Fyysinen sairastelu masentaa...

[Elämä vailla tarkoitusta]

Olen jo vuosia kärsinyt yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, mutta olen sen kanssa pärjännyt lääkityksen ja terapian avulla. Ja pysynyt työkykyisenä. Nyt olen sairalomalla selkävaivojen takia..ollut jo puolivuotta. viime viikolla kävin orttonissa, josta tuli tuomio että leikkaukseen ei ryhdytä, siinä olisi liikaa riskejä. Sairaslomaa vuoden loppuun asti, ja kelan kuntousta hakemaan. Jos en ole päässyt vuoden loppuun mennnessä kelan kuntoustus putkeen, niin sairasloma jatkuu kevään puolelle. Mieli on ollut jo pidemmän aikaa hieman apea, sillä kaipaan työelämään. Mutta nyt orttonin käynnin jälkeen, tipahdin todella syvälle masennukseen. Raha on niin tiukalla mun sairaloman takia, että hädin tuskin saadaan lainat lyhennettyä, ja monesti on niin että viikko saatetaan elää 20-30 eurolla. Lapsia on kolme, joten pelkään ruokaan menee valtavasti rahaa. Tuntuu että mun elämällä ei ole mitään merkitystä enää. olen nyt kaksi päivää vain itkenyt. Mitään ei voi tehdä perheen kanssa, kun rahat on loppu, ja tilanne ei helpota ennenkuin minä pystyn palaamaan töihin. Ja sekin vie varmaan vuosia, sillä uudelleen opiskelu luultavasti edessä. Joskus olisi kiva mennä lasten kanssa vaikka uimahalliin, mutta tärkeämpää on saada kaupasta paketti ruispaloja ja parilitraa maitoa, kuin maksaa sillä rahalla koko perheen uimaliput. Toki voi tehdä paljon asioita ilman rahaakin, käydä metsäretkillä..ym, mutta uskon että jokainen ymmärtää millaist aon elää, kun ei ole tilillä pennin latia. Vaatteita ei pystytä lapsille ostamaan, onneksi isovanhmemmat auttavat tässä. Kampaajalla en pysty käymään, ja lasten hiuksetkin olen opetellut itse leikkaamaan. Pelkään etten enää nouse tästä suosta. Koskaan aikaisemmin mulla ei ole ollut tällaisia ajatuksia, että elämällä ei ole tarkoitusta, ja haluan kuolla. Mutta ny tuntuu siltä. Masennuslääkin menee(joka siis auttaa myös kipuun, cymbalta)
Itken vain pitkin päivää, ja tuntuu että elämä on menettänyt merkityksensä. En jaksa olla enää kotona, ja siivota, siivota, pyykätä ,laittaa ruokaa ja kuunnella murkkuikäisten tappeluita...

Pelottaa tämä olo..

Onko muilla kokemusta että fyysisen sairastelun myötä iskisi syvä masennus ja taloudellinen ahdinko??

 

[hei]

Olen jo vuosia kärsinyt yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, mutta olen sen kanssa pärjännyt lääkityksen ja terapian avulla. Ja pysynyt työkykyisenä. Nyt olen sairalomalla selkävaivojen takia..ollut jo puolivuotta. viime viikolla kävin orttonissa, josta tuli tuomio että leikkaukseen ei ryhdytä, siinä olisi liikaa riskejä. Sairaslomaa vuoden loppuun asti, ja kelan kuntousta hakemaan. Jos en ole päässyt vuoden loppuun mennnessä kelan kuntoustus putkeen, niin sairasloma jatkuu kevään puolelle. Mieli on ollut jo pidemmän aikaa hieman apea, sillä kaipaan työelämään. Mutta nyt orttonin käynnin jälkeen, tipahdin todella syvälle masennukseen. Raha on niin tiukalla mun sairaloman takia, että hädin tuskin saadaan lainat lyhennettyä, ja monesti on niin että viikko saatetaan elää 20-30 eurolla. Lapsia on kolme, joten pelkään ruokaan menee valtavasti rahaa. Tuntuu että mun elämällä ei ole mitään merkitystä enää. olen nyt kaksi päivää vain itkenyt. Mitään ei voi tehdä perheen kanssa, kun rahat on loppu, ja tilanne ei helpota ennenkuin minä pystyn palaamaan töihin. Ja sekin vie varmaan vuosia, sillä uudelleen opiskelu luultavasti edessä. Joskus olisi kiva mennä lasten kanssa vaikka uimahalliin, mutta tärkeämpää on saada kaupasta paketti ruispaloja ja parilitraa maitoa, kuin maksaa sillä rahalla koko perheen uimaliput. Toki voi tehdä paljon asioita ilman rahaakin, käydä metsäretkillä..ym, mutta uskon että jokainen ymmärtää millaist aon elää, kun ei ole tilillä pennin latia. Vaatteita ei pystytä lapsille ostamaan, onneksi isovanhmemmat auttavat tässä. Kampaajalla en pysty käymään, ja lasten hiuksetkin olen opetellut itse leikkaamaan. Pelkään etten enää nouse tästä suosta. Koskaan aikaisemmin mulla ei ole ollut tällaisia ajatuksia, että elämällä ei ole tarkoitusta, ja haluan kuolla. Mutta ny tuntuu siltä. Masennuslääkin menee(joka siis auttaa myös kipuun, cymbalta)
Itken vain pitkin päivää, ja tuntuu että elämä on menettänyt merkityksensä. En jaksa olla enää kotona, ja siivota, siivota, pyykätä ,laittaa ruokaa ja kuunnella murkkuikäisten tappeluita...

Pelottaa tämä olo..

Onko muilla kokemusta että fyysisen sairastelun myötä iskisi syvä masennus ja taloudellinen ahdinko??

Mä koen ainakin olevani masentunut ja ahdistunut siitä että sairastan niin paljon etten kykene edes työpaikkaa hakemaan, täysin turhaa edes lähteä hakemaan koska en saa kuitenkaan siitä pidettyä kiinni, ajattelin kun on se koeaikakin, jos oma tilanteeni pahentuu niin minut voidaan potkaista pihalle eli epäilen vahvasti että kykenen tekee töitä sen koeajan ilman joutumista sairaslomalle.
Vetuttaa ja masentaa ja ahdistaa, et tosiaan ole yksin.

 

[ahma]

hei! Ymmärrän tosi hyvin, että tuohon jamaan vetää. Se on se näköalattomuus. Mutta samalla sitten kun siihen olotilaan menee, niin ei näe todellisiakaan mahdollisuuksia saada apua.

Käsittääkseni ihmisellä on tuossa tilanteessa oikeus toimeentulotukeen, eli sossuun soittamaan hephep. Luultavasti masentava kokemus, jos sinne on pitkä jono, mutta parempi kuin nykytilanne silti. Ja sitten ruokajonoon, murkut voi käydä siellä kinaamassa kun et sä voi selkäsi kanssa siellä seistä. Niin ettei tartte kaikkia rahoja ruokaan laittaa.

Miksi sun pitäis siivota siivota ja pyykätä, jos talossa kerran on murkkuja, joilla selvästi on liikaa energiaa muutenkin?!? Lisäksi ne voivat jakaa lehtiä tms, mistä tuovat pikkuisen rahaa huusholliin.

 

[Ap]

Just niin..Se näköalattomuus....

Miten sit tuolla sossussa suhtaudutaan jos on asuntolainat?? Olen ymmärtänyt että ne eivät laskelmissaan ota huomioon asuntolainanlyhennyksiä mitenkään... joten voiko sieltä hakea avustusta muut kuin ne ketkä asuvat vuokralla??

 

[ahma]

En osaa sanoa, toivottavasti joku muu osaa. Ainakin ne sieltä osaa...

Sitten on tietysti myös kirkko ainakin. Ja sitten se pankki. Että kevennettäisiin maksusuunnitelmaa toistaiseksi.

 

[ap]

Pakko tässä on jotenkin yrittää jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin. Onko muilla esim. laman myötä mennyt talous ihan kuralle?????

 

[hei]

Pakko tässä on jotenkin yrittää jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin. Onko muilla esim. laman myötä mennyt talous ihan kuralle?????

Meillä just mies aloitti tänään soittelu rumban velkojille sopiakseen maksujärjestelyistä, hän on lomautettuna ja mä en ole syyskuussa saanut mitään muuta kuin lapsilisän. Kyllä ahdistaa

 

[Ap]

Pakko tässä on jotenkin yrittää jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin. Onko muilla esim. laman myötä mennyt talous ihan kuralle?????

Meillä just mies aloitti tänään soittelu rumban velkojille sopiakseen maksujärjestelyistä, hän on lomautettuna ja mä en ole syyskuussa saanut mitään muuta kuin lapsilisän. Kyllä ahdistaa

Yritetään jaksaa..

 

[ahma]

Yksi mitä voi koittaa (en tiedä toimiiko), että jos ahdistus tuntuu koko ajan saavan kiinni, niin laitat itellesi lukujärjestyksen, että tunnin ajan päivällä saat olla just niin epätoivon syöverissä kuin mieli tekee, ja sitten on huolet huolehdittu siltä päivältä. Sitä näköalattomuuden tunnetta sietää paljon paremmin, kun ymmärtää, että se nyt kuuluu asiaan tässä kohtaa, mutta sille ei ole pakko antaa koko kättä. Että sun persoonasi ei tyhjene siihen, että olet ahdistumiseen taipuvainen: sussa on silti aina jotain enemmän, ja salaisia voimia jossain kätkössä vaikkei se siltä tietenkään nyt tunnu.

Eli että semmoinen epätoivon sävyinen yrittäminen ei välttämättä pelaa yhtä hyvin. Ei joka sekunti tartte jaksaa. :hug: Välillä tarttee olla itse oma vanhempansa ja osoittaa itelleen myötätuntoa oikeen olan takaa. :flower: