Että voi joku olla noin luuseri!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kinuski
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kinuski

Vieras
Saakohan idiootista saman kuin ihmisestä?
Esikoisen isästä kyse. Poika ei ole käynyt isällään yli vuoteen, isä on käyny täällä moikkaamassa muutaman kerran ja ovat kyllä soitelleet. Nyt sitten isän piti hakea poika luokseen pariksi yöksi (asuu reilu 100km päässä) ja poika on odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Äsken sitten tää isukki laittaa mulle viestiä, ettei nyt onnistukkaan kun hänellä meni eilen vähän pitkäksi, eikä pääsekkään hakemaan poikaa. Mitenhän hän vois tän korvata? Voi v...u mä sanon!!! Mua ei haittaa pätkääkään, että meidän omat suunnitelmat meni mönkään, mua vaan niin surettaa toi lapsi...
Mä silloin reilu 8v sitten kun poika syntyi, kävin pitkän kamppailun itseni kanssa, että annanko ton luuserin ikinä edes tavata poikaansa (taustalla kaikenlaista mistä en nyt jaksa kirjottaa) mutta ajattelin kuitenkin että onhan lapsella oikeus isäänsä. Ovat nähneet satunnaisesti, ja muutama vuosi sitten alkoikin sujua paremmin ja kaikki oli suht ok. Poika ei oikeastaan ole edes kaivannut isäänsä, pitää miestäni isänään. Mielellään poika kuitenkin omalle isälleen menisi, ja nytkin odotti tosi paljon, ja taas kerran joutui pettymään. Mut nyt riittää, en halua enää katsoa lapsen pettymystä. Enää koskaan ikinä, ei tule isäänsä tapaamaan!
 
Voi kurjuus :/ :hug: mun lasten isä vähän samantyylinen, ei osaa kyl ottaa vastuuta mistään ei itsestään eikä muista, on kuin tuuliviiri. Just lupas viikko sitten että ostaa meidän neidille polkupyörän, käytiin jos kokeilemassa kaupassa ja eilen piti hakea ni tämä soittaa pää sekasin että oi oi ku ei oo rahaa enää sitä 100e ja kaikkee että eihän s nyt ees tarvi viel pyörää (3v) :o :headwall: Vittu mikä luuseri kanssa, argh pitiki olla nuori ja naivi ja tehdä lapset tollasen paskaperseen kanssa.
Sillä on päihdeongelma vaikka välillä on viikkojakin kuin mikäkin maailman paras isä :headwall: Et oo yksin etkä ainoa..Niin ja mä kävin sitte ostamassa sen prinsessa pyörän ku toinen olis ollut niin pettynyt :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja JääPrinsessa:

Juu alkkishan tuokin on. Lopetti muutama vuosi sitten kokonaan juomisen kun meinas henki mennä, mutta nyt taas alkanut ottamaan. Saattaa olla kyllä pitkäänkin juomatta ja nykyään pystyy halutessaan olemaankin, siksi just ihmettelen et miks ei nyt sitten voinut just tämän viikonlopun ajan olla juomatta. Rahaa se kyllä pojalle antaa, ja just osti uuden pyöränkin, mutta se raha ei todellakaan korvaa sitä yhteistä aikaa. Mä lopetan nyt kokonaan yhteyden pidon. Onneksi pojalla on ihana isäpuoli.
Voimia sullekkin :hug:
 
Yhteistyössä