G kenellä ei ole parisuhdetta nyt ollenkaan?

Ja kaipaatko parisuhdetta vai nautitko yksinäisyydestä? Kauanko olet ollut yksin.

Mä olen eronnut n. vuosi sitten, pientä yritelmää ollut, mut nyt yksinäisyys alkaa tuntua aika pahalta. Enkö mä enää löydä sellaista, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni? Mitään epätoivoista pakkoparisuhdetta en halua...vaan rakastua oikeasti.

 

Mä olen eronnut viime tammikuussa ja kaikkea pientä on ollut sen jälkeen mutta kukaan ei tunnu sopivalta. Ja kun mietin asiaa tarkemmin niin en mä haluakaan ketä tahansa vaan tiedän kyllä sitten kun se oikeanlainen ihminen on mun edessä. Joten en jaksa stressata tästä sen enempää. Nautin nyt kaikin mahdollisin tavoin vapaudesta ja yksinäisyydestä!

 

Mä erosin kesäkuussa ja en ole jaksanut ees miettiikään mitään uutta miestä tosissani. Kokemuksesta tiedän et sitä rakkautta voi joutua muutamia vuosia odottelemaan ja tulee sit kun on tullakseen jos tulee. Nettideittailu ei ole oikein mun juttu, vaikka varmasti voiskin nopeuttaa sitä uutta rakkautta. Mä nautin kans tästä ettei tarvi kokoajan kaikesta vänkätä jonkun kanssa ja ihmetellä et mis mennään jne. ja saa tehdä ihan mitä huvittaa. Toki sit joskus lähinnä jonkun leffan/sarjan innoittamana äidyn kaipailemaan hyvää parisuhdetta.

 

Olen ollut pari vuotta yksinäni. Ei ole edes ollut mitään viritelmää suuntaan tai toiseen. Olen lähinnä parannellut itsäni. Nyt kun alan olemaan kondiksessa, rupean näkemään ihmisiä ympärilläni.
Viihdyn yksin ja rimani taitaa olla niin korkealla, että tulen viihtymään varmaan aika pitkään yksinäni . Mikä tosin ei haittaa pätkääkään. ( katsotaan sitten parin vuoden päästä... )

 

Oli mulla pitkä parisuhde, mutta se vähitellen hiipui ystävyydeksi. Olen vähitellen sopeutunut ajatukseen et joudun elämään loppuelämäni yksin, eikä se oikeastaan enää haittaa. Välillä iskee kova läheisyyden kaipuu, mutta sekin menee onneksi nykyään nopeasti ohi.

 

Tutulta kuulostaa! Toisaalta nauttii itsenäisyydestä ja ettei tarvi päivittäisistä asioista neuvotella.

Mitäs sitä yksinäisyyttä lopulta pelkäämään. Ainakaan ei kannata mitään liian nopeita ratkaisuja tehdä, ei sitä vielä vuoden jälkeen ole oikein itsekään ehjä eikä siinä mielessä hyvä kumppani (minä ainakaan). Mutta jo tuon liiton viimeiset vuodet oli henkisesti aika yksinäisiä, siinä mielessä alkais jo kaipaamaan kumppania ja läheisyyttä. Tai ainakin jonkun ajamaan ruohot ja lumet pihasta...

 

Eronnut vuosi sitten, ei uutta parisuhdetta ja oon hyvin tyytyväinen tähän olotilaan. Tuskin haluaisin loppuelämääni viettää yksin mutta tällä hetkellä sopii mulle erittäin hyvin. Tykkään olla yksin ja silloin kun kaipaa seuraa niin sitä varten on kavereita. En hakemalla hae uutta suhdetta mutten myöskään sulje pois sen mahdollisuutta. Tulee jos tulee kun tulee.

 

Eronnut vuosi sitten, ei uutta parisuhdetta ja oon hyvin tyytyväinen tähän olotilaan. Tuskin haluaisin loppuelämääni viettää yksin mutta tällä hetkellä sopii mulle erittäin hyvin. Tykkään olla yksin ja silloin kun kaipaa seuraa niin sitä varten on kavereita. En hakemalla hae uutta suhdetta mutten myöskään sulje pois sen mahdollisuutta. Tulee jos tulee kun tulee.

kunpa osais ottaa yhtä rennosti!

 

En ole ollut pariin vuoteen suhteessa. Olen melko tyytyväinen, mutta ajattelen, että joskus vielä haluan vakituiseen suhteeseen. En ehkä kuitenkaan saman katon alle enää kenenkään kanssa.

 

En ole ollut pariin vuoteen suhteessa. Olen melko tyytyväinen, mutta ajattelen, että joskus vielä haluan vakituiseen suhteeseen. En ehkä kuitenkaan saman katon alle enää kenenkään kanssa.

Tää vois olla hyvä vaihtoehto! Olisi parisuhde, johon kumpikin olisi sitoutunut, tehtäisiin asioita yhdessä ja nautittaisiin toisen seurasta, mutta ei olisi arjen ongelmia (ainakin nyt kun lapset vielä pieniä ja vaativia). Vaan yhteinen aika olisi sitä laatuaikaa.

 

Ei ole enkä kaipaa.

 

Olen ollut sinkkuna jo kolme vuotta, tässä välissä on ollut kahdet treffit ja yksi yhden yön juttu... Eli ei kauhean aktiivista romanttisella rintamalla Olisihan se kiva, että vähän enemmän olisi vipinää, en panisi pahitteeksi jos esimerkiksi olisi joku treffikaveri vaikka kerran kuussa. En kaipaa tähän ketään joka päivä jalkoihin pyörimään.

 

Olen eronnut heinä-elokuun vaihteessa, eli noin neljä kuukautta sitten. Ei vielä ainakaan ole sen kummemmin mitään pakkoa uuteen pariutumiseen. Jossain takaraivossa välillä kolkuttelee pelko siitä, että löydänkö rinnalleni enää koskaan ketään, mutta aikaa on kulunut vasta niin vähän, ettri vielä ole minkäänlaista paniikkia. Tai oikeastaan en välttämättä varsinaisesti pelkää sitä yksin jäämistä, vaan lähinnä sitä, että uskallanko enää heittäytyä uuteen suhteeseen ja pystynkö rakentamaan kaikkea alusta alkaen. Tavallaan uuden suhteen aloittaminen on myös hirveen stressaavaa, vaikka alkuhuuma ihanaa onkin. Lisäksi eksäni petti luottamukseni niin totaalisesti, että pelkään pystynkö koskaan enää olemaan rakkaudessa yhtä naiivi ja luottavainen.

Tiivistettynä: en aktiivisesti etsi mitään ja jos joku kohdalle osuu, niin sen tarvitsee olla tarpeeksi hyvä, jotta viitsisin suhdetta lähteä virittelemään. Tälleen kolmekymppisenä mietityttää myös se, onko hyviä, tavallisia, normaaleja miehiä enää jäljellä?!

 

Täällä myös yksi, joka on vähän päälle vuoden ollut sinkkuna. Ei ole mitään sutinoitakaan ollut enkä oikeastaan ole kaivannutkaan. Nautin yksinolemisesta ja jos haluan vängätä, voin tehdä sitä ystävien kanssa.

Toisaalta olisi kiva, jos olisi joku jolta saisi läheisyyttä. En kaipaa saman katon alle mutta olisi kiva tapailla. Myös jollain tapaa pelkään uutta suhdetta, koska en ole harrastanut seksiä kuin eksäni kanssa. Aloimme teininä olemaan yhdessä ja hän oli ensimmäiseni. Pelkään etten kelpaa tai että mies osoittautuu yhtä idiootiksi kuin eksäni.