exän kohtelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja satu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

satu

Vieras
Mitä ihmettä teen exälleni ? Ollaan erottu jo ajat sitten. Seurusteltiin varmaan yli kuusi vuotta. Olemme kohdannee toisemme välillä sattumalta ja välillä soitellen yleensä vain kapakka meiningissä. Exän kuitenkin vannoo ja vakuuttaa edelleen raskastavansa minua yli kaiken. Hän on seurustellut eron jälkeen, mutta valittaa naisista aina kerta toisen jälkeen minulle. Intohimoa meillä on edelleen vaikka kummalllakin on ollut toisia.

Jotenkin vain pitäisi saada selville, mitä hän haluaa, mitä minä haluan ? Olemme kuitenkin sielun kumppaneita, vaikka minä olen se rauhallinen ""kunnon tyttö"" ja hän se "" pelimies"". Vai onko todellisuus näin ? Hän on vain pelimies, joka ei muka kehtaa sanoa minulle , että meidän tarinamme loppui jo ajat sitten. Hän haluaa uuden.

Hän on loukannut minua mustamaalaamalla kavereilleen, väittäen, että syy on omani kun en osaa pitää puoliani. Tarvitseeko kaveruussuhteissakin pelata, juorumalla muista pahaa nykypäivänä, kuten töissä jne. Ilmeisesti tarvitsisi, olenko omituinen, kun mielummin pidän loukkaukset sisälläni kuin haukun puolituttuja juorujen avulla.

Edelleen hän pitää minuun yhteyttä soittelelmalla ja väittäen ettei hänellä ole muita.Miksi ? Jos on kerran erottu ja asutaan erillään, eikö kavereina voida olla kertomalla suhteista toisille. Yhteisestä tuttava piiristä kuulen , että hän on liikkunut naisten kanssa, kuten myös itse liikun uusien kumppanien kanssa. Tavatessa usein turistaan niitä, näistä ja jos kyselen onko hänellä kumppania minulle sitä ei myönnetä.

Joten millä miehestä saa mitään irti laitanko kaiken jälkeen vielä selkäseinään vasten vain annanko olla saamattoman, kun ei aikanaan halunnut yhteistä elämää ?

 
""Hän on vain pelimies, joka ei muka kehtaa sanoa minulle , että meidän tarinamme loppui jo ajat sitten. Hän haluaa uuden. ""

Oletko tosiaan näin tyhmä? Ettei hän muka kehtaa??? Miksi hän laittaisi välit poikki vakipanoon kertomalla moisia valheita? Kerro yksikin hyvä syy että tajuan.


Olet hyvä pano ja helppo. Se siitä.
 
Eksä on eksä. ja jos sen kanssa soittelee aamuöisin niin tuo siitä on tulos.
Minkä takia erositte?
Huviksenne? Hetken mielijohteesta?
Ja ei sunkaan mieselämä siitä etene jos uudetkin huomaa että eksä ""on sinun hyvä sielunystävä""
MInä en ainakaan ryhtyis sellaisen miehen kanssa kimppaan, jos hän puhuisi eksästään ""sielunkumppanina"" tms.

Joskus ihmiset jää roikkumaan entisiin, koska niihin on helppo palata joka käänteessä. Ymmärrän sen, olen eronnut eksästäni noin 89 kertaa, eikä se loppunut ennenkuin otin uuden. Sitten huomas että kyllä se oli tyhjän paskan jauhamista ne puhelimessa roikkumiset.
Jos ei miehestä ole kaveriksi seurustellessa niin mitä sillä enää eronkaan jälkeen tekee varsinaisesti.

Pidä se vaan hyvänpäivän tuttuna, ja jätä nuo sen muut puheet omaan arvoonsa. Ei sekään ole välttämättä itsekään niin kärryillä omista mielenliikkeistään, mikä lie tuuliviiri yllä katon.
 

Yhteistyössä