vierailija
Moi
Mietityttää vaimon kolmen viikon takainen eropäätös. Takana on yli 10 yhteistä vuotta, tuloksena iso uusperhe josta nyt sitten jo puolet lapsista maailmalla. Vuosikausia oli pelkkää kaaosta, joka on nyt toki helpottanut. Noh, eropäätöksessä ei sinänsä ole mitään miettimistä - tässä on tapeltu 5 vuotta ja ja vaimo on kertomansa mukaan tunteensa kadottanut aikaa sitten, nyt on vain sinnitellyt ja se on aiheuttanut enemmän riitoja, vihaiseltakin on usein näyttänyt. Nyt kun päätös on tehty, naama ei kuulemma enää ärsytä yhtään kun paineet ja odotukset puolisona on loppuneet. Puhuttu on paljon, ja kuunneltukin. Paluuta ei kuitenkaan hänen mielestään ole tiedossa, koska päätös on tehty ja sinänsä mikään ei ole niinkään muuttunut vaikka ymmärrys on kasvanut huomattavasti. Oma vuokra-asunto on hakusessa jonne lastensa kanssa muuttaa sitten joskus kun riittävän iso kämppä löytyy. Kolmansia osapuolia ei ole tässä mukana, se on selvä juttu se.
Vaimo haluaa jatkaa yhteistä työuraa rakennusalalla, mikä tarkoittaa päivittäistä, välillä tiivistäkin yhteydenpitoa. Vaimolla on suunnitteluyritys, minulla oma rakennusalan yritys, ja työkohteet on yhteisiä. Toimiston hän haluaa pitää minun omistamissa tiloissa kuten 7 vuotta tähänkin asti. Myös yksityispuolella tavoitteena laaja tiivis yhteistyö lasten osalta (vain 1 yhteinen tosin), etteivät ainakaan vieraannu toisistaan.
No se suuri kysymys: Onko joku, jolla ero tullut, ja itsellä tunteita hirveästi jäljellä (romahduksen partaalla), pystynyt jatkamaan yhteisissä työkuvioissa eron jälkeen? Tuleeko se kiukku ennen pitkää joka lopettaa kaiken? Sen tiedän että mahdolliset uudet puolisot ei tällaista kauaa katsele, mutta vaimon mielestä ei tällaista tilannetta ole näkyvissä koska hän haluaa jatkossa olla vallan yksin (luulee alkuun niin, sanoin minä). Nimenomaan tämä tunnepuoli tässä arveluttaa, kun tuntuu että jään nyt roikkumaan ja odottamaan toisen paluuta josta nyt ei tietenkään kannata paljoa haaveilla.
Jokainen tarina on omansa, mutta jos jollain on kokemuksia (varmasti monellakin on) ja haluat jakaa niin olisin kiitollinen. Lähinnä prosessoin tätä tuoretta asiaa tällaisilla mietinnöillä
Mietityttää vaimon kolmen viikon takainen eropäätös. Takana on yli 10 yhteistä vuotta, tuloksena iso uusperhe josta nyt sitten jo puolet lapsista maailmalla. Vuosikausia oli pelkkää kaaosta, joka on nyt toki helpottanut. Noh, eropäätöksessä ei sinänsä ole mitään miettimistä - tässä on tapeltu 5 vuotta ja ja vaimo on kertomansa mukaan tunteensa kadottanut aikaa sitten, nyt on vain sinnitellyt ja se on aiheuttanut enemmän riitoja, vihaiseltakin on usein näyttänyt. Nyt kun päätös on tehty, naama ei kuulemma enää ärsytä yhtään kun paineet ja odotukset puolisona on loppuneet. Puhuttu on paljon, ja kuunneltukin. Paluuta ei kuitenkaan hänen mielestään ole tiedossa, koska päätös on tehty ja sinänsä mikään ei ole niinkään muuttunut vaikka ymmärrys on kasvanut huomattavasti. Oma vuokra-asunto on hakusessa jonne lastensa kanssa muuttaa sitten joskus kun riittävän iso kämppä löytyy. Kolmansia osapuolia ei ole tässä mukana, se on selvä juttu se.
Vaimo haluaa jatkaa yhteistä työuraa rakennusalalla, mikä tarkoittaa päivittäistä, välillä tiivistäkin yhteydenpitoa. Vaimolla on suunnitteluyritys, minulla oma rakennusalan yritys, ja työkohteet on yhteisiä. Toimiston hän haluaa pitää minun omistamissa tiloissa kuten 7 vuotta tähänkin asti. Myös yksityispuolella tavoitteena laaja tiivis yhteistyö lasten osalta (vain 1 yhteinen tosin), etteivät ainakaan vieraannu toisistaan.
No se suuri kysymys: Onko joku, jolla ero tullut, ja itsellä tunteita hirveästi jäljellä (romahduksen partaalla), pystynyt jatkamaan yhteisissä työkuvioissa eron jälkeen? Tuleeko se kiukku ennen pitkää joka lopettaa kaiken? Sen tiedän että mahdolliset uudet puolisot ei tällaista kauaa katsele, mutta vaimon mielestä ei tällaista tilannetta ole näkyvissä koska hän haluaa jatkossa olla vallan yksin (luulee alkuun niin, sanoin minä). Nimenomaan tämä tunnepuoli tässä arveluttaa, kun tuntuu että jään nyt roikkumaan ja odottamaan toisen paluuta josta nyt ei tietenkään kannata paljoa haaveilla.
Jokainen tarina on omansa, mutta jos jollain on kokemuksia (varmasti monellakin on) ja haluat jakaa niin olisin kiitollinen. Lähinnä prosessoin tätä tuoretta asiaa tällaisilla mietinnöillä