Fetissiä vai ei

  • Viestiketjun aloittaja Ellit kertokaa
  • Ensimmäinen viesti
Ellit kertokaa
Uusi naisystäväni on oikea terveysintoilija ja saanut jostain päähänsä, että nestettä pitää juoda paljon. Siitä tietysti seuraa jatkuva pissahätä. Ulkonakaan asia ei näytä olevan ongelma, löytää aina hyvin helposti suojaisan paikan jostain puun, roskiksen tai bussipysäkin takaa johon pikaisesti lirauttaa. Erikoiseksi asian näen saunapäivinä, tankkaa aina reilusti (ettei tulisi nestehukkaa). Taloyhtiön saunaosastolla ei ole veskiä ja sitten aina lorottelee pesuhuoneen lattialle. En pidä tapaa hygienisesti kovin pahana, runsas vesi kyllä huuhtelee kuset viemäriin. Vähän kuitenkin mietityttää, onko ihan normaalia virtsata miehensä nähden mitenkään ujostelematta. Pesulla monesti keskustellaan jostain toisiamme katsellen, siinä samalla vaan levittää vähän jalkoja ja tyhjentää rakkonsa. En ole parissa aiemmassa suhteessani tällaiseen törmännyt. Voisiko käytös liittyä johonkin pissafetissiin?
 
Mies, saman nähnyt

Ex-kesäheila tulee mieleen.
Rantasaunan uintireissuilla saunaoluen ja kylmän järviveden yhdistelma yleensä sai hänelle aikaan hirveän kusihädän. Järvessä olisi voinut helpottaa oloaan, mutta ei kuitenkaan halunnut koskaan sinne laskea. Vasta rannalla lorotteli.
Joku lapsuudesta takaraivoon pesiytynyt harmiton pissafetissi täytyy tällaisessa olla kyseessä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä