ettekö pelkää?

[totta.]

Lapsesi voi asua ulkomailla, voi olla itsekin sairas, kuolla ennen sinua vaikka syöpään tai ei vaan tunne tarpeeksi velvollisuutta (näitä olen nähnyt paljon!), joten lapsen hankkiminen ei todellakaan tuo sinulle mitään vanhuudenturvaa!

Myös se, että vanhuudessa onnelliseksi tekee sosiaalinen toiminta muiden vanhusten kanssa, on hyvä huomio. Minusta tuntuu, että ihmiset asettavat liian suuria odotuksia lapsille. Loppujen lopuksi lapset ovat ihmisiä siinä missä muutkin (eivät ihmeitä), yksilöitä ominaispiirteineen.

Olen vakaasti sitä mieltä, ettei elämä ole tyhjää ilman lapsia. Miksi muka olisi? Voihan ihminen tehdä työkseen tai vapaa-ajallaan tärkeitä ja yleishyödyllisiä asioita. Vai eikö niillä ole mitään merkitystä? Lasten hankkiminen on edelleen niin mystifioitua. Se kietoutuu jotenkin sotkuisasti osaksi naisen identiteettiä ja näyttäytyy välttämättömyytenä. Ihan kuin ei olisi nainen ollenkaan, ellei halua lapsia tai tunne vauvakuumetta.

Minusta on kiinnostavaa, että monet haluaisivat olla isiä, mutta eivät äitejä. On niin totta, että äidille epäonnistumista ei sallita, mutta isä voi huoletta mokailla miten haluaa. Äidiltä vaaditaan edelleen paljon ja on täysin oikeutettua, että nämä vaatimukset pelottavat. Täällä on monesti kirjoitettu, että jättää lapset hankkimatta "jo ihan lapsenkin takia". Minusta tällaisellla syyllistetään (jälleen kerran) nainen siitä, ettei hän ole kyennyt (tai halunnut) täyttää naiselle asetettuja odotuksia.

Jos äitiys ei tunnu "mun jutulta", älkää tehkö lapsia vain muiden iloksi. Jokaisella on ainoastaan yksi elämä.

 

[LapsetonKO]

Olipas mielenkiintoinen viestiketju! Itsekin painiskelen juuri vastaavan asian kanssa. Olen 32-vuotias ja mieheni 37. Nyt alkaisi olla jo aika tehdä päätöksiä lapsiasian suhteen. Ongelma on vain se, että minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista vauvakuumetta, enkä myöskään erityisesti nauti lasten seurasta. Väsyn samalla tavalla kuin täällä joku muukin kirjoitti. Kaipaan omaa tilaa ja rauhaa, joskus myös miehestäni. En pelkää, että jäisin lapsen kanssa yksin, mutta jos niin tapahtuisi, niin en haluaisi kuitenkaan kasvattaa lasta yksin. En ole kylläkään varma, että haluanko edes lasta. Tai siis, minusta tuntuu, etten halua. En ole halukas olemaan raskaana, synnyttämään, imettämään, valvomaan, elämään "kahlittua" elämää, hoitamaan lasta päivin ja öin... Miehellänikään ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta, eikä hän ole minulle lasten hankkimista ehdottanutkaan. Olemme molemmat hyvin vapaudenhaluisia ja meneviä ihmisiä, joten en tiedä, sopisiko lapsi lainkaan meidän elämään, jos emme olisi valmiita muuttumaan. Se, miksi tätä asiaa nyt mietin, on ikämme. Alan kyllä koko ajan vahvemmin ja vahvemmin kallistua siihen, että lapset saavat jäädä. Ei lapsia kannata väkisin hankkia, jos ei yhtään tunnu siltä, että niitä haluaisi.

 

[Stina2]

Olen juuri nyt raskaana, ja vaikka lapsi on kovastikin haluttu, on raskaana olo asia, johon en ollut osannut ennakoitua. Oma kehoni käyttäytyy miten sattuu, laittaa minut oksentamaan, itkemään, olemaan aina väsynyt, enkä voi sille mitään. Olen muuttunut kipparista matkustajaksi, eikä tämä laiva ole ollenkaan enää hallinnassani. Voisin kuvitella, että jos en haluaisi tätä lasta, olisi tämä olotila ihan helvetillinen ja paniikki voisi iskeä aika helposti. Ehkäpä ne raskaushormonit tekee tässä jossain välissä tehtävänsä, ja raskaudesta alkaa nauttia; varmaan helpottaa jo sekin, että kohta ultrassa näkyy jo oikea ihminen - minun lapseni. Mutta minäkin olen tässä pienessä paniikissa miettinyt, miten me tästä selvitään - eihän meillä ole mitään käsitystä, millaista elämä vauvan kanssa oikein on.

Joten suosittelen kyllä, että jos ei lapsia halua, niin ei niitä ala tekemään. Jos en olisi niin kovasti itse halunnut tähän tilaan,olisin vihainen, pettynyt ja katkera, että minut olisi huijattu tällaiseen vastuuseen, luopumaan jatkuvasti asioista, joita haluaisin tehdä ja luopumaan vapaudestani. Monet lapsettomat elävät rikasta ja hyvää elämää- eiköhän tärkeintä ole sosiaalinen verkosto, itsetuntemus ja mielekkyyden löytäminen omalle elämälleen ylipäänsä, eikä se pelkästään lapsista löydy.