Feminismillä on saatu aikaan vain paskaa.
Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia.
* Liberaalifeminismi (tai tasa-arvofeminismi) syntyi 1800-luvulla. Sen pyrkimyksenä oli vapauttaa naiset miesten holhouksesta ja saada naisille täydet kansalaisoikeudet. Liberaalifeminismi pohjaa valistusajatteluun ja sen mukaan naiselle kuuluvat samat oikeudet kuin miehelle, koska myös nainen on ihminen. Erästä liberaalifeminismin nykyisiä muotoja edustaa individuaalifeminismi.
* Radikaalifeminismi sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa ja jatkui voimakkaana liikkeenä pitkälle 1970-luvulle. Radikaalifeminismi näki naiserityisyydessä voimavaran. Se korosti naisten kokemusten tärkeyttä ja vaati tasa-arvoa myös yksityisen piiriin. Radikaalifeministit puuttuivat muun muassa raiskauksiin ja seksuaaliseen häirintään, naisten seksuaalisiin oikeuksiin sekä aborttiin.
* Postmoderni feminismi sai alkunsa 1980-luvulla. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus ja etnisyys.
* Muita feminismin suuntauksia ovat muun muassa globalisaation vaikutuksia korostava postkolonialistinen feminismi, heteronormatiivisuuden kyseenalaistava queer-feminismi, naisten kaksinkertaista (luokka-asemasta ja sukupuolesta johtuvaa) sortoa ja uusintavaa työtä korostava marxilainen feminismi, naisten luontosuhdetta korostava ekofeminismi, teknologiaa korostava ja erilaisia dualismeja ylittävä kyberfeminismi (eli kyborgi-feminismi) sekä anarkofeminismi.