En tiedä miten nämä ajatukset purkaa sanoiksi, päässä vain pyörii ajatuksia " miksi meille näin kävi, mitä tein tai elin väärin että näin kävi ". Alussa sitä ravasi vessassa pissalla jatkuvasti, etova olo aamuisin ( joskus myös iltaisin, pitkin päivää) väsymys iski illalla ennen yhdeksää vaikka aina olen ollut yökukkuja, ja pienestä lähtien olen pärjännyt muutaman tunnin yöunilla..
Parin päivän jälkeen kuukautisten poisjäännistä tein testin ja siinä se oli mitä olin koko elämäni toivonut, positiivinen testi! Menin sekaisin ilosta, pelosta ja kaiken sortin tunteista, kuitenkin niissä saattaa olla virhe enkä heti uskonut todeksi. Parin uuden testin jälkeen alettiin miesystävän kanssa olemaan varmoja, että sieltä saattaa tulla uusi perheenjäsen, mitä oltiin yhdessä toivottu jo pidemmän aikaa. Onnesta soikeana aloin katselemaan jo vaunuja sun muita tarvikkeita ja suunnittelemaan jatkoa ( milloin kertoa omille sekä miesystävän vanhemmille ja sukulaisille että meitä saattaa olla kolme ja omista vanhemmistani tulisi mummu ja pappa) sisaruksia kyllä löytyy, mutta esikoinen raskaana, varmasti olisi ollut ilouutinen koko suvulle.
Kaikki romahti viime lauantaina kun aamulla heräsin kovaan vatsa sekä selkäkipuun. Ensiksi ajattelin, selkäkipu on normaalia kun siitä olen kärsinyt jo pari vuotta melkein viikottain että se selkä taas perhana alkoi vihoittelemaan. Aamupissalle mennessäni pahin painajainen tuli toteen... Runsaat kivuliaat vuodot alkoi. Itkien miehelle ettei nyt kaikki enään kunnossa.. Järkytys ja paniikki iski samantien itse asiassa en enään muista kaikkia tunteita jotka nousi pintaan sinä aamuna.. Mies koitti rauhoitella ja puhua ettei se välttämättä kerro keskenmenosta automaattisesti vaan raskauden alkuvaiheessa voi esiintyä kipuja ja vuotoa. Vessassa ravaaminen alkoi taas, ajatuksissa vain ettei nyt vaan tulisi mitään muuta.. tietenkin ne raskauskudokset sun muut tuli lauantaina pois, mikä laski mielialaa entisestään alemmas.
Päässä vain pyöri viikonlopun verran ajatukset, " mitä olisin voinut tehdä toisin ettei näin olisi käynyt" suru oli kova ja on vieläkin vaikkakin raskaus olikin alussa, mutta sitä ei hetkeksikään unohda, miten olisi jatkunut ja minkälainen tenava sieltä olisi kesälle tullut.. Nyt saanut viikonlopun levätä ja surra rauhassa, nyt paluu arkeen ja lääkärille soittoa, pitäisikö käydä vielä tutkimuksissa että kohtu varmasti tyhjentynyt kunnolla ja milloin uskaltaa alkaa kokeilemaan uudestaan josko nyt tärppäisi. Toivosta ei olla luovuttu kuitenkin yhteinen haave on ollut jo pidemmän aikaa. Asiasta en ole kenelekkään muulle puhunut, kuitenkin raskaus oli niin alussa että tarvitseeko edes kenenkään muun tietää kuin mieheni. Mieli on maassa aika pahasti ja itku saattaa tulla keskenkaiken kun ajatus tavalla tai toisella karkaa syntymättömään lapseen.. Raskausviikkoja kuin oli jo melkein kuusi. En tiedä, vaikuttaako hormoonit tähän tämän hetkiseen tunteisiin tai miten mutta varmasti joidenkin mielestä kummallista kun näin vahvasti reagoin keskenmenoon.. Nyt vaan leukaa pystyyn ja odottelemaan uutta ovista ! ei pidä masentua jos ei onnistu.
Toivon kaikille muillekkin naisille ja äideille jotka kokenut lähiaikoina saman jaksamisia ja voimia pimeneviin syysiltoihin <3
Parin päivän jälkeen kuukautisten poisjäännistä tein testin ja siinä se oli mitä olin koko elämäni toivonut, positiivinen testi! Menin sekaisin ilosta, pelosta ja kaiken sortin tunteista, kuitenkin niissä saattaa olla virhe enkä heti uskonut todeksi. Parin uuden testin jälkeen alettiin miesystävän kanssa olemaan varmoja, että sieltä saattaa tulla uusi perheenjäsen, mitä oltiin yhdessä toivottu jo pidemmän aikaa. Onnesta soikeana aloin katselemaan jo vaunuja sun muita tarvikkeita ja suunnittelemaan jatkoa ( milloin kertoa omille sekä miesystävän vanhemmille ja sukulaisille että meitä saattaa olla kolme ja omista vanhemmistani tulisi mummu ja pappa) sisaruksia kyllä löytyy, mutta esikoinen raskaana, varmasti olisi ollut ilouutinen koko suvulle.
Kaikki romahti viime lauantaina kun aamulla heräsin kovaan vatsa sekä selkäkipuun. Ensiksi ajattelin, selkäkipu on normaalia kun siitä olen kärsinyt jo pari vuotta melkein viikottain että se selkä taas perhana alkoi vihoittelemaan. Aamupissalle mennessäni pahin painajainen tuli toteen... Runsaat kivuliaat vuodot alkoi. Itkien miehelle ettei nyt kaikki enään kunnossa.. Järkytys ja paniikki iski samantien itse asiassa en enään muista kaikkia tunteita jotka nousi pintaan sinä aamuna.. Mies koitti rauhoitella ja puhua ettei se välttämättä kerro keskenmenosta automaattisesti vaan raskauden alkuvaiheessa voi esiintyä kipuja ja vuotoa. Vessassa ravaaminen alkoi taas, ajatuksissa vain ettei nyt vaan tulisi mitään muuta.. tietenkin ne raskauskudokset sun muut tuli lauantaina pois, mikä laski mielialaa entisestään alemmas.
Päässä vain pyöri viikonlopun verran ajatukset, " mitä olisin voinut tehdä toisin ettei näin olisi käynyt" suru oli kova ja on vieläkin vaikkakin raskaus olikin alussa, mutta sitä ei hetkeksikään unohda, miten olisi jatkunut ja minkälainen tenava sieltä olisi kesälle tullut.. Nyt saanut viikonlopun levätä ja surra rauhassa, nyt paluu arkeen ja lääkärille soittoa, pitäisikö käydä vielä tutkimuksissa että kohtu varmasti tyhjentynyt kunnolla ja milloin uskaltaa alkaa kokeilemaan uudestaan josko nyt tärppäisi. Toivosta ei olla luovuttu kuitenkin yhteinen haave on ollut jo pidemmän aikaa. Asiasta en ole kenelekkään muulle puhunut, kuitenkin raskaus oli niin alussa että tarvitseeko edes kenenkään muun tietää kuin mieheni. Mieli on maassa aika pahasti ja itku saattaa tulla keskenkaiken kun ajatus tavalla tai toisella karkaa syntymättömään lapseen.. Raskausviikkoja kuin oli jo melkein kuusi. En tiedä, vaikuttaako hormoonit tähän tämän hetkiseen tunteisiin tai miten mutta varmasti joidenkin mielestä kummallista kun näin vahvasti reagoin keskenmenoon.. Nyt vaan leukaa pystyyn ja odottelemaan uutta ovista ! ei pidä masentua jos ei onnistu.
Toivon kaikille muillekkin naisille ja äideille jotka kokenut lähiaikoina saman jaksamisia ja voimia pimeneviin syysiltoihin <3