Huuhkajatar:
On jo kypsän iän saavuttanut matami, ei kuitenkaan itse sitä ole huomannut, joten kulkee trumpettihousuissa ja napapaidassa. Pyhäpäivänä vaihtaa lewis 501:set ja puhtaan valkoisen kauluspaidan, hiukset kiinnittää neonkeltaisella donitsilla. Toimii nuohoojana. Häntä on vaivannut jo muutaman vuoden vasemman jalan liikavarvas, jota hän ei ole halunnut paljastaa miehelleen. Salatakseen mieheltään tämän vaivan, hän joutuu pitämään sukkaa jalassaan yötäpäivää ja rasvaamaan jalkansa erioililla. Mies valittaa sukat jalassa rakastelusta.
Alma Puunaula:
On maanpaossa, etelä-afrikassa. Syynä tähän on lama-aikana harjoitetut rahanpesut. Virkavalta on yrittänyt tavoittaa Almaa, mutta koska hän on liikkeissään liukas, ei ole virkavalta onnistunut häntä saamaan kiinni. Luonteen liukkaus tuli isän puolen isoisältä, joka aikoinaan pyöritti pohjanmaalla, suurta pontikkapisnestä ja pakeni vallesmannia. Alma pukeutuu mustaan nahkaan, eikä suostu tinkimään tästä, vaikka toisinaan hien virtaus, etelä-afrikan kuumuuden takia, on melkoista. Iltaisin, alman lapset, Richard, Görän ja Afrodite, joutuvat rasvaamaan äitinsä, jotta hän pääsee eroon vaatteistaan. Almalla on lävistetty sonnimalliin.
Minttukissa:
Toimii ensihoitajana Mäntsälässä. Hänen ongelmanaan ovat työpaikkaromanssit. Koska Minttukissa on niin älyttömän kaunis, hänellä on pissa noussut päähän, joten naispuoleiset kollegat, pitävät häntä narttuna. Hänellä on avomies, joka näyttää Aaron Spellingiltä ja käyttäytyy kuin Andre Wickström. Minttukissa pukeutuu vapaa-ajallaan pelkkiin mikroshortseihin ja straponiin, koska haluaa jakaa runkonsa kaikkien kanssa. Hänen suosikkisanontansa on: Olo on kuin omenalla: Punaiset posket ja sisus siemeniä täynnä.
Nakkifakiiri:
Nakkifakiiri omistaa kahdenksan koiraa ja 3 shetlanninponia. Toisinaan hän sekoittaa, mikä on mikin. Hän asuu nuorgamissa, tyttö tenonvarren naapurissa ja pitää tätä salaisena rakastajanaan. Molempien miehet tietävät asiasta, mutta koska eivät kumpikaan puhu suomea, vaan pelkästää saamea, eivät he ole saaneet kerrottua vaimoilleen, että haluaisivat vaimot ulos heidän taloistaan. Nakkifakiirilla on aina mukanaan pussillinen kettukarkkeja, jotta voi lahjoa kylän lapset, koska heillä on ikävä tapa heitellä Nakkifakiiria kylmillä kanankoivilla. Nakkifakiiri pukeutuu kesät talvet porontaljaan ja metsurinsaappaisiin. Nakkifakiirin haave olisi päästä ajamaan traktoria.
Wiivi84:
Wiivi84 on mormoni, mutta hän on ainoa vaimo ja hänellä 4 aviomiestä. He asuvat kaikki Wiivin äidin makuukammarin yläpuolella. Wiivi työskentelee teboilin myyjänä ja pitää silmäpeliä Partasen Veikon kanssa. Wiivillä on pienoinen paino-ongelma, jota hän selittelee kaikille, elämäntapansa ylellisyydellä. Wiivi tykkää jekuttaa aika ajoin ovelleen eksyviä jehovantodistajia, pistämällä oveensa kyltin, "ei tarvitse koputtaa kyltin, sisään vain" Kun jehovat ovat saapuneet sisälle, hän heittää ämpärillisen isoäidin tekemään sahtia, heidän päälleen. Joka kerta hän nauraa katketakseen. Wiivillä on pälvikaljuja, jotka hän peittää kenkälankilla.