Fyysinen kuritus

[ngjngnhj]

Meillä ihan samalaista, kuin edellisellä kirjoittajalla. Eli siis samalla tavalla asiat ovat menneet. Itse olen tosin pitänyt kiinni siitä, että en naura uhmaavalle lapselle, koska hänelle se kiukku on kuitenkin todellinen tunne, enkä halua naurulla vähätellä sitä. Tämä varmaan juontaa juurensa omasta kodistani, jossa ahdisti, kun kaikki pistettiin aina leikiksi, eikä kukaan ottanut tosissaan suuttumustani, vaan yritti kaikintavoin "tukahduttaa" sen tunteen. Hyvä kuitenkin jos teillä toimii!

 

[no smile ;)]

mä en ihan niistä pienemmistä tiedä miten ne käyttäytyy kun nauraa kun toinen suuttuu mutta meillä ainakin kolme ja kuusi vuotiaat suuttuvat sydänjuuriaan myöden jos niiden kiukuttelulleen nauraa. eli meillä ei ainakaan naureta toisen kiukulle. jotkut tilanteet menee naureskeluksi jos lapsikin huomaan olleensa vähän "hölmö" ja alkaa itsekin nauraa touhuilleen mutta muuten on kyllä totisinta totta

 

[Teini-ikäisten äiti]

Minua itseäni lapsena kuritettiin mm. vitsaa antamalla (ilmeiseti pahempaakin, mutta niitä en muista), joten olin hyvin tietoisesti fyysistä kuritusta vastaan. Olin kuitenkin sellisen miehen kanssa lasteni vanhempi, jonka kotimaassa lapsen fyysinenkään ei ole kiellettyä. - Lapseni ovat mielestäni kärsineet isänsä fyysisestä kurituksesta. Esim. poikani on harrastanut jääkiekkoa, Amerikkalaista jalkapalloa ja nyt edelleen nyrkkeilyä. Nyrkkeilystä poikani nyt lähes 16-vuotiaana sanoi, että hän haluaa sattuttaa toista fyysisesti.

Onko tuo normaalia? Itse koen pojan (suurikokoisen) isän fyysisen kurituksen aikaansaaneen se, että poikani haluaa satuttaa toisia. Minusta se on surullista.

 

[pallontallaaja]

Niin, kyllä se yksinkertaisesti on niin, että lapsi jota kuritetaan fyysisesti oppii itsekin käyttämään väkivaltaa koska vanhemmat käyttävät sitä, joten ei kannata ihmetellä jos kullanmuru vetää hiekkalaatikolla toista hiuksista kun lapsille tulee riitaa.

Kyllä aikuisen pitää pysyä suoraselkäisenä aikuisena pari vuotiaan edessä, ihmettelen tosiaan miten aiotte tulla toimeen murkkuikäisen kanssa kun ette pärjää kaksivuotiaalle nappulalle. Yrittäkääpäs antaa 15-vuotiaalle karjulle luunappi.

Lapsi joka lyödään tottelee pelosta, lapsi kuuluu kasvattaa itseohjautuvaksi jotta hän ei tee väärin silloinkaan kun vanhempi ei ole paikalla.

Kasvattajan jonka keinot eivät riitä muuhun kuin lapsen tukistamiseen, luunappeihin ja lyömiseen on pahasti epäonnistunut kasvatustehtävässään. Jos tuollainen toimintatapa on teistä oikein ja seisotte tekojenne takana niin miksi teillä on niin paha olla siitä.

 

[kullanmurujen äiti]

Tuossa tuli taas tuo yleinen VÄÄRINKÄSITYS että hiekkalaatikolla toista tönivä/lyövä/tukistava lapsi on itse kokenut fyysistä kontaktia.. ts . väkivaltaa.
Se ei pidä paikkaansa vaan jostuu siitä että kun lapselle kokee epämielyttävän tunteen jota ei osaa käsitellä = mustasukkaisuus, turhautuminen , viha . Lapsi vastaa lyömällä tms.
Hän ei osaa käsitellä tunnetta ja pyytää esim lapiota takaisin tai tehdä vaihtokauppaa .. Tätä asiaa ei tarvitse valitettavasti oppia "tappaminen" tulee selkärangasta ja on osa alkukantaista selviytymistä. Lapset ovat vielä ns alkukantaisia ja nykyinen moraali ei ole heihin VIELÄ sisäistynyt.

Aikuisen sen sijaan pitäsi osata käsitellä turhaumiaan ja tästä johtuen aikuisen tekemää väkivaltaa on hiukan hankala puolustella?? vai mitä??

Tosi asiahan on että harvan hermot kestää aina todella tempperamentista lasta.
Vanhempien joilla on ns helpot lapset on helppo arvostella ja neuvoa..

Minä käytän näitä konsteja , kun hermot on tiukilla
Raivokohtaus esim. kaupassa. istun lattialle viereen tai otan lapsen syliin ja hyräilen -pitääkseni tilanteessa itseni rauhallisena- en varsinaisesti lapselle.
Jälkeenpäin puhutaan asiasta ja halataan.

Lyönti, potku , puraisu -otan kädestä, jalasta, leuasta kiinni ja sanon ei selvästi
kerron myös että siitä tulee pipi ja äiti tulee surulliseksi.
Vien arestiin, jonka jälkeen asia kerrataan. (ja halataan)

Jos huutokohtaus on hermoja riipivä (kotona) joko hyräilen tai menen esim parvekkeelle omalle jäähylle, jotta jaksaisin olla se sivistyneempi osapuoli ;D
Jälkeenpäin taas halataan ja kerrataan miten lapsi voi toimia toisin

Mutta voi luoja miten raastavia nämä pienet kullanmurut osaavat välillä olla..
Tosin geeneistähän se johtuu vai mitä ? ;D

 

[mii83*]

Joudun ikävä kyllä myöntämään että esikoinen on saanut muutaman hennohkon läpsäisyn ja luunapin. Muutaman kerran raahannut jäähylle turhan kova kouraisesti. Kadun näitä kovasti. Eikä sen hetkisellä tilanteella saisi perustella, mutta kerron kuitenkin. Eli kuopus ½v, esikoinen (3v.) kova tahto päällä, itse nukun tosi huonosti -> pinna ei kestä mitään. Eli pääsääntöisesti oma kärsimättömyyteni johtui väsymyksestä ja pienehköstä masennuksesta. Esikoisen kova uhma johtui uudesta tilanteesta siskon myötä ja ihan ikään kuuluvasta tahtomisesta. Lisäksi kuri oli löystynyt, kun en halunnut kieltää, koska pelkäsin että esikoinen alkaa inhota kuopusta.

Meillä tilanne ratkesi sillä että tajusin (kun myönsin yhdessä ryhmässä ääneen) tilanteen, sen miten olin alentunut lapsen tasolle. Etten osannut enää toimia aikuismaisesti. Lisäksi oma väsymys alkoi helpottaa ja esikoinenkin oppi käsittelemään asiaa. Kun olin sisäistänyt sen että toimin väärin (kyllä aikaisemminkin tiesin ettei mitenkään saa kajota, enkä hyväksynyt sitä), niin osasin kiinnittää käytökseeni huomiota. Jos tuli tilanne että hermo meinasi todella mennä, niin lähdin itse jäähylle. Turhia äänen korottamisia ja läpsyjä pyysin anteeksi esikoiselta ja kerroin että äiti oli tehnyt väärin. Asiat "sovittiin" ja uskon että esikoiselle ei jäänyt traumoja.

Nyt meillä on kuri taas kohdallaan ja "tuhmuuksista" joutuu jäähylle. Tämä toimii meillä hyvin.

Tuli hiukan sekaisin, mutta en jaksa täysin jäsennellä ajatuksia.