Etäsuhde painaa

[Elina]

Olen seurustellut yli vuoden ihanan Keski-Eurooppalaisen miehen kanssa. Viimeiset kolme kuukautta etäsuhteessa. Minulla on välillä vaikeaa, sillä tunnen nauttivani elämästäni paljon ilman häntäkin. Siitä tulee syyllinen olo. Opiskelut on loppumaisillaan ja Suomessa ei kohta ole mitään miksi en voisi lähteä, ja mikäli haluamme olla yhdessä pitäisi muuttaa hänen kotimaahansa, sillä hänellä on vielä opinnot vähän kesken, sillä eihän etäsuhteessa pidemmän päälle ole järkeä. Olen jokatapauksessa ajatellut, että haluaisin työskennellä ulkomailla ja oppia ko. kielen paremmin. Olen jo asunut kerran vuoden ulkomailla, että se ei sinäänsä ole ongelma. Tosin tiedän, että ikävöisin taas hirvittävästi Suomea ja perhettäni.

Minulla vain välillä iskee epävarmuus. On vaikea olla selvillä omista tunteiskaan kun ei näe koko ajan. Olemme kyllä lähes joka päivä yhteyksissä, mutta ei se ole sama asia. Hän sen sijaan vannoon jatkuvasti rakkauttaan. Hän on mielettömän ihana ihminen. En ole koskaan tavannut yhtä ihanaa ja hyvää miestä. Suhteen katkaiseminen tuntuisi hirvittävän pahalta. Minä olen ollut aina sitä mieltä suhteen eteen pitää tehdä töitä. ""Jos sinulla on joku, josta oikein välität, niin pidä siitä kii"". En ole ennen seurustellut näin ""pitkään"", joten en tiedä onko tällaiset tuntemukset normaaleja. Välillä kaikki vaan tuntuu tosi vaikealta; tutun ja turvallisen opiskelijaelämän loppuminen, muutto pois Suomesta ja omien tunteideni poukkoulevuus poikaystävääni kohtaan.

Ja rasististen ihmisten ei tarvitse kiitos vastata tähän viestiin. Nykyinen ""ei-suomalainen"" poikaystäväni on ollut paljon enemmän samalla aallonpituudella ja kohdellut minua paremmin kuin kukaan suomalainen mies koskaan. Se on niin paljon kiinni henkilöstä, ei aina kulttuurista.

 

[ope]

Selvitä omat tunteesi ensin ja sitten ei asuinpaikalla ole väliä. Loppujen lopuksi on kyse omasta päätöksestäsi. Sinun pääsi sisällä on myös kaikki onnistumisen mahdollisuudet. Laita paperille kaikki hyvät ja huonot puolet -myös sen, voiko miehesi muuttaa Suomeen. Sitten teet päätöksesi. Joka tapauksessa olet kokemusta rikkaampi.

 

[Meikä]

Ymmärrän hyvin tunteesi, sillä olen kutakuinkin samassa tilanteessa oman, keski-eurooppalaisen miesystäväni kanssa. Yhdessä reilut 2v, mistä ajasta fyysisesti yhdessä sellaiset 8-9kk max. Näemme parin-kolmen kuukauden välein keskimäärin. Välillä on iskenyt epävarmuus, viimeksi pari kk sitten, mutta sen jälkeen meilailimme ahkerasti ja mietimme (tosin sähköpostitse)tulevaisuutta vakavasti, naimisiinmenoa ja lastentekoa jne... Otin kaikki mieltä painavat ja epäilyttävät asiat esille ja silti päädyimme siihen, että yhteinen tulevaisuus on tavoitetteena. Olo helpottui enkä enää anna itseni vaipua epävarmuuden tilaan... Mun kohdalla tilanne saattaa sikäli olla helpompi, että ikäni puolesta lähestyn neljääkymmentä vauhdilla ja biologinen kello tikittää ja tiedän, että mikäli lapsia vielä haluan yrittää, on tästä hyvästä miehestä pidettävä kiinni. Kaikkea ei voi saada; mäkin menetän mukavan työpaikan ja joudun työpaikan suhteen ulkomailla takuulla tiukemmalle (en ole mikään uraihminen). Asiat voi laittaa vaakakuppiin ja katsoa, mihin kallistuu. Turha pelko pois, se vie turha energiaa. Elämä muuttuu ja sille ei voi mitään ja aina jotain kivaakin on kulman takana, usko pois (mä olen sen oppinut kantapään kautta enkä siksi enää turhaa pelkää). Hyvää syksyä!

 

[mies]

Minusta sinun pitää ensimmäiseksi hyväksyttää itselläsi lähteminen. Mies oli Suomessa määrätyn ajan ja palasi kotimaahansa, hänelle on erittäin luontevaa, että sinä tulisit vuorostasi hänen kotimaahansa. ja se soipisi miehelle todella hyvin.
Minusta sinä olet tekemässä liian isoa päätöstä verrattuna siihen, mihin tällä hetkellä pystyt, Ts. et vaikuta siltä, että olisit valmis siihen. Mutta jotta et heittäisi hukkaan hienoa ihmissuhdetta, niin pidä mahdollisina miehen tuleminen tänne, tai sitten pienennä kynnystä lähteä tekemällä sopimus, että mahdollisesti palaat vuoden kuluttua. Se olisi sinulle rohkeutta tuova päätös.
Mutta totta on , että epävarmuutesi johtuu jostakin olemassa olevasta, jota et vielä tiedosta. Vaikka kaikki tuntuu ihanalta, niin siltikin jokin asia voi pelottaa suhteessa. Uskon, että se selviää sinulle kun elätte arkea, ja sitten pitää tehdä päätös pysyä vai lähteä.

Onnea sinulle.

 

[yksi mielipide]

Hei,

Olin itse samassa tilanteessa monta vuotta sitten, t.s. mietin, pitäisikö lähteä tapaamani ihanan miehen perään ulkomaille. Olin tuolloin parikymppinen. Päätin lähteä ja sillä tiellä olen edelleen: olemme siis edelleen pariskunta ja yhteistä taivalta on jo reilusti yli kymmenen vuotta. Muistan itse kipuilleeni juuri samanlaisten asioiden kanssa ja tuskailin sitä, että joudun jättämään rakkaan perheeni ja ystäväni + kotimaan loppuiäksi. Meillä on kuitenkin ollut näiden vuosien aikana todella monenlaisia asumismuotoja. Lähdöstäni ei siis tullut sikäli kerralla lopullista, vaan palaisin/palasimme ajoittain Suomeen sekä asuimme välillä erillään ja sitten taas yhdessä.
Tahdoin tällä vain sanoa, että älä suotta pelkää lähteä. Minusta sitä ei tarvitse ajatella lopullisena ratkaisuna: lähde nyt vain rakastamasi ihmisen luokse, mutta muista, että junat ja lentokoneet kulkee ja pääset/pääsette poiskin myöhemmin elämässänne.
Sinulla on kuitenkin opinnot loppusuoralla, joten sekään ei ole este. Opintoja en neuvoisikaan jättämään kesken.
Nuo poukkoilevat tunteet ja epävarmuudet sekä syyllisyyden kokeminen on ainakin meille tuttuja - kuuluvat asiaan.
Kaikkea hyvää, jos päätätte jatkaa suhdetta! Ja kaikkea hyvää tietysti muussakin tapauksessa.

 

[suomalainen]

Niin kauan ne ovat ihania kun saavat sidottua sinut,
sitten alkaa paljastua eri kulttuurien erot eli pettämiset,
hakkaamiset ym..

 

[öxoifgjha]

Hei!

Annan pari omasta mielestäni hyvää neuvoa, jotka toivottavasti ainakin tuovat lisää ajatuksia. Olen hieman kyyninen tai jotain, joten älä ota kaikkia niin vakavasti tai suutu, sanon vain mitä ajattelen.

- Eli mun mielestä kannattaa toimia mahdollisimman paljon omista lähtökohdistaan.
Moni nainen tekee sen virheen, että rakastuessaan luopuu liian paljosta.
Vaikka muuten olisi ihana suhde, niin se tietoisuus että kuinka paljon on tehnyt suhteen eteen enemmän kuin toinen, aiheuttaa epäilyksiä ja epävarmuutta, varsinkin kun normaalissa lähisuhteessakin tulee ennen pitkää kriisejä ihan vain sen vuoksi että toinen on mies ja toinen on nainen, ja vaatii opettelua kuinka tulla toimeen sen otuksen kanssa.

Niihin tilanteisiin tuo aina lisää painolastia se fakta, että toinen on vieraassa maassa ja tavallaan lähtöjään heikoilla jo sen takia. Tämä kannattaa ainakin pitää mielessä, niin ei tule sitten säikähtäneeksi omia pelkojaan.


Siksi ei kannata järjestämällä järjestää itseään tilanteeseen, jossa liian moni asia riippuu toisesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että on esim. joku hätävararahasto, ja selvä suunnitelma : ""mitä minä teen jos jotain sattuu""

Se ei tarkoita sitä että pitäisi olla jotenkin epäluuloinen ja yliskeptinen miestä kohtaan.

Sitten yleisiä mieleentulevia mahdollisia ongelmia:
Esimerkiksi jos mies on ikänsä asunut suurkaupungissa, ja hoitanut maan byrokraattiset kiemurat koko pienen ikänsä hyvin pärjäten, hän voi reagoida yllättävällä tavalla siihen että maalta tuleva suomityttö onkin hieman uusavuton, eksyy eikä osaa ehkä käyttäytyä maan tavalla joka tilanteessa. En ota tässä kantaa sinun pärjäämistaitoihisi, vaan puhun yleisesti.

Myöskin se, että olet myyynyt suomessa kaiken omaisuutesi, ja käyttänyt sitten kaikki rahat muuttaessasi uuteen maahan, voi tehdä kipeää jos ulkomaansuhde meneekin mönkään..ihmisille voi tulla jos jonkinlaisia riitoja, jotka eivät kansalaisuudesta riipu mitenkään.

Minusta kaikki miehen ja naisen parisuhteet ovat kompastusaltteimmillaan silloin, jos mies tuntee joutuvansa velkasuhteeseen naisen suhteen...eli jos hän kokee, että hänellä ei ole koskaan oikeutta muuttaa mieltään naisen suhteen, koska toinen on heittänyt kaiken ja lähtenyt hänen peräänsä niin kauas. Ainakaan riidoissa ei ole hyvä vetää sitä esille ensimmäisenä. Mieshän on sellainen , että monesti hänen rakastumisensa ovat lyhyitä koska joskus mies ei erota seksuaalista himoa tarpeesta sitoutua. Ja varsinkin saavuttamaton nainen houkuttaa vain siihen asti kunnes hänet on saavutettu. On kai se naisillakin vähän sama juttu monesti. Eli kannattaa mennä sinne sillä asenteelle, että katsotaan nyt toimiiko, eikä välttämätä niin että ""This is it.""

 

[öxoifgjha]

Tämä kaikki siis siksi, että minusta ihminen , joka ei joudu olemaan riippuvainen toisesta henkisesti tai fyysisesti, osaa suhtautua avoimemmin siihen itse suhteeseen ja toiseen tutustumiseen.