi lääkärin klo 02.00 jolloin saavuimme saliin, vedet menivät jo kotona yhden aikoihin, pistivät epiduraalia varten valmiiksi kanyylit sun muut, antoi lääkeaineet kätilölle, pelattiin miehen kanssa neljään asti korttia, kivut yltyivät, sain ekan annoksen neljältä, seuraavan kuudelta, ja kätilö tuossa kahdeksan maissa tutki sanoen että mies voi käydä aamupalalla pikaisesti, vauva syntyy kohta. Soitin siinä vielä tulevalle kummille, rupateltiin liki puoli tuntia, kätilö sanoi että antaa vielä kolmannen ponnistusvaihetta varten, ja mies palasi saliin, kätilö tutki ja lopetin puhelun, sanoen että vauva syntyy kuulemma nyt. Viisi minuuttia puhelun jälkeen, tyttö oli ulkona, kivuitta!! Viereisessä salissa äiti huusi täyttä kurkkua, haukkui miehensä lisäksi kätilön, ja huuto vain jatkui...oma kätilöni sanoi, että on itse sitä mieltä jos äiti pysyy rauhallisenä, huutamatta kurkkusuorana, vauvasta tulee kiltti ja itkuton lapsiTiedä tuota, mutta meidän tyttö ei itkullaan ole herätellyt tai muutoinkaan itkeskellyt juurikaan, tämän liki kahden vuoden aikana. Naisten klinikka.

Eka synnytys kesti 25h, ilman mitään troppia, kätilön mielestä kipu kuuluu synnytykseen, synnytyskokemus oli aika kamala. Loppuhuipennukseen kohdunkaulaan puudutetta, siinä se. Kätilöopistolla.

Toinen sitäkin pahempi, neljä tuntiä kipua, kuului kätilön mielestä asiaan, vauva syntyi, istukka jäi sisään, sitä yritettiin väkisin irroittaa, vuodin" kuiviin", leikkaussaliin irroitettavaksi, pahoittelujen kera, myönsivät jälkeen päin, ettei olisi pitänyt liki kahta tuntia yrittää neljän ihmisen voimin irroittaa. Tulehdus perään. Naisten klinikka.

Kolmas synnytys meni pelonsekaisin mielin, sain käynnistyksen koska pelkäsin, epiduraali ja ilokaasu vei kivun, ainoastaan ponnistusvaihe n. 15 minuuttia sattui, ei jäännyt kammoa kuten kahdesta edellisestä.
Jorvin sairaala.

Voisin vielä viidennen synnyttää, niin hyvä kokemus tuo viimeinen, kaiken kaikkiaan, mutta luulen että kolme poikaa, ja tämä nykyisen mieheni ainokainen. pikkuprinsessa riittää meille

ps.Liitin tämän muokkaamattomana tänne, oli synnytyskokemusta koskevassa palstassa..

 

Yhden lapsen olen synnyttänyt ja sain epiduraalin. Mulla synnytys jouduttiin käynnistämään korkean verenpaineen vuoksi ja mulle sanottiin heti että tulen saamaan epiduraalin koska kipu nostaa verenpaineen liian korkealle. Olin kyllä jo aiemminkin miettinyt epiduraalia.

kivut olivatkin kyllä sitä luokkaa sitten (avautumisvaihe kesti vajaa 3 tuntia, eli aukesi äkkiä) että olisin varmaan kuollut ilman epiduraalia, se oli TAIVAS! Ei vaikuttanut mitenkään toipumiseen eikä vauvan imemiseen. Imi hienosti jo heti synnytyssalissa synnyttyään.
Ponnistusvaiheeseenkaan ei mitenkään vaikuttanut, se kesti 13 minuuttia ja kätilön mukaan olin kuin luotu synnyttämään. Ponnistamisen tarve oli mielettömän vahva ja vieläkin jaksan ihmetellä sitä tunnetta.. Ponnistusvaihe oli mielestäni niin helppo ja mukava kokemus että vois ponnistaa melkeen joka päivä

 

Sekäettä. Esikoisen (yli 4 kiloa) synnytin niin, että ponnistusvaiheessa oli hetken ilokaasua, mutta senkin vaihtoivat vauvan takia happimaskiin. Ei vaan sattunut niin kovin, että olisin tarvinnut mitään ennen 9cm.
Kakkonen synty varmaan lääketokkurassa (no ei..), kun sain kaikkea mahdollista suun kautta, maskilla, pistoksina, selkään ja selkäytimeen. Sattu niin kovin että taju meni välillä. Ponnistusvaihe taas oli helpompi.
Kolmonen sattu kans, mutta meni hallitummin, amme, ilokaasu, epiduraali. Ponnistusvaihe tuntu enempi kun kakkosen kohdalla, mutta kesti vaan alta 3min.

Nyt olen taas pian menossa samoihin puuhiin ja mieli avoimena. Kestän kipua sen verran, kun kestän ja rajan yli menevään otan helpotusta. Etukäteen ei todella osaa sanoa, koska synnytykset voivat olla samalla henkilölläkin aivan erilaiset!

 

Synnytin esikoisen ilman lääkkeitä. Ei ollut mitään pyhiä periaatteita muuta kuin että mennään luomuna niin kauan kuin mahdollista. Jos synnytys olisi pitkittynyt tai tullut komplikaatioita niin varmasti olisin tarvinnut puudutuksia, mutta tuon 12 h normaalin ja hyvin etenevän synnytyksen pärjäsin ilman. Varmasti kivun tunne ja myös suhtautuminen siihen on yksilöllistä, ei kipua voi vertailla objektiivisesti eikä etukäteen tietää paljonko itseen sattuu.

Tärkein kivunlievityskeino oli mielestäni supistuksiin keskittyminen ja supistuksen aikana rentoutuminen ja hengittäminen (leuka ja hartiat rennoksi, hengitys fiiliksen mukaan). Sitten välissä lepäsin parhaani mukaan. Jos supistuksen aikana jännittyi niin se sattui paljon enemmän, varmasti jos jännittää ja pelkää kipua niin sattuu todella. Suihku vei yllättävän hyvin pahimman terän kivusta ja vietinkin suihkussa suurimman osan avautumisvaihetta, lisäksi apua oli hieronnasta ja jyväpussista. Ponnistusvaihe oli kyllä kivulias mutta onneksi lyhyt, kätilöt saivat varmaan tinnituksen karjumisestani Ilman muuta menisin uudestaan samoilla eväillä.

 

Ensimmäinen tuli ilman lääkkeitä, hypnosynnytysmenetelmillä. Toinen on nyt tulossa heinäkuussa ja samoilla eväillä mennään. Itselleni apua oli erilaisista mielikuva- ja hengitysharjoituksista aloitettuna jo kuukausia ennen synnytystä ja siitä, että tiestin koko ajan tarkkaan missä mennään. Kipu oli kestämätöntä ainoastaan toiseksi viimeisessä ponnistuksessa, kun seuraavalla koko vauva jo syntyikin.

 

Ajattelin myös itsestäni, että on tosi matala kipukynnys, mutta on se vissiin korkeampi

Ei ne supparit niin pahalta tuntuneet kuin olin muiden kertomuksien perusteella kuvitellut, mutta se oli epämukavaa ja kun ne kesti varmaan minuutin luokkaa kerrallaan niin kyllä ajattelin ihan omaa mukavuutta.. lisäksi ponnistusvaihe ilman puudutteita kyllä ajatuksena pelotti vaikka aiemmin raskauden aikana sitä suunnittelin. Käytin ensin ilokaasua ja sitten kun se ei enää auttanut otin epiduraalin. Epiduraali poisti kaikki kivut ja olo oli tosi mukava. Toinen annos ehdittiin laittaa sopivasti ennen ponnistusvaihetta (ehti lyödä täydelle teholle juuri sopivasti) ja ponnistuskin kesti vain 15min... kyllä mä suosittelen epiduraalin käyttöä jos vaan pystyt sen saamaan, turha sitä on kärsiä ja kärvistellä jos kerran tuollaiset on keksitty ja saatavilla. Helpompaa oli kuin kakkoshädällä käyminen D

Toki jonkinlaiset kivut iskee sitten puudutuksien loputtua, mutta niihinkin auttoi panadolit tosi hyvin ja pienen kipuilun kyllä kestää..

(Itsellä tosin jäi liitoskivut päälle ja ovat edelleen (vajaa 6kk synnytyksestä), mutta vauva oli vain 2606g eikä synnytyksessä tapahtunut mitään erikoista niin luulen, että johtuu jostain muusta... puudutusten loputtua en siis päässyt kävelemään pariin pv:ään ja kävely ollut vähän vaikeaa 4,5kk kunnes fysioterapeutin ohjeistuksesta kävin ostamassa si-vyön...)

-- Niin ja kun kuunneltiin sitä viereisen huoneen luomusynnyttäjän karjumista niin kyllä me miehen kanssa naurahdettiin helpottuneena, että onneksi tajuttiin ottaa lääkkellisesti....

 

Itse olen synnyttänyt 2 krt (2005 ja 2007) esikoisen synnytys kesti 2h kokonaisuudessaan, en ehtinyt saada mitään puudutteita, ilokaasua kokeilin supistusten aikana mutta ei ollut mitään hyötyä. ja sitten toisen lapsen kohdalla en myöskään ehtinyt saada mitään puudutteita koska synnytys kesti 12 minuuttia, 4 yöllä olimme sairaalassa ja 12 yli 4 poika syntyi,kertaakaan ei supistellut, ja kalvot piti puhkaista sairaalassa kun sinne mennessä olin täysin auki, supisteluja ei tullut toisen kohdalla kuin pari kertaa,joilla myös ponnistin lapsen maailmaan

Nyt odottelen kolmatta, LA 28.6, lääkärit ja kätilöt sanoneet suoraan että aiempien synnytsten perusteella tämäkin tulee yhtä nopeaa, ja mietinkin että kun kerran olen jo kaksi lasta ilman puudutteita synnyttänyt niin kyllähän se tulee tää kolmaski luomuna

 

Esikoinen oli hätäsektiolla, toipuminen nopea ja hyvä, maito nousi kolmantena päivänä. Tokaa käynnisteltiin pari päivää ja toisen päivän iltana alkoi sitten säännölliset supistukset. Pari-kolme tuntia olivat siedettäviä, aluksi kävelin, sitten otin suihkua. Suihku oli tosin pieni ja siellä tuli niin kuuma, että alkoi pyörryttää ja oksettaa, oli pakko tulla pois. Aloin olla sen verran kipeä, että pääsin sitten saliin, vaikka synnytys ei vielä ollut käynnissä.

Salissa sain ensin ilokaasua ja jonkun puudutteen, josta ei tuntunut olevan mitään iloa, siis en huomannut apua. En pysynyt tolpilla enkä pystynyt millään hengitystekniikalla auttamaan supistuksia, joita oli koko ajan. Välit oli ehkä 30 sek, mutta etenemistä ei juuri tapahtunut. Ilokaasu sai pään sekaisin. Kun aloin oksennella, pyysin epiduraalin ja sain sen. Aivan ihana taivas, kipu meni pois kokonaan. Sain puudutetta 3 kertaa yön aikana. Synnytys käynnistyi joskus 01 yöllä ja nukuin aina välillä. 05-06 avauduin 5cm. Ponnistus oli kivuton, sujui hyvin ja lapsi oli 20min maailmassa. Erityistä ponnistustarvetta en tuntenut, mutta ponnistin supistusten tahdissa. Pieni eppari tehtiin ja puudute auttoi vielä tikkaamisessa.

Vauva oli virkku ja ihmeissään, silmät auki ja pääsi heti rinnalle, söi ensimmäisen aterian melkein heti synnyttyään. Apgarit 9/9. Väristä miinusta, salissa oli tosi kylmä, ulkona paukkupakkaset.

Negatiivisin puoli epiduraalista oli se, etten saanut tyhjennettyä rakkoa, se venyi liikaa ja sain katetrin 24 tunniksi. Aamun olin ihan "romuna", kävin itse suihkussa jne, mutta nukuttiin vauvan kanssa molemmat pitkälle iltapäivään. Sain levättyä ihan hyvin.

Ensimmäinen yö meni vauvalta tankatessa maitoa, oli tehokas ja aktiivinen imijä, sai kehut hyvästä kontaktista vaikka onkin niin pieni (siis tarkoitan vastasyntynyt, ei kooltaan muuten pieni, ihan normaalikokoinen oli).

Kolmanteen synnytykseen menen avoimin mielin, olisi kiva kun pärjäisi ilman katetria jne ja menisi mahdollisimman pitkään ilman epiduraalia, mutta olen tyytyväinen, että ei ollut teurastusmeininkiä. Ei tarvinnut pyörtyä kivusta, oksennella ja saada "ikuisia" traumoja.

 

Esikoista synnytin 26tuntia, sain epiduraalin kun olin kolmisen senttiä auki, samalla puhkottiin kalvot ja laitettiin oksitosiinitippa, jota sitten suurennettiin aina tasaisin väliajoin. Ponnistin 1,5tuntia ,lopulta imukuppiulosautto, vauva syntyi sinisenä ja elottomana saaden 5apgar-pistettä ja hänet kiidätettiin saman tien virvoitteluun, vietti happikaapissa kolmisen tuntia. Oli siis kaikkea muuta kuin hyvä kokemus.

Toisen synnytin omasta halustani ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja meni tosi hyvin. En kokenut itseäni kipeäksi, kyllähän supistukset sattuivat, mutta en kokenut niitä pahalla tavalla kipeiksi. Vasta noin vartti ennen tytön syntymää ajattelin että kohta pyydän läääkettä, mutta sitten kätilö tulikin tutkimaan ja totesi että olin 9,5senttiä auki, joten kohta ponnistetaan.
Ponnistus kesti 4minuuttia ja tytön sain heti rinnalle.
Toisesta synnytyksestä jäikin niin hyvä mieli että olisin voinut lähteä vaikka heti synnyttämään uudelleen.

 

Esikoisen syntymässä käytin ilokaasua ja kohdunkaulan puudutusta. Ainut miinuspuoli oli, että muuta ei enää ehtinyt ja puudutus suorastaan räjäytti paikat auki. Repeämiltä, nirhaumilta ja välilihan leikkaukselta ei vältytty. Oli tosi kipeä kokemus ekakertalaiselle, mutta kuitenkin loppujen lopuksi helppo synnytys.

Toisen synnytyksessä käytinkin sitten vyöhyketerapiaa, josta ei ollut apua minkään moista. Revin niitä pallukoita pois vielä kotiutumisenkin jälkeen. En kokeile enää tätä. Ammeessa lilluin monta tuntia ja se oli taivas. :heart: Kohdunkaulan puudutus, ilokaasu ja kaurapussit. Tytön synnytyksestä selvisin ilman nirhaumia, repeämiä. Oli helppo ja nopea synnytys.

 

Ekassa synnytyksessä en ollut ihan varma, että miten kauan kipua siedän. Joten salissa kärvisteltiin 6h, sitten päätin, että en kestä. Silloin laittoivat sen kohdunkaulapuudutteen, koska ei ollut enää ponnistusvaihe kaukana. Loppu menikin ihan helposti.

Toka oli sektio, joten siinä lääkitys oli ihan kohdillaan. Siitä toivuin tosi nopeasti, ainakin kätilöiden mielestä.

Kolmas käynnisteltiin ja kesti jotain kuusi tuntia ennen kuin synnytys käynnistyi. Sitten kun päätin, että en enää kipua kestä, anestesialääkäri oli joutunut johonkin teho-osaston potilaan äkilliseen leikkaukseen. Kätilö kysyi, että kestänkö minä?? No kumpikohan oli tärkeämpää sille lääkärille
Sitten kun kätilö sanoi, että leikkaussalista ilmoitettiin, että kohta lääkäri tulee, niin mä jouduin sanomaan, että: "musta tuntuu, että mun on pakko ponnistaa" Joten ihan ilman yhtään mitään lääkkeitä ja kivunlievitystä mentiin. Ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi se oli kaikkein paras synnytys. Tiesin mitä tein, ja muutenkin olin ihan eri tavalla osallisena kuin kahdessa ekassa.

 

Synnytin esikoistani 48 tuntia, josta viimeiset 12h oltiin sairaalassa. Olin 3cm auki, kun päästiin saliin klo 03. Seuraavat kuusi tuntia junnasin neljässä sentissä, vaikka olin koko synnytyksen ajan (myös kotona) ollut pystyasennossa, heijannut takapuolta, rentouttanut leukaa, naamaa, hartioita, keskittynyt hengittelyyn jne. Supparit tulivat usein, kestivät kauan, mutta eivät olleet kauheita, koska mulle riitti ihan tuo hengittely ja pallon päällä keinuttelu.

Klo 9 sovittiin kätilön kanssa, että nyt kalvot puhki, tippa tippumaan ja epiduraali tilaukseen (olin ilmoittanut jo aikaisemmin, että haluan ehkä epin, koska en ole nukkunut kahteen vuorokauteen kipeiden supistusten takia).

Klo 10-12.30 Epiduraalin eka annos vaikutti, puudutteen loppuessa olin 6cm auki. Tässä välissä nousi myös kuume.

Klo 13.10- sain toisen annoksen epiduraalia.

Klo 15 alkoi ponnistuttaa ihan kamalasti, olin 10cm auki. Kroppa ponnisti jo ihan itsestään, kun seisoin sängyn vieressä vastaanottamassa suppareita.

Klo 15.23 aktiivinen ponnistusvaihe alkoi (vauvan sydänäänet laskivat)
Klo 15.30 nelikiloinen tyttäremme oli ulkona muutamalla ponnistuksella, pisteitä kuusi. Virvoiteltiin ja vartin päästä pisteitä oli yhdeksän. Katseli meitä lämpökaapista ensimmäiset 1,5 tuntia. Rinnalle päästyään imi hyvin ja imetys lähti nätisti käyntiin.

Itseäni heikotti pitkä synnytys, kuume, repeämät ja varmasti nuo pari annosta puudutettakin. Suihkuun en päässyt ensiyrittämällä, vaan palasin takaisin sängylle ja söin vähän ensin. Sitten onnistui jo suihkuttelukin. Osastolle menin pyörtuolilla tuon aiemman heikotuksen vuoksi, eivät antaneet kävellä. Olo oli kuitenkin hyvä eikä mitään traumoja jäänyt. En usko, että vauvan hapenpuute johtui epiduraalista, vaan ennemminkin kaikesta muusta tapahtuneesta (pitkä synnytys, se kuume ja erittäin lyhyt napanuora, joka todennäköisesti kiristyi ponnistusvaiheessa). Niin ja epiduraali ei vienyt ponnistuksen tarvetta, kätilötkin ihmettelivät, että ensisynnyttäjäksi olin todella nopea ponnistaja.

 

Ensimmäinen syntyi sektiolla, eli se synnytys jääpi tän gallupin ulkopuolelle.

Toisen synnytys käynnistyi vesien menolla rv 39+2. Heti alkoi kovat, tiheät, supistukset.
Sairaalassa sain epiduraalin (totaalinen helpotus) ja ponnistus vaiheeseehn vielä kohdunkaulan puudutteen. Olin sillon sitä mieltä, että tuolla kohdunkaulan puudutteella ei tehny yhtään mitään, että ei auttanu ollenkaan. Synnytys kesti 5h 21min, josta ponnistus 10min.
Vauvalla oli napanuora kaulan ympäri, ja oli vähän veltto, väsynyt ja huonosti reagoiva pari päivää. Toisena päivän sitten huomattiinkin että tulehdusarvot oli tosi korkeat, ja vauva joutui teholle antibioottitippaan. Siltikin imetys lähti ihan hyvin käyntiin.

Kolmannen synnytys käynnistyi vesien menolla. Ja heti alkoi TOSI KOVAT ja ERITTÄIN tiuhaan tulevat supparit. Siis huomattavasti rajummat kun edellisessä. Sairaalan päästessä olin kokonaan auki, eli en kerinnyt saamaan mitään lääkettä. Synnytys kesti 1h 22min, josta ponnistus 7min. Ja voin sanoa, että kyllä muuten se kohdunkaulan puudute edellisessä synnytyksessä toimi ja hyvin. Vauva syntyi hyvä vointisena viikoista huolimatta. Pääsi osastolle mun kanssa eikä mitään ongelmia tullut vastaan. Ei edes keltaisuutta. Maito nousi ihan hyvin, mutta vauva ei oikein jaksanut imeä. Johtui kyllä ennenaikaisuudesta. Kotiin päästiin kun vauva oli 3vrk ikäinen.

Revennyt en kummastakaan, ja oma vointi oli molempien synnytysten jälkeen hyvin samanlainen. Pystyin heti istumaan ja kävelemään normaalisti ja olo oli hyvä ja pirteä. Molempien synnytysten jälkeen kätilöt ja hoitajat todenneet, että ihan kun et ois synnyttänytkään.

Se täytyy kyllä omaksikin kummastukseksi todeta, että tuossa kakkosen synnytyksessä tunsin ponnistustarpeen, mutta kolmannen kanssa en. Toki olin silloin niin kokonaisvaltaisen kipeä, että ei oikein mitään muuta tajunnut kuin sen kivun. Kyllä tykkäsin kakkosen synnytyksestä enemmän. Jos saisin valita, niin mieluummin sillain synnyttäisin. Paljon lempeämpi eikä yhtään niin raju ja kipeä kokemus, kun tämä kuopuksen maailmaan syöksy.

 

Eka synnytys oli sectio ja toinen normaali alatiesynnytys, enkä kyllä olisi mitenkään pärjännyt ilman kivunlievitystä. Kymmenisen tuntia kärvistelin suihkun ja kiroilun voimalla mutta sen jälkeen oli pakko ottaa epiduraali, en olisi jaksanut mitenkään ilman. Synnytys oli pitkä ja ns. vaikea, imukupilla piti lopulta tyttö "repiä" ulos kun sydänäänet laski hälyttävästi, oltiin jo suunnilleen puolimatkassa leikkaussaliin. Kursimisvaiheessa sain sitten vielä ilokaasua ja sitä sun tätä lääkettä ja silti itkin ja ulvoin tuskasta ja väsymyksestä :/ Mutta niin sitä vaan kolmatta odotellaan, puoliväli on jo ohitettu. Aika kultaa muistot.

Juu niin, minulla ei ainakaan epiduraali vienyt ponnistamisen tarvetta, hyvin tunsin muutoksen että nyt alkaa tuntua siltä että jotain puskee pihalle.

 

Mulla ensimmäinen synnytys kesti 7,5h ja vasta loppuvaiheessa laitettiin kohdunkaulan puudutus. Mulla ainakin puudutus hidasti synnytyksen etenemistä, ja ponnistusvaiheessa oli hankala ajoittaa ponnistukset oikein kun en tuntenut supistusten tuloa. Kivut kylläkin loppuivat kuin seinään. Nyt odotan toista (rv 34+5) ja ajattelin jälleen kärvistellä ilman puudutusta niin pitkään kuin mahdollista.