Meillä eskarissa piti olla varavaatteet, tossut, ja tarpeen mukaan sadevaatteet. Eka päivänä piti myös viedä kansio, jossa kymmenen muovitaskua. Mutta tämä pyyntö oli vain meidän eskarissa, ei kaupungin muissa paikoissa.
Keräsivät siihen vuoden ajalta tehtäviä, piirustuksia, valokuvia ym. kivaa.
Ei yleensä tarvi penaaleja, kyniä yms. Ne saadaan eskarista käytettäväksi.
Meillä eskari oli koululla ,mutta toimi samoin kuin päiväkodeissa. Oli tehty myös samanlaiseksikin kuin päiväkoti. Pääasiassa oli leikkiä. Lähempänä joulua alkoi vasta tulla enemmän päiviä, jolloin oli eskaritehtävien tekoa. Niitäkään ei ollut kuin parina päivänä viikossa. Ei lainkaan koulumaista toimintaa.
Saatiin "lukujärjestys" aina kahdeksi viikoksi kerralla. Joka päivälle oli jotain erityistä toimintaa: matikkapäivä, eskaritehtäviä, jumppaa, askartelua, metsäretki, lelupäivä, pelipäivä...