eskariin lähtö syksyllä

as
siivoo huoneensa, tekee itelle leivät (voitelee ja pistää juustot ja muut päälle) osaa kuoria perunat, solmia kengännauhat, pyyhkii peppunsa vessassa, käy yksin suihkussa. Eli normaalit perustarpeet ettei tartte olla sielä nolona.
 
eskariope
monikaan eskari ei osaa solmia kengännauhoja. peppu pitäisi osata pyyhkiä. aikamoista "hajontaa" on taidoissa eskarin alkaessa. mutta siellä harjoitellaan ja opitaan paljon uutta. meillä painotettiin sosiaalisiin taitoihin eikä niinkään kynä-paperitehtäviin viime vuonna. opeteltiin miettimään säänmukainen vaatetus pihalle ja huolehtimaan omista tavaroista. ystävyyssuhteet ja kaverin kohtelu oli aika tapetilla, vaikeaa monelle..

muistakaa, että se eskari on paljon muutakin, kuin koulumaisia tehtäviä! =)
 
vieras
Aika samoja kuin edellä. Oman huoneen ja kaikkien omien jälkien siivous (astiat koneeseen, vaatteet pyykkikoriin jne). Kengännauhat ei vielä mene kuin solmuun mutta ei ole nauhakenkiäkään. Sään mukaista pukeutumista on pohdittu, mutta tarttee vielä opastusta. Leivät tekee ja mikroa käyttää.

Vastuunottoa on pienin annoksin harjoiteltu. Välillä saa kantaa omaa avainta ja lähimmille kavereille kulkee itsekseen. Avainharjoittelu on ollut hyvä, on oppinut sulkemaan ovet perässään ja vähäsen miettimään mitä on mukana ennen kuin painuu ulos.
 
...
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kk:
Meillä on kyllä niin hyvin passattu ekalle menijä, ettei tee vielä paljoa mitään noista.. Poika oli päiväkodissa eskarissa ja hyvin pärjäs. Ei tullut moitteita :).
Peesi..
Luuletteko et ne "hoitajat" tulee pyyhkimään teidän lasten perseet?
 
no
Meillä on kyllä niin laiska eskariin lähtijä että koko ajan saa huomautella tekemisistä ja omien jälkien siivoamisesta ja sittenkin se on tosi takkuista. Osaa kyllä pyllynsä pyyhkiä, jos haluaa, yleensä kyllä tahtoo että aikuinen pyyhkii, ja ollaan se tehty. Saa olla vielä pieni, eihän se kauan enää ole.

Monissa asioissa valmiudet olisi tehdä itse, mutta haluaa vielä että passataan. Eli en ole huolissani, oppii varmasti lisää ja kypsyy ja itsenäistyy.
 
kk
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kk:
Meillä on kyllä niin hyvin passattu ekalle menijä, ettei tee vielä paljoa mitään noista.. Poika oli päiväkodissa eskarissa ja hyvin pärjäs. Ei tullut moitteita :).
Peesi..
Luuletteko et ne "hoitajat" tulee pyyhkimään teidän lasten perseet?
Kyllä ne pyyhki! Tosin ei sitten loppu vuonna kehdannu enää pyytää. Kulunee hoitajan työnkuvaan
 
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: jo on maailma sekaisin :D meetkö sit ite mukaan koululle kun aloittaa ekan luokan :D
 
Eskarista oli puhe. Ja kuten edellä sanoin alkuvuonna eskarissa tädit pyyki ja loppuvuonna ei enää kehdannut pyytäää.. ..joten oppi pyyhkimään eskarin aikana itse. ELI ESKARISSA OPPII KOULUA VARTEN, ei tarvi kaikkea osata valmiiksi..
 
Yhteistyössä