FAKTAA LESTADIOLAISISTA

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ota eka selvää ja puhu sitten
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ota eka selvää ja puhu sitten

Vieras



Henkilöitä
Lapin Maria
Lars Levi Laestadius
Juhani Raattamaa


Suunnat
Esikoislestadiolaisuus
Rauhansanalaisuus
Uusheräys
Vanhoillislestadiolaisuus
Muut suunnat


Suuret seurat
Suviseurat (vl)
Opistoseurat (vl)
Juhannusseurat (el, rs ja vl)
Suvijuhlat (rs)
Kesäseurat (uh)


Lehtiä
Päivämies (vl)
Rauhan sana (rs)
Rauhan Side (el)
Lähettäjä (uh)


Laulukirjat
Hengelliset laulut (el)
Siionin laulut (vl)
Siionin matkalaulut (rs ja uh)


Lestadiolaisuus on konservatiivinen, pietistis- ja herrnhutilaisvaikutteinen 1800-luvun puolivälissä syntynyt luterilaisuuden herätysliike, jonka eri suuntauksilla on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pienempiä ryhmiä on muun muassa Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin kirkollinen herätysliike.[1] Se toimii Pohjoismaissa evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Se on myös laajimmalle levinnyt Pohjoismaissa syntynyt uskonnollinen liike.[2] Lestadiolaiset tekevät lähetystyötä 23 maassa. Lestadiolaisuus ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuus on suomalaisten keskuudessa tunnetuin kaikista herätysliikkeistä. Tutkimuksen mukaan 3/4:stä suomalaisesta tietää lestadiolaisuuden.[3] [4]

Liike on opillisten erimielisyyksien takia jakaantunut noin 19 osaan, joista nykyisin toimii noin 15; Suomessa niistä on toiminut noin 10. Merkittäviä pääsuuntauksia on kuitenkin vain kolme. Näihin kuuluu noin 90 prosenttia lestadiolaisista. Kannattajamäärältään suurimmat ryhmät ovat vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus ja rauhansanalaisuus. Osa suunnista on jäsenmäärältään hyvin pieniä ja jotkin niistä ovat jo lopettaneet toimintansa. Yhteensä lestadiolaisia on maailmanlaajuisesti eri arvioiden mukaan noin 177 000-212 000.[5] [6] Elämänsanalaisuus on ollut pienestä koostaan huolimatta merkittävä liike Suomen teologisissa piireissä: sen piiristä on noussut kolme piispaa.[2] Lestadiolaisuuden suunnat ovat halunneet opillisista eroista huolimatta pysyä luterilaisen kirkon sisällä.

Yhteistä eri suuntien opetukselle on parannuksen ja armon korostaminen, ero Pyhän Hengen saaneiden uskovien ja ei-uskovien välillä sekä opetus siitä, että syntien anteeksiantamisen valta on kaikilla uskovilla. Tämä synninpäästö julistetaan yleensä sanoilla: "Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä". Toiminnan keskeisin tapahtuma on seurat ja näkyvin tapahtuma vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Eri suunnat julkaisevat omia sanoma- tai aikakauslehtiään. Ainakin vanhoillislestadiolaiset ja esikoislestadiolaiset myös tervehtivät toisiaan sanomalla "Jumalan terve" ja hyvästelevät sanomalla "Jumalan rauhaan". Eri suuntien jäsenet eivät tervehdi näin toisiaan ja osassa suunnista tervehdystä ei käytetä ollenkaan.
 
väitän että kun ihmisestä henki pakenee , siis kuolee niin homma on siinä .
ei ole taivasta eikä helvettiäkään sen jälkeen .
eläessään voi tosin olla kummassa vaan !
 
Alkuperäinen kirjoittaja päätön ratsumies:
väitän että kun ihmisestä henki pakenee , siis kuolee niin homma on siinä .
ei ole taivasta eikä helvettiäkään sen jälkeen .
eläessään voi tosin olla kummassa vaan !

Jossakin ketjussa kerroit muistaakseni, ettet usko mihinkään tms...
Ja että sua ei kiinnosta kommentoida näitä aiheita... Suunnilleen jokaisessa lestadiolaisuutta käsittelevässä aiheessa on kuitenkin ollut sinun kommenttejasi, miksiköhän, jos saan kysyä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tipitii:
Alkuperäinen kirjoittaja päätön ratsumies:
väitän että kun ihmisestä henki pakenee , siis kuolee niin homma on siinä .
ei ole taivasta eikä helvettiäkään sen jälkeen .
eläessään voi tosin olla kummassa vaan !

Jossakin ketjussa kerroit muistaakseni, ettet usko mihinkään tms...
Ja että sua ei kiinnosta kommentoida näitä aiheita... Suunnilleen jokaisessa lestadiolaisuutta käsittelevässä aiheessa on kuitenkin ollut sinun kommenttejasi, miksiköhän, jos saan kysyä?

no kun en pysty pitämään suutani kiinni vaikka niin olen päättäny ja luvannu.
täällä en ole muista uskonnoista nähnyt viestejä, niin sen takia näihin .
eikä tämä johdu kiinnostuksen puutteesta vaan siitä että näistä tulee aina riitaa .
anteeks kauheesti jos olen sun uskoasi jotenki järkyttäny !
 
Lestadiolaisuus - siis tosiasiassa - syntyi Ruotsin Lapissa 1840-luvulla, kun siellä toimi pappina ruotsalainen Lars Levi Laestadius. Liike on sittemmin hajaantunut 19 ryhmittymään jotka tuokitsee toinen toisensa kadotukseen... Syy hajaantumiseen on liikkeen johtajien intohimossa olla itse aina ainoa oikeassa uskossa oleva. Varsinaisia besseerwissereitä!

Mutta lestadiolaisuus ei siis missään Janakkalassa ole syntynyt. :-D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sinipiika:
Niin, muualla ei ole pelastusta. On vain yksi Jumalanvaltakunta. Etrsikää ensin Jumalanvaltakuntaa niin teille kaikki muukin annetaan sanoo raamattu.

Niin juuri. Muuissa joukoissa taikka ryhmissä ei pelastu. Itte en ikinä olisi muuten tässä uskossa jos se ei olisi se ainoa oikean uskon joukko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin me uskomme;21592137:
Niin juuri. Muissa joukoissa taikka ryhmissä ei pelastu. Itte en ikinä olisi muuten tässä uskossa jos se ei olisi se ainoa oikean uskon joukko.

Oletko varma? Maailmassa on yli 35 000 erilaista uskonnollista ryhmää tahi kirkkoa. Pelkstään kristinuskoisia on tuhansittain erilaisia.

Sinäkö uskot että vain muutama kymmenen tuhatta lestadiolaista on Jumalan pelastamia. Maailmassa on nyt 6,7 miljardia ihmistä eli 6 700 miljoonaa. ja miljoonia on elänyt vuosituhansien mittaan historiassa. Heistä kukaan ei ollut vanhoillislestadiolainen.

Kärsikö Kristus ristillä siis vain muutaman vanhoillislestadiolaisen tähden?
 
Ja koska lestadiolaiset eivät näköjään osaa käyttää lähdeviitteitä, niin kerrotaan että aloittajan kopioima teksti oli Wikipediasta. Luulisin, että useimmat meistä pakanoista olisivat osanneet käydä lukemassa aiheesta ihan suoraan sieltä tai linkin kautta.
 
tiedän tositarinan miehestä joka oli vanhoillislesdatiolainen, hän sai aivoinfarktin ja aivoihin tulleiden vammojen vuoksi hän menetti lähes täysin puhekykynsä. ainut sana jolla tämä kommunikoi oli "perkele". miehen vaimo ei pitänyt tästä. Just.
 

Yhteistyössä