V
vieras
Vieras
Yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä myöntää raiskanneensa jonkun, kirjoittaa BBC.
Etelä-Afrikassa tehty raiskauskysely on järkyttävää luettavaa. Maan tutkimuskeskuksen kyselyn mukaan yksi neljästä miehestä kertoo raiskanneensa jonkun. Puolet kyselyyn vastanneista myönsi, että heillä on ollut useampi kuin yksi uhri.
Tutkimukseen osallistui lähes 2 000 miestä kaikista etnisistä ryhmästä sekä maaseudulta että kaupungeista.
Useat kyselyyn vastanneet miehet ovat syyllistyneet raiskauksiin jo teini-iässä.
Tutkimuksen johtaja Rachel Jewkesin mukaan Etelä-Afrikassa tarvitaan totaalista asennemuutosta, sillä seksiin pakottaminen ei ole koskaan hyväksyttävää.
- Nykyinen tilanne kumpuaa historiasta. Eteläafrikkalaiset miehet ovat vuosisatojen ajan kasvaneet maskuliiniseen kulttuuriin, jossa dominoidaan ja kontrolloidaan naisia ja muita miehiä, Jewkes sanoi BBC:lle.
Etelä-Afrikkaa on toistuvasti kritisoitu sen löyhästä suhtautumisesta raiskauksiin.
IL