esikoisvauva, nuoret vanhemmat, yhteiskunnan odotukset

[harmistus]

Eli meillä on nyt esikoisvauva ja olen 21v. Mies on pari vuotta vanhempi. Naimisissa ollaan ja omistusasunnossa asutaan, auto on, miehellä vakipaikka jne. Hyvin pärjätään ja hyvin vauvani hoidan. Luulin, että yhteiskunnalla ei ole mitään sanottavaa aiheeseen, koska olemme ns. normipari, ikää on ehkä keskimääräsitä ensisynnyttäjää vähemmän, mutta kuitenkin kaikki perusasiat ihan kunnossa. Mutta mitä vielä! Kaikilla tuntuu olevan jotakin sanottakaa aiheeseen. Miten sitä nyt noin nuorena ja nyt on sitten elämä pilalla, oliko vahinko jne. Lapsi oli toivottu ja odotettu, tekemällä tehty. Ei todellakaan mikään vahinko.

Toinen asia mikä minua harmittaa on (kai) hyvää tarkoittavat sukulaiset, jotka jatkuvasti antavat itsestäänselviä neuvoja tai kyseenalaistavat omia päätöksiäni vauvanhoidossa. Jopa riistävät itkevän vauvan sylistä, että anna mä näytän miten se rauhoitetaan. Milloin pitäisi olla enemmän päällä ja milloin pitäisi laittaa nukkumaan, imettää jne. Kyseenalaistetaan että saako tarpeeksi maitoa, pitäisi nukuttaa eri tavalla ja joka itkuun ei saisi reagoida ym. Muut sisarukset ovat saaneet lapsensa hieman vanhempina eikä heitä jatkuvasti kukaan neuvo ja vahdi, mutta meille tuntuu kaikilla olevan jotain sanottavaa, vaikka tyytyväinen ja terve vauva on kyseessä, neuvolassa kehuttu että hyvin on kasvanut ja onnellisen oloinen vauva. Tuntuu pahalta että äitiyttäni koko ajan kyseenalaistetaan. Tuntuu että ei uskalla sitten pyytää neuvoa asioihin, jotka oikeasti askarruttavat, koska heti epäillään etten osaa mitään. En halua, että kukaan epäilee, että olenko hyvä äiti vai en. Mitenhän tästä voisi rakentavasti puhua, kun tuntuu että sukulaisvierailuiden jälkeen olen aivan ylikireä ja masentunut ja tekisi vain mieli huutaa kaikille että tämä on minun vauvani ja minä osaan sen kyllä hoitaa. Eikä neuvoissa mitään pahaa ole, jos ne esitetään ystävällisesti, eikä tyyliin että älä nyt noin tee, kun kuuluu tehdä näin tmv.

 

[hapsie]

No meillä oli pojan syntyessä muuten täysin sama tilanne, mutta asutaan vuokralla, kun itse opiskelen. Ihmisillä oli aina oletus, että poika on vahinko, vaikka lapsettomuusongelmia on ollut, ja poikaa yrittämällä yritetty, siksi tuntui vielä pahemmalta muiden kommentit.
Myöskin siitä ihmiset kommentoineet, että kesken opiskelujen saimme poikamme, vaikka siihen oli ihan perustellut lääketieteelliset syyt.
Lääkäreissä ei uskottu, että pojassa on mitään vikaa, kun ravasin siellä, pistettiin nuoruuteni ja kokemattomuuteni piikkiin, ennen kuin kohdalle sattui asiantunteva lääkäri ja vika löytyi.
Olen kyllätynyt siihen, että välillä täytyy ventovieraille selitellä mómia päätöksiään ja vähän väliä kyseenalaistetaan edelleen.
Poika nyt 2v ja minä kohta 24, ja sama kohtelu siis jatkuu.

 

[Kohta kolmen äiti]

Myös minä sain esikoiseni 21 vuotiaana, mies muutaman vuoden vanhempi, suimme omistusasunnossa, molemmilla vakituiset työpaikat ja perheessämme 1 auto. Minä koin tosi loukkaavana silloin ensimmäisen neuvolatätini kommentit, esim. "olisi hyvä syödä ainakin 2 hedelmää päivässä, jos vaan on rahallisesti mahdollista ostaa"! Haloo! Tienasin silloin varmasti enemmän kuin ko neuvolantätsy, mutta aina hän puhui minulle kuin pienelle lapselle, joka vahingossa vaan tuli raskaaksi....

 

[annuska]

Huuda vaan niin kun mieli tekee,että se on sinun vauva ja osaat sen hoitaa vaikka nuori oletkin.Sitä paitsi onhan niitä paljo nuorempiakin äitejä.

 

[ap]

Huuda vaan niin kun mieli tekee,että se on sinun vauva ja osaat sen hoitaa vaikka nuori oletkin.Sitä paitsi onhan niitä paljo nuorempiakin äitejä.

En haluaisi kuitenkaan olla röyhkeä, olisihan se aika pikkumaista alkaa yhtäkkiä huutamaan kun tähän asti olen kuitannut kommentit vain tyyliin, että minä nyt olen tehnyt näin jne. Ihan rakentavasti haluaisin asian puheeksi ottaa. Loukkaamatta mutta asian selväksi tehden.

 

[bud]

Harmi, että olet joutunut tollasta kokeen. Mulla on kaks lasta, kohta 6v ja 1.4v ja oon itse 24v. Esikoisen ollessa pieni, sain kuulla muutamaan kertaan kanssa kaikenlaista kurjaa, yllättävän vähän kuitenkin mielestäni. Varmaan selän takana puhumista oli enemmän. Meilläkään kumpikaan ei ole ollut vanhinko. Hyvin on aina pärjätty, eikä koskaan sossun tuilla eletty. Meilläkin ollut pari vuotta oma asunto ja työpaikat on molemmilla. Älä alistu tohon kohteluun sukulaisiltasi. Sano asiallisesti, että olet paras äiti lapsellesi, etkä tarvitse neuvoja, ellet niitä erikseen pyydä.

 

[Hp]

Tuollainen neuvominen ja toisen ns. mollaminen jokaisesta mahdollisesta asiasta on nykyään aika yleistä, ikävä kyllä. Sulla on ap varmaan myös hormoonitaso korkealla, jolloin reagoi herkemmin kaikkeen mahdolliseen. Ajan kanssa tuo menee ohi, saat itsevarmuutta lisää ja uskallat tehdä ja pitää oman pääsi.

Jokaisellahan on tietysti lastenhoitoon ja kasvatukseen oman näkemykset ja pitää päästä vähän pätemään kun on mahdollisuus. Sinä olet kuitenkin omalle lapellesi paras äiti ja tunnet parhaiten oman lapsesi. Jaksamista!

 

[Rapunen]

Minä olen 19- vuotias ja en ole kumma kyllä saanut ainakaan suoraan kuulla, ainakaan vielä mitään kurjaa puhetta näinä päivinä syntyvästä lapsestani. Asuinkuntaa vaihdettuani neuvolan terkka kysyi kuinka kauan olen ollut avomieheni kanssa yhdessä (terkka tietty oletti että ollaan oltu kuukausi yhdessä ennen kuin lapsi sai alkunsa tms. ), sitten kun vastasin että reilut kolme vuotta oltu yhdessä ja kihloissa jo yli puoli vuotta, niin ääni muuttui kellossa..

 

[TeylaEmmagan]

Mä olin 22v, kun tyttö syntyi, mutta en ole kyllä missään vaiheessa saanut tuollaisia kommentteja tai muuten holhoavaa asennetta osakseni. Onneksi.

Tai nojoo, kuulin kyllä jälkeenpäin, että isovanhempani olivat äidilleni ihmetelleet kuinka hienosti minä pärjään vauvan kanssa ja kuinka nopeasti olin kavanut äitiyteen jo raskausaikana. Eli siis heillä oli ollut epäilyksensä, kun kuulivat raskaudestani, mutta ne oli pian karisseet, eikä kukaan ole tullut minulle neuvojaan tyrkyttämään, vaan tukevat minun valintojani kasvatuksessa.

Varmasti todella ikävää saada tuollaista äitiyden "mitätöintiä" iän perusteella. :/

 

[oiu]

nyt odotan esikoista ja olen 22. mkävin terkkarilla ja kun kysyi että onko ensimmäinen raskaus ja sanoin että on 15vuotiaana raskaudenkeskeytys,aluks oli vähän mietteliään näkönen että onkohan tämä lapsi vahinko(siis näytti siltä) mutta sitten kun selitin asian ja syyn ja sanoin että edelleen saman miehen kanssa olen kuin silloinkin ja että tämä on suunniteltu niin sitten oli ihan toisenlainen.

 

[Cassyput]

Kyllä noita ohjeistuksia ja sääntöjä sataa joka suunnasta vanhemmillekin esikoisen saaneille. :hug:

 

[TeylaEmmagan]

Minä olen 19- vuotias ja en ole kumma kyllä saanut ainakaan suoraan kuulla, ainakaan vielä mitään kurjaa puhetta näinä päivinä syntyvästä lapsestani. Asuinkuntaa vaihdettuani neuvolan terkka kysyi kuinka kauan olen ollut avomieheni kanssa yhdessä (terkka tietty oletti että ollaan oltu kuukausi yhdessä ennen kuin lapsi sai alkunsa tms. ), sitten kun vastasin että reilut kolme vuotta oltu yhdessä ja kihloissa jo yli puoli vuotta, niin ääni muuttui kellossa..

Äääh, no nyt tulee mullakin mieleen noita ennakkokäsityksiä, olen vain huvittuneena ne sivuuttanut.

Eli kyllä meillekkin mm. eräs neuvolantäti kertoi kovin yksityiskohtaisesti, millaista se elämä sitten on, kun muutetaan yhteen ja muuta vastaavaa, olettaen että vauva on saanut alkunsa ensitapaamisella vahingossa, mutta lopetti kyllä heti, kun korjasin, että ollaan jo pari vuotta oltu ja asuttu yhdessä, että tiedetään kyllä millaista se parisuhteen arki on.

 

[yön utu]

en ymmärrä kun teidän pitää todistella kokoajan että onko lapsi vahinko vai ei. se voi olla silti rakastettu, vaikka olisi yllätys. elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, ja mun mielestä on parempi kuitenkin pitää vahinkolapsi, kuin abortoida hänet. jos siis vaan on mahdollista. ei se tee musta sen huonompaa äitiä!! voin ainakin sanoa että yhtään aborttia en ole koskaan tehnyt, enkä halua tehdäkään.

 

[:)]

Kyllä noita ohjeistuksia ja sääntöjä sataa joka suunnasta vanhemmillekin esikoisen saaneille. :hug:

Peesi. Kaikille noita satelee, ei johdu nuoresta iästä.

 

[:)]

Kyllä noita ohjeistuksia ja sääntöjä sataa joka suunnasta vanhemmillekin esikoisen saaneille. :hug:

Peesi. Kaikille noita satelee, ei johdu nuoresta iästä.

Tai sanotaanko "nuorehkosta" ei yli 20 nyt niiiiin kamalan nuori äiti edes ole

 

[u]

Kyllä noita ohjeistuksia ja sääntöjä sataa joka suunnasta vanhemmillekin esikoisen saaneille. :hug:

Samaa mieltä.

 

[jen]

Samaa olen myös kokenut aikanaan kun lapsen sain 21 vuotiaana. Mutta toinen asia joka ärsyttitodella paljon oli se että kun tutustui uusiin ihmisiin kyseltiin aina "onko lapsella isäkin" jotenkin aina pitää olettaa että nuorena saadut lapset on vahinkoja ja ties kenen kanssa saatuja. Kyllä nuoretkin voi lapsensa kasvattaa perheenä.

 

[rrrr]

Minä olen 19- vuotias ja en ole kumma kyllä saanut ainakaan suoraan kuulla, ainakaan vielä mitään kurjaa puhetta näinä päivinä syntyvästä lapsestani. Asuinkuntaa vaihdettuani neuvolan terkka kysyi kuinka kauan olen ollut avomieheni kanssa yhdessä (terkka tietty oletti että ollaan oltu kuukausi yhdessä ennen kuin lapsi sai alkunsa tms. ), sitten kun vastasin että reilut kolme vuotta oltu yhdessä ja kihloissa jo yli puoli vuotta, niin ääni muuttui kellossa..

Minä olen 20v. mies 21v. ja multakin ekana neuvolassa kyseltiin kauanko ollaan oltu yhdessä. Noh, 5v.

 

[=/]

Tuntuu tosi oudolta tuo kohtelu vaikka itse esikoiseni sainkin ja halusin vasta 30v:nä.
Kuitenkin itsekin olin 21-vuotiaana naimisissa ja asunut 2 vuotta yhdessä silloisen mieheni kanssa ja valinnat oli ihan yhtä vakavia kuin kolmikymppisenäkin, ei mitään teinimeininkiä lainkaan. Sinällään olisi siis lapsikin siinä voinut olla jos olisin sen tyyppinen ihminen että lapsia hirveästi kuumeilisin.