G: kipeän

[huomiointi]

Tässä viikon flunssassa kärvisteltyäni olen miettinyt, miten ihmiset huolehtivat kumppanistaan silloin kun tämä on kipeänä. Eräs naispuoleinen ystäväni kuulemma saa sairastaa ihan rauhassa miehen olettaessa että nainen silti tekee kaikki kotityöt vaikka kipeä onkin. Kyseisen miehen sairastuessa taas huolenpitoa ja passausta pitää olla. Meillä mies kyllä huomioi, mutta minun täytyy erikseen pyytää sitä.

Itselläni aikoinaan äiti huolehti hyvin aina kun olin kipeä - toi kaupasta jotain pientä tuliaista (kivan lehden tms), laittoi jotain ruokaa josta pidin, toi lääkettä, piti seuraa. Haluaisin noudattaa samaa perinnettä parisuhteessakin: tuntuu hyvältä kun joku välittää kun olosi on kamala. Kaikille tämä ei tunnu olevan itsestäänselvyys. Mielestäni ei kuitenkaan ole kauhea uhraus laittaa ruokaa kipeälle tai kysyä voisiko piristää jollain lailla, hakea vuokraleffan tms.

Miten teillä?

 

[tuo oli]

Helvetin hyvä pointti! Pitääkin keskustella asiasta, koska kun flunssa yllättää niin olisi kiva jos kaveri huomioisi.
Kysymys kuuluu ettäjaksasiko mies ""myötäkärsiä"" kuten minä teen hänelle..makaan hänen vieressään ja pidän sylissä pitkän aikaa, tuon kuumaa keittoa ja lepertelen.
Uskon että tekee sen kun pyydän. Myöskään en usko että riittää ettäsanoo vain:huomiota kiitos, vaan miehelle pitää tehdä varmaan lista valmiiksi, että mitä vaimo tahtoo kun on flunssa. Mies ei osaa eläytyä toisen asemaan ilman apua.

 

[Siinäpä]

vasta kysymys..
Minun mieheni vältteli parhaansa mukaan minua, kun olin sairas. Syynä se, että sairastui itse aika helposti. Ei siis halunnut olla lähelläni, ettei itse saisi samaa tautia.

No, näin jälkeen päin se kyllä kertoi suhteemme tilasta muutenkin. Lopulta ei minkäänlaista myötätuntoa tai välittämistä miehen puolelta. Erohan siinä tuli muutenkin. Olisikohan pitänyt älytä tuosta hoivauksen puutteesta jo aiemmin..

 

[helinä]

Mies ei juuri välitä kun sairastan. Kotitöitä ei tee sillä aikaa pätkääkään. Kerran olin vuoteenomana liki 2 viikkoa ja kuumeessa oli minun vietävä roskapussikin itse ulos, kun home alkoi tursuilla yli... Jotain mieleistä syötävää ja juotavaa on sentään kaupasta tuonut, kun olen kaksi päivää itkenyt.

Itse kyllä kyselen sairaalta mieheltä monta kertaa päivässä, olisiko toiveita esim ruuan suhteen, koitan olla meluamatta jne.

 

[Inhorealisti]

Riippuu siitä, miten sairas toinen on, sekä elämäntilanteesta, esim. onko lapsia. Enpä muista milloin olisin ollut ""sopivasti"" sairas, että olisin tarvinnut teetä ja sympatiaa. Jos olen oikeasti sairas, makaan puolitajuttomana sängynpohjalla, enkä kaipaa muuta kuin rauhaa. Ei maistu ruoka, enkä nukkuessani reagoi, makaako hän vieressäni vai ei.

Minulle on aivan sama, mitä vaimoni silloin puuhaa. Jos minusta ei ole mitään seuraa, miksi hänen pitäsi sijaiskärsiä? Menköön ja tehköön, kuten tavallisestikin. Samoin tuntuu hänkin ajattelevan, vaikka aina kysynkin, voisinko jotenkin tehdä hänen olonsa paremmaksi tai auttaa jotenkin.

Ennemmikin tämä tulee esiin, jos jompikumpi on muuten väsynyt tai on ollut v-mäinen päivä. Silloin pienet palvelukset puolin ja toisin toki nostattavat mieltä.

 

[inhorealistille]

Inhorealistille
Mitä luulet, oletko jotenkin ""poikkeava"" mies? Kuten huomasit muista vastauksista, miehet eivät juurikaan välitä, eivät hoivaa ja empatia on jokseenkin vähissä. Olen huomannut tämän omissa ja ystävieni miessuhteissa. Ovatko miehet vaan vähemmän empaattisia, vähemmän tuntevia.
Minusta on itsestäänselvää, että läheistä ihmistä auttaa ja hoivaa. Yrittää saada toisen olon helpommaksi. Paranemisessa moni asia on psyykkistä, sen huomaa lapsista.

 

[Kypsynyt]

Minä olin 39 asteen kuumeessa kun lapsemme oli 2 viikkoinen. En millän meinannut pysyä pystyssä. Miehemme oli koko päivän pois, oli mennyt vielä baariin(ei ilmoittanut), rymysi kännissä aamuyöstä kotiin, ensin herätti minut puhelimella koska oli hävittänyt avaimensa. Näin huomaavaista meillä!!!

 

[dhgaöf]

Kyllä minun mieheni ainakin tykkää kun hoidan häntä. Inhorealisti taitaa olla sellainen tunteitaan pakoileva machoyksilö. No, minä tykkään antaa ja saada hellyyttä fyysisesti ja psyykkisesti. Onneksi mieheni ei väitä että hänelle on yksi lysti olenko vieressä vai en. Pidän sylissä ja puhaltelen niskaan.

heh, ja sano nyt vaan inhorealisti että ""Ei mUa Ainakaan ole mitään väliä PussAako minun Vaimo Minua Ikinäå..Minä haluAn olla vain RauhAssa.""

 

[Inhorealisti]

Kirjoitustani kommentoineelle: En usko olevani mitenkään poikkeava. Omien aiempien kokemusteni perusteella vaimoni on poikkeuksellinen, kun ei oleta minun olevan sijaiskärsijä hänen ollessaan sairas.

Ja kyllä, miehet ovat taatusti keskimäärin epäempaattisempia ja tuntevia tällaisissa asioissa. (Eivät välttämättä monessa muussa asiassa.)

 

[Akka]

Minun avokkimieheni kyllä pitää minusta kiitettävää huolta kun makaan sängyssä. Kysyy voiko tehdä jotain, käy apteekissa jne. Minä pidän hänestä myös vastaavasti huolta vaikken osaa millään olla mikään oivoi-sisarhentovalkoinen. Lääkkeet tuodaan, teet keitetään, nessuja haetaan kaupasta mutta en vain osaa pehmoilla. En siis tunne olevani elementissäni saadessani hoitaa sairasta (Offtopic).

Inhorealisti, olen aina vaan sinun fanisi.
Ooh!

 

[Lee]

""Kulta tuotko limpparia, teetkö jotain kevyttä syötävää, missä mun huulirasva, hierotko mun selkää, tuo mun villasukat, käy apteekissa..."" Ukko on kuin iso kakara kun sairastaa, kaikki pitää passata ja palvella ja enenkaikkea kerjää sääliä koska hän on NIIN sairas. Sen jälkeen sairastun aina minä ja hoidan kipeänä kaiken kuten normaalistikkin ja vielä siihen päälle kolme kipeää lasta. Jos valitan oloani, mies alkaa puhumaan siitä kuinka sairas hän tosiaan olikaan. Sentään silloin mies käy kaupassa mutta odottaa kuitenkin minun toimivan muuten normaalisti. kerran hän tuli työmatkalta ajoissa kotiin oksennustaudin vuoksi, sairasti kaksi päivää ja kun minä + muksut sairastuttiin, hän päätti reissata takaisin töihin.

 

[vaimo 48]

Lee
Tuo on niin tuttua, että aloin nauraa ääneen kun luin kirjoituksesi. Ei sille voi oikeastaan muuta kuin nauraa, suuttuminen ei ole ainakaan auttanut. Eikä asiasta huomauttaminen.

 

[Meillä]

Kun kerron olevani esim. kuumeessa, vaimo kuuntelee ja vastaa ""joo, joo"". Kaikki työt on silti tehtävä.
Jos jään sairaslomalle, odottaa minua pitkä lista kotitöitä. ""Nythän sinulla on aikaa"". Jos jotakin jää tekemättä, ei selityksiä hyväksytä.
Siksi en juuri sairaslomia pidäkään. Töissä on helpompi sairastaa.
Kun vaimo on kipeä, tai vaikkapa vain ""dagen efter"", pitää hänet palvella vuoteeseen saakka.

Sama on tianne etätöitten suhteen. Muutaman viikon olen kokeillut. Vaimon ollessa kotona, oli pisin yhtäjaksoinen rupeama tietokoneen äärellä noin kolme minuuttia.

 

[kaipaus]

Minulla oli mies, joka jätti omat uudenvuodenjuhlansa juhlimatta valvoakseen minun mahatautisen vierellä... ja kannatellakseen minua kainaloista, jotta jaksaisin seisoa katsomassa edes yhden raketin...
Nyt minulla on häntä ikävä

 

[Lee]

Vaimo48, eipä se sillä hetkellä paljoa naurata kun tekis mieli ujuttaa rotanmyrkkyä äijän teekuppiin asiasta huomauttaminen ei tietenkään auta, siihen mies tuumaa vaan että ""olisitko hiljempaa, mä yritän nyt nukkua""

 

[Satu]

Minun on kyllä tunnustettava, että enemmän meillä mies hoivaa minua minun sairastaessani kuin minä häntä. Itse kyllä harvoin sairastan flunssia ja muita kulkutauteja, mutta migreeniä on sitten siitäkin edestä. Silloin mies tuo lääkettä ja juomaa, pimentää ja viilentää makuuhuoneen ja tuo kylmän kääreen ja ennenkaikkea antaa minun nukkua rauhassa migreenini pois.

Mies taas sairastuu jokaiseen kulkutautiin mikä vain vähänkään liikkuu meilläpäin. Yritän antaa hänen levätä ja tehdä oloaan helpommaksi, mutta jostain kumman syystä en vain osaa olla empaattinen ja hoivaava. Tekisi mieli sanoa, että kun kerran jaksat telkkua töllöttää niin kai jaksat sitten muutakin. Tämä siitäkin huolimatta että tiedän miten flunssassa on hetkittäin hyvä olo kun kuume laskee ja ihan järkyttävä olo kun kuume nousee. Ärsyttää itsessä tällainen empaattisuuden ja hoivallisuuden puute.

 

[Alma]

Kypsynyt, ihan kun mun edellisestä liitosta! ... Lapsi oli silloin noin parivuotias. Isäni kuoli ja samana iltana mulle tuli ihan kamala oksennustauti. Olo oli sekä henkisesti että fyysisesti aivan pohjilla. Mitä tekikään mies? No, hän lähti saunailtaan kavereiden kanssa! Minä siinä sitten voipuneena istualtaan keittelen lapselle iltapuurot. Tämä empatian puute oli ehkä se lähtölaukaus eroa kohti.

Nykyinen mies keittelee lämpimät mehut pyytämättä, pakottaa lääkäriin, kun itse ei jaksaisi lähteä, antaa minun nukkua rauhassa, tekee itse vaikikapa ulkona hommia, käyden välillä kysymässä vointia. Sama tietysti pelaa myös toisin päin.

 

[AA]

Meillä hoivataan sairaita puolin ja toisin. Jos toinen sairastaa niin toinen hoitaa kotityöt, käy kaupassa ja apteekissa, silittää päätä, pitää kädestä, pöyhii tyynyjä, lukee satuja...

Yritys auttaa on aina kova, mutta kaikki ei aina mene putkeen. Sairastuin keväällä lomamatkalla. En ollut pystynyt syömään juuri mitään pariin päivään, joten pyysin miestä hakemaan mahdollisimman helppoa syötävää. Siispä mies lähti ostamaan a) vettä, b) jogurttia, c) tuoremehua ja d) voileipäkeksejä. Mies ei ymmärtänyt sanaakaan lähikaupan tuoteselosteista, joten sain a) aivan hillittömästi kuohuvaa lämmintä kivennäisvettä, b) vauvoille tarkoitettua hedelmäsosetta, c) vahvasti sokeroitua esanssimehua ja d) erittäin rasvaisia suolakeksejä. Minulla oli edelleen nälkä ja paha olo, mutta nauratti ihan hirveästi, vaikka kauppakin oli juuri suljettu ja sain kärvistellä nälkäisenä seuraavaan aamupalaan saakka.

 

[JS-kolkytjarisat]

Vaimoni on ollut viikon yli 38 asteen kuumeessa (välillä käyty lekurissakin pariin otteeseen) petipotilaana. Tietenkin keittelen hänelle kuumat juomat & hoidan lääkehuollon, pidän kämppää siistinä, tiskikoneen & pyykin hoidan, vien & haen muksun päiväkodista ja leikin illat hänen kanssaan, teen sapuskat yms, olen cancelloinut kaikki kalakeikkani kunnes vaimo parantuu, ollut töistä poissa yhden sairaalapäivän hänen tautimääritystensä & labrojen takia.

Miksikö? Siksi että on itsestään selvyys että kun toinen ei yksinkertaisesti pysty, niin toinen ottaa vastuun ja auttaa. Ei siinä mitään ""extraempatiakuvioita"" tarvita, terve järki sanelee tuon. Sen verran ""lässyä"" olen lisännyt, että ostin kukkapuskan piristääkseni häntä, ja siinäkni sekin pragmaattinen näkökulma että piristyksen myötä paranee nopeammin. On meinaan aika raskasta olla yksin perheen ainoa ""hommat hoitava"", muksu ei vielä ymmärrä että äiti ei voi/jaksa leikkiä ja isi ei aina kelpaa leikkikaveriksi, duunissa hommat kasaantuu yms...mitä nopeammin tästä tilanteesta pois, sen parempi.