Espoon terveyspalvelut

  • Viestiketjun aloittaja Vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Vierailija
Miten Espoon kaltaisen kaupungin terveyspalvelut voivat olla niin huonolla tolalla monessakin suhteessa?
Terveysasemat ovat ruuhkautuneet, takaisIn soitto ei toimi, hammashoito on ollut vitsi jo vuosien ajan. Kaikille, jotka eivät osaa vaatia hoitoa, ehdotetaan yksityistä tai muuta hoitopaikkaa. Olen seurannut, miten esimerkiksi nuoret eivät saa samanlaista kohtelua Espoossa kuin muut asiakkaat. Heille ollaan melko tylyjäkin, mutta kun mamit ovat mukana, niin kohtelu muuttuu.
Espoon kaupungin työterveyspalvelutkin ovat kaukana monien työpaikkojen terveyspalveluista. Akuutisti et voi hoitaa siellä mitään. Kaupungin yksi vetovoimaisuuden tae on kuitenkin hyvät terveyspalvelut!
 
vierailija
Eipä missään kaupungissa ne palvelut työterveyshuoltoa vastaa. Pää kainalossa pitää olla että saa hoitoa Suomessa julkisella puolella. Annetaan ihmisten vaivojen pahentua ensin.
 
vierailija
Ruuhkaa, takaisinsoitto ei toimi.

Mahtaisiko vika olla siinä, ettei siellä ole henkilökuntaa tekemässä niitä töitä?
Ei ole Espoolla rahaa maksaa palkkaa /rekrytoida tarpeeksi työntekijöitä toimintoihinsa.
Espoota ei siis kiinnosta omat kuntalaisensa ja heidän hoitonsa/hoitamattomuutensa.
Ja tämä sama homma koskee kaikkia muitakin toimimattomia kaupunkeja/kuntia Suomessa.

TYÖterveyshuolto ei ole päivystyspaikka eikä ensihoitopaikka, sitä varten on perusterveydenhuolto/päivystys olemassa ja se ettei ne toimi ei ole työterveyshuollon syy tai korjattavissa. Työterveyshuolto ei ole siis terveysasema.
 
vierailija
Kuntalaiset ovat ihan itse äänestäneet kokoomuksen rahahanojen äärelle.
Missä kokoomuksen edustajat käyvät hoidattamassa itseään kun on tarvetta?
Yksityisellä lääkäriasemalla.
Luuletteko, että rahaa budjetista liikenee rahvaan terveysasemalle kokoomuksen edustajilta?
Ei varmasti kiinnosta.



Puolueet
suurin puolue on:
Kansallinen Kokoomus / samlingspartiet 28 paikkaa/platser
 
vierailija
Kuntalaiset ovat ihan itse äänestäneet kokoomuksen rahahanojen äärelle.
Missä kokoomuksen edustajat käyvät hoidattamassa itseään kun on tarvetta?
Yksityisellä lääkäriasemalla.
Luuletteko, että rahaa budjetista liikenee rahvaan terveysasemalle kokoomuksen edustajilta?
Ei varmasti kiinnosta.



Puolueet
suurin puolue on:
Kansallinen Kokoomus / samlingspartiet 28 paikkaa/platser
Seuraavaksi isoin on vihreät ja sen jälkeen demarit.

Vihreä liitto / Gröna förbundet 17 paikkaa / platser