Olen jo jonkin aikaa tehnyt pätkätöitä, koska täällä päin on oikeasti todella vähän avoimia työpaikkoja. Nyt olen pari kuukautta ollut työttömänä, enkä luultavasti edes saa mitään töitä raskauden takia. Ja minua sitten kyllästyttää tämä kotona olo ihan vietävästi! Tuntuu, että voisin repiä hiukset päästäni. Mieskin on yksi vätys, joskus mietin, että kannattaako tuollaisen kanssa edes parisuhteessa olla. Muuten meillä menee ihan hyvin, mutta pelottaa, että hän on juuri niin laiskimus, että tulevaisuudessakin armeijan jälkeen vain istuu kotona tekemättä mitään. Niin, ja nyt sitten tuli vielä päälle tämä raskaus. Olen hyvin tietoinen siitä, että meidän rahatilanne ei esim ole niin hyvä, että siihen vauvaan tällä hetkellä kauheasti varaa olisi, mutta jos vauvalla on kaikki hyvin, niin en aborttiakaan halua tehdä. Jotenkin silti ahdistaa ihan tajuttomasti.
Lisäksi olen miettinyt, että rajoitanko liikaa mieheni tekemisiä ja menoja. Hällä on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa hän käykin erilaisissa harrastuksissa jne. (Tuolla aikaisemmin tarkoitin, kun häntä vätykseksi sanoin, että hällä tuntuu juuri se kaikki aika menevän johonkin ihan muuhun, kuin töiden etsimiseen.) Hän tosiaan paljon mielummin pyörii kavereidensa kanssa. Mutta usein nipotan, jos hän jonnekkin lähtee, koska itse jään taas yksin kotiin möllöttämään, ja juuri tuolloin aina tuntuu, että se pää räjähtää, ja olisi valmis jättämään kaikki. Voisi lähteä johonkin, eikä tulla ikinä takaisin. Itselläni ei tosiaan niitä kavereita ole kuin yksi, joten paljon olen vain itsekseni.
Tuntuu niin pirun yksinäiseltä, ja ärsyttävältä, ja kyllästyneeltä, jajajjajajaja. Ei nuoren ihmisen elämä kuuluisi tällaista olla !!
Lisäksi olen miettinyt, että rajoitanko liikaa mieheni tekemisiä ja menoja. Hällä on paljon kavereita ja ystäviä, joiden kanssa hän käykin erilaisissa harrastuksissa jne. (Tuolla aikaisemmin tarkoitin, kun häntä vätykseksi sanoin, että hällä tuntuu juuri se kaikki aika menevän johonkin ihan muuhun, kuin töiden etsimiseen.) Hän tosiaan paljon mielummin pyörii kavereidensa kanssa. Mutta usein nipotan, jos hän jonnekkin lähtee, koska itse jään taas yksin kotiin möllöttämään, ja juuri tuolloin aina tuntuu, että se pää räjähtää, ja olisi valmis jättämään kaikki. Voisi lähteä johonkin, eikä tulla ikinä takaisin. Itselläni ei tosiaan niitä kavereita ole kuin yksi, joten paljon olen vain itsekseni.
Tuntuu niin pirun yksinäiseltä, ja ärsyttävältä, ja kyllästyneeltä, jajajjajajaja. Ei nuoren ihmisen elämä kuuluisi tällaista olla !!
Jaksuja!!
