Että voi ihminen olla TYHMÄ!!!

[Birgit74]

Voi, p-ska! Todistan parhaillaan kaikki teoriat idioottimaisista ja tyhmistä naisista oikeaksi. Että voi ihminen olla T-Y-H-M-Ä ja tunteidensa armolla. En ansaitse rakkautta, sillä ilmiselvästi en tajua onnekkuuttani, vaikka se iskisi minua suoraan päähän ja ajaisi ylitseni... Ja tässä vaiheessa on sanottava, että ei - en ole pettänyt ketään (se kait tuosta alusta tulee ensimmäisenä mieleen).

Miksi kaiken paskan jälkeen vertaan uusia suhteitani exääni??? Enkö muka ole toipunut asiasta tarpeeksi? Eikö kaksi vuotta on-off -leikkiä riittänyt? Eikö pettämisessä, valehtelemisessa ja vastuuttomuudessa ole tarpeeksi syytä jatkaa elämäänsä ilman niitä??? Miksi en kykene tällaisina hetkinä palauttamaan mieleeni syitä, joiden vuoksi alunperinkin erosimme??? Miksi sitä pitää aiheuttaa itselleen tieten tahtoen tällaista tunteiden vuoristorataa...?

Muutenhan tilanne olisi ihan selvä, mutta kun kuvioissa on jo uusi mies. Sellainen kunnollinen, turvallinen, vakaa... Sellainen, jonka kanssa voisi rakentaa ihmeellisen ihanan elämän. Ja mitä minä teen: poimin taatusti jokaisen huonon piirteen ja puolen, ryhdyn mielessäni rakentamaan suuria esteitä mielipide-eroista tai elämäntapojen erilaisuuksista, etten vain vahingossakaan päätyisi tasapainoiseen ja onnelliseen parisuhteeseen...

Ja on helvetin epäreilua tehdä mielessään vertailua, sillä se on loputon suo, johon upota... Ei kukaan ole samanlainen kuin toinen ja luoja paratkoon!!! Miksi edes haluaisin samanlaisen miehen kuin exäni???

Taitaa olla kysymys jostakin vakavanlaatuisesta läheisriippuvuudesta, josta eroon oppiminen vaatii ilmiselvästi verta, hikeä ja kyyneleitä. Missä rakkaus päättyy ja riippuvuus alkaa? Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä? Hakata päätään seinään, kunnes kipu tuo unohduksen? Tekisi mieleni jättää kaikki. Pakata tavarat ja karata jonnekin kauas pois, missä voisin unohtaa itseni ja mieleni kehittelemät ihmissuhdesotkut.

TAisipa tulla vuosisadan sekavin viesti. Nyt saa heitellä kivillä... Itsepähän kerjäsin.

 

[Yvonne]

Kuinka kauan erostasi on?
Älä koe syyllisyyttä tunteistasi, vaan yritä päästä selville mistä ne johtuvat. (niin kuin tunnut tekevänkin...)
Kun tiedät mistä mikin tunne johtuu, on sinun helpompi ymmärtää ja sitäkautta hallita tunteitasi.
Jos ero on vielä tuore, on normaalia kaivata siihen tuttuun ja turvalliseen, oli se sitten millaista paskaa tahansa, sillä se on sinulle tuttua, sinä tiedät miten toimia siinä. Uusi on aina vierasta ja pelottavaa, sillä siinä sinun pitää opetella uudet toimintatavat ja säännöt.

 

[Ansku]

Rauhoitu. Ainahan se menee niin, että huonot asiat unohtuu ja hyvät jää pyörimään päähän. Miksi näin on, kukaan ei tiedä.
Älä piiskaa itseäsi, ainakin tiedostat ""ongelman"" joten mahdollisuus vajota takaisin paskaan on pienenpi. Ja usko, se menee kyllä ohi. Ihan mielenkiinnosta, kauanko erostanne tämän huonomman vaihtoehdon kanssa on?
Mitä vähemmän, sitä ymmärrettävämpää...

Itse tosin tein aikanaan sen emämokan, että vastaavan mulkun jälkeen vaihdon täysin vaihdetta ja valitsin itselleni täysin epäsopivan, seksittömän ja kipinättömän miehen, joka kyllä oli hyvinkin turvallinen ja vakaa. Mutta kaikki kemia puuttui, joten siihenhän se juttu sitten kaatui.

Siinä se on se on mitä kaikki etsivät, jotain siltä väliltä... luulen itse sen nyt löytäneeni.

 

[Birgit74]

Kiitos rauhoittavista viesteistänne... Yritän hengittää syvään ja luottaa siihen, että tämä on vain tilanpäinen mielenhäiriö.

Erostamme on vain 4,5 kuukautta ja tuona aikana olemme olleet aika paljon tekemisissä. Lähinnä siis loivaa laskettelua, kunnes tapasin tämän uuden miehen ja pistin välit exään kokonaan poikki.

Hassua tilanteessa on se, että alkuun uuden miehen kanssa tuntui olevan universaalin upeaa kemiaa ja suoranaista kipinöintiä. Tuntuu siis hassulta, että yks'kaks kadotin tuon tunteen. Pelkään projisoineeni jotain rakkaudenkaipuutani tähän uuteen mieheen, joka on kaikilla kriteereillä mitattuna upea tapaus. Haluan olla hänen kanssaan, haluan rakastua häneen korviani myöten, sillä kerrankin minun ei tarvitsisi pelätä tulevani satutetuksi... Mutta kun on koko elämänsä elänyt toinen toistaan epätoivoisemmissa suhteissa, tämä on hyvin hämmentävää. Voisivatkohan tuntemukseni johtua tuosta? Että en yksinkertaisesti osaa aikaisempien kokemusteni perusteella olla ns. hyvässä suhteessa?

Kipinää tästä uudesta miehestä ei puutu ja seksi on jotain aivan upeaa aikaisemman 3 pistoa, huokaus ja ravistus -metodin jälkeen (lauantaisin saunan jälkeen peiton alla). En vain ole tottunut siihen, että olen suhteessa etusijalla ja saavana osapuolena... Rakkauteni on aina perustunut antamiseen ja uhrautumiseen. Eikö olekin sairasta ja sekopäistä?

Ehkä siksi kaivelenkin uudesta miehestäni huonoja puolia, kun olen ihan varma, etten voi ansaita mitään niin hyvää... Että voi pieni ihminen olla sekaisin!!! (lääkettä tänne ja äkkiä!)

 

[Minttu]

Ymmärrän tilanteesi. Olen eronnut todella huonosta suhteesta jo ajat sitten ja aina kunaloitan uuden suhteen tulee mieleeni exäni ja vertaan nykyistä häneen( siis niitä hyviä puolia) ja sitten äkkiä uusi aivan upea mies muuttuu silmissäni todella surkeaksi ja minua alkaa ärsyttämään. Olenpalannut exäni luokse monesti vaan toteamaan, että kusipäähän tuo on. En osaa antaa neuvoa, varmaan se auttaisi ettet tapaisi exääsi, minua ainakin on se jonkun verran auttanut, ei tosn tarpeeksi...