Hei! Olen 22 vuotias yh-mamma Joensuusta. Minulla on kohta 4 kk vanha poika. Hmm.. en tiedä mistä aloittaa..
Koko odotusajan olin ihan yksin tämän asian kanssa, eikä ollut mitään tukiverkostoa ympärillä, ei edes omaa äitiä, jolta olisin voinut saada tietoa ja kysyä asioista, koska äitisi menehtyi auto-onnettomuudessa 4 vuotta sitten :'( Salasin ja en halunnut puhua aiheesta kenellekkään, ennenkuin aloin olla viimesilläni... Puhuin asiasta serkkuni kanssa ja hän oli mukana synnytyksessäkin. Lapsen isä otti heti etäisyyttä kun kuuli, että olen raskaana.. Pojan syntymän jälkeen hän on vähän lämmennyt, mutta kuitenkin joudun yksin pojasta huolehtimaan, ja se on rankkaa.. kun on vähänki vaativampi poju.. Nyt on pojulla varmaanki atooppista ihottumaa ja voi olla allergiaakin (verikokeen tuloksia odotellaan). Ensimmäisen kuukauden jälkeen synnytyksestä, koin tarvitsevani apua... Pääsin sellaiseen ns. "tukikotiin" pojan kanssa, jossa saadaan apua ihan ympäri vuorokauden.. Ollaan oltu täällä kohta 3 kk, ja tästä on ollut todella paljon apua.
Olen tosiaan kamppaillut monen asian kanssa, ja kamppailen edelleenki.. olen aikasemmin miettinyt antavani pojan sijaisperheeseen muutamaksi kuukaudeksi ja välillä mietin sitä vieläkin.. Että saisin itseni kuntoon, en ole saanut käsitellä menneisyyden traumaattisia kokemuksia koskaan.. ja nyt varmaan on oikea aika niiden käsittelyyn, että jaksa elämässä eteenpäin!
Olisi niin paljon kerrottavaa... haluaisin keskustella, kuunnella ja lukea teidänki tarinoitanne ja kertomuksianne raskaudesta, synnytyksestä, elämästä muutenki pienokaisen kanssa, äitiydestä.. jne. Ja tietysti toivoisin että täältä löytyisi kavereita/ystäviä, joiden kanssa voisi tavatakkin, sitten kun täältä "tukikodista" päästään
Koko odotusajan olin ihan yksin tämän asian kanssa, eikä ollut mitään tukiverkostoa ympärillä, ei edes omaa äitiä, jolta olisin voinut saada tietoa ja kysyä asioista, koska äitisi menehtyi auto-onnettomuudessa 4 vuotta sitten :'( Salasin ja en halunnut puhua aiheesta kenellekkään, ennenkuin aloin olla viimesilläni... Puhuin asiasta serkkuni kanssa ja hän oli mukana synnytyksessäkin. Lapsen isä otti heti etäisyyttä kun kuuli, että olen raskaana.. Pojan syntymän jälkeen hän on vähän lämmennyt, mutta kuitenkin joudun yksin pojasta huolehtimaan, ja se on rankkaa.. kun on vähänki vaativampi poju.. Nyt on pojulla varmaanki atooppista ihottumaa ja voi olla allergiaakin (verikokeen tuloksia odotellaan). Ensimmäisen kuukauden jälkeen synnytyksestä, koin tarvitsevani apua... Pääsin sellaiseen ns. "tukikotiin" pojan kanssa, jossa saadaan apua ihan ympäri vuorokauden.. Ollaan oltu täällä kohta 3 kk, ja tästä on ollut todella paljon apua.
Olen tosiaan kamppaillut monen asian kanssa, ja kamppailen edelleenki.. olen aikasemmin miettinyt antavani pojan sijaisperheeseen muutamaksi kuukaudeksi ja välillä mietin sitä vieläkin.. Että saisin itseni kuntoon, en ole saanut käsitellä menneisyyden traumaattisia kokemuksia koskaan.. ja nyt varmaan on oikea aika niiden käsittelyyn, että jaksa elämässä eteenpäin! Olisi niin paljon kerrottavaa... haluaisin keskustella, kuunnella ja lukea teidänki tarinoitanne ja kertomuksianne raskaudesta, synnytyksestä, elämästä muutenki pienokaisen kanssa, äitiydestä.. jne.
Ja tietysti toivoisin että täältä löytyisi kavereita/ystäviä, joiden kanssa voisi tavatakkin, sitten kun täältä "tukikodista" päästään