K
Kansallissosialisti
Vieras
- Valkoinen rotu on evoluution päätepiste.
- Valkoinen rotu on eri lajia kuin neekerit.
- Juutalaiset yrittävät tuhota valkoisen rodun massamaahanmuutolla jota he ajavat. Juutalaiset haluavat että valkoisten geenit sekoittuvat mamujen kanssa, eikä valkoista rotua enää ole. Homolobbauksella jota juutalaiset ajavat valkoisista halutaan tehdä lisääntymiskyvyttömiä ja naiset lisääntyvät enää vain mamujen kanssa, jolloin rotumme tuhoutuu.
- Holokausti on juutalaisten valhe jolla he keräävät sääliä itselleen. Saksalaiset sijoittivat juutalaisia ja muita valtion turvallisuudelle vaarallisia ihmisiä leireille valvottaviksi mutta ketään ei tapettu. Leireillä oli hyvät oltavat ja niissä oleville järjestettiin viihdykettäkin. Niissä oli uima-altaitakin ja hienoja ruokasaleja.
- Suuri osa lääketeollisuudesta on suoraan sanottuna huijausta joilla ihmisten rahat halutaan pois. Juutalaisilla on pitkälti sormensa pelissä tässä. Vaihtoehtoiset hoitomuodot leimataan humpuukiksi että ihmisten rahat voidaan huijata pois kalliilla hoidoilla, kun syövänkin voisi parantaa ruokasoodalla.
- Wi-Fien säteily on vaarallista terveydelle ainakin monien kymmenten metrienkin päässä Wi-Fi laitteista.
- Juutalaisilla on suunnitelmissa alkaa manipuloimaan ihmisiä ruokaan ja juomaveteen laitettujen kemikaalien avulla.
- Einstein ei kehittänyt suhteellisuusteoriaa vaan sen kehitti Olinto De Pretto. Juutalaiset eivät ole saaneet tieteessä mitään aikaan vaan pelkästään varastaneet toisten aikaansaannoksia.
- Juutalaiset hallitsevat mediaa ja melkein kaikkea yhteiskunnassa. He haluavat hallita koko maailmaa. Siksi media ja tiede valehtelevat jatkuvasti ja ne jättävät myös paljon kertomatta. Kaiken tarkoitus on ajaa juutalaisten agendaa ja pitää muita rotuja juutalaisten vallassa.
JOS OLET ERI MIELTÄ JOSTAKIN, SINÄ OLET VASEMMISTOLAINEN PELLE