millaisia tapoja teillä olevilla etälapsilla on, ja minkä ikäisiä he ovat?nukkumaan meno aikoja, annatteko katsoa mitä ohjelmia yms yms.
meillä etälapsi on 12-vuotta. Käy joka toinen viikonloppu, tai pitäisi käydä mutta päättää itse milloin tulee ja milloin ei. minä itse en antaisi vielä tuon ikäisen päättää noita asioita.Hänelle asiasta puhuttu ja kerrottu että ajoissa pitäisi kertoa jollei tule tai pitää päästä eri aikaan pois, koska perheessä muitakin henkilöitä jotka kuuluu huomioida, mutta mitään ei ole tapahtunut vaan sama peli on jatkunut koko ajan ja vain pahentunut.
nukkumaan meno aika ollaan pidetty 22.00 mutta lapsi tahtoisi valvoa 24.00 ja vetooa että saa äidin luona valvoa siihen saakka. Aamulla hän nukkuu kymmeneen ja ylikin vaikka olemme laittaneet nukkumaan 22.00
myöskään elokuvien ikärajat ei häntä purista vaikka itse olen niistä aika tarkka.
toiset lapset 9-v kohta 10-v menee 20.30 yleisimmin nukkumaan, jos nuorempi ehtinyt nukahtaa. nuorempi eskarilainen menee puolikahdeksalta nukkumaan.
Eivät katso telkkarista iltasella juuri mitään aikuisten ohjelmia ja 10- v tietää että ikärajallisia ei katsota.
Mies on mieltä että olen 12-vuotiaalle liian ankara, pidän häntä vauvana. Ja ajattelin että jos olisi muita vanhempia ketkä kertoisi miten teillä. Mutta aioin pitää saman säännön näille nuoremmillekkin vaikka he ovat omia lapsiani ja toinen heistä etälapsi. tämä 10-v miltein. Olen mieltä henkilökohtaisesti, että liian nuorena ei pidä oppia öitä kukkumaan,se heijastuu kouluun ja muuhun elämään. samoin ikärajat, ei kai niitä turhan tautta ole keksitty....voi ehkä olla että olen tiukkapipo mutta itse ajattelen toimivani oikein lapsia ajatellen.