*Esikoisesta Haaveilevat*

Hei kaikille! :wave:
Täällä yksi onneton, jonka on pakko päästä avautumaan johonkin. Olen kyllä käynyt täällä puolisalaa lueskelemassa juttuja jo pidempään, mutta nyt on niin sietämätön olo, että pitää itsekin avata sanainen arkkuni.
Eli tausatiedoiksi kerrottakoot, että mulla on todettu ultralla pco-tyyppiset munasarjat vuonna 2005, kun kuukautisia ei tullut puoleen vuoteen. Nyt viime vuoden lopulla jätettiin ehkäisy pois, jonka seurauksena kuukautiset tuli kerran ja sen jälkeen on kuiva kausi jatkunut siis useamman kuukauden. Raskaustestejäkin olen muutaman tehnyt, negoja ovat olleet ja olenkin ollut aivan varma siitä, että kaikki johtuu vain pco:sta. Sain viimein ajan tk-lääkärille, jossa vaativat kuitenkin, että teen vielä raskaustestin. No, tein sen äsken ja haamuplussaahan tuo näyttää. Nyt olen ihan pihalla enkä oikeastaan edes usko koko testin tulosta. Taidan käydä vielä ostamassa uuden ja testailla aamupissasta uudelleen...
Anteeksi omanapaisuuteni, tsemppiä myös muille kanssahaaveilijoille! :hug:
 
LauraAnnika Mullakin näytti negaa vielä kp 28/26 et ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon.. Tänään tein aamupissasta sen prisman testin uudestaan ja päivällä kävin apteekista hakemassa jonkun ei-herkän testin. Molempii tuli kaksi viivaa, mut on ne vieläki aika heikkoja, eli mieli on vieläkin vähän epäileväinen. Alkuviikosta aattelin soittaa jonnekki ja kysyä, pystyyköhän esim tuulimunan toteamaan miten aikaseen.

Valkolilja, toivottavasti plussa vahvistuu, millon sulla viimeks ollu kuukautiset?
 
jeij! no niin otettiin virtsasta näyte! elikkäs tuli siis positiivinen. nyt siis uskon että olen raskaana on aikas sekavat olot. mutta vau. tuntuu uskomattomalta että se näkyi näin pian. kotona sain kaks haamua ja siellä selvä positiivinen. tänää pääsen vielä lääkäriin ja ultraan. :heart: :)
 
Niiskuneiti- ja ElbA kiitos!

Mulla on viimeksi alkanut kuukautiset 16.12. ja viimeisen negan testin olen tehnyt helmikuun alussa. Mun ei olis oikeestaan sitä lääkäriä varten tarvinnut testata kuin vasta reilun viikon päästä, mutta nyt on ollut niin ihme olo. Tuntuu, että olis koko ajan vähän lämpöä. Vatsassa on ollut menkkamaisia kipuja ja ihme tuntemuksia muutenkin. Rinnat on kutissu ja olleet kipeät ja pinkeät. Teen tosiaan huomenna uuden testin ja soittelen sitten sinne terkkariin, jos aihetta on. Voi kun oliskin... =)

*muoks. kirjoitushäirät*
 
Onnea kaikille plussanneille! Mahtava juttu! :heart:

Nyt kertokaa oonko luulotautinen vai onko nää jotain oviksen jälki oireita vai mitä hittoa!

Eilisestä asti repiny alavatsaa varsinki jos liike on nopea. Ajoittaista paineen tuntua ja perhanan kylmä kokoajan.

Luulen, että oon vaan yli toiveikas raskautumista. Mut voiko olla, et näin nopeasti oviksesta vois jo tuntua jotain? Ei kai sentään....?
 
Mä oon niin malttamaton. :ashamed: Kävin ostamassa aamuksi uuden testin ja oli pakko ostaa samantien kaksi. Äsken pissin apteekin raskaustestiin ja sama haamuhan se sieltäkin kurkkii...
JULIAN tuhannesti onnea. Kiva kuulla, että noi kotihaamut saattaa oikeasti olla ihan oikeita plussia. =)
 
Valkoliljalle tervotulotoivotukset täältäkin.! :flower: ja peukutukset sille, että saisit muhevan toisen viivan testiin d:)b

JULIAN, onnea.!!!! :flower: :)

Ansku, en osaa sanoa voiko noin aikaisin tuntua, mutta eikai ihan normaalistikaan tollaisia tuntemuksia ole :) joten toivotaan että sinne olisi kehittymässä pieni ihmisen alku.!
 
JenPen toivottavasti tulet pian takaisin! Hyvää kevään jatkoa:)

YP millon meinasit testata? b:)d toivottavasti plussaisit :heart:

Onnea haamuilijoille ja plussanneille! :flower:

:hug: tippuneille!

tervetuloa uudet! :flower:

on: sain terolut-reseptin kiertoja pidentämään ja lähetteen (hormoni)verikokeisiin
 
Valkolilja, onnea! :flower: ihan selvä plussahan se siellä =)

JULIAN Onnea nyt vielä täälläki =)

Tervetuloa uudet! :wave:

Tänne ei sen kummempia. Ovisoireita on, mut tikutin kuitenki negaa eilenki. Tänään taas tikuttelen vähä myöhemmin. =)
 
Niiskuneiti- kiitoksia!

Mä en vaan voi uskoa tätä. Me oltiin varauduttu kaikista pahimpaan tuon pco:n takia. Ollaan reilun vuoden verran asioita pohdittu ja varauduttu jopa siihen vaihtoehtoon, ettei välttämättä koskaan tulla saamaan lapsia. Mä oon luonteeltani vielä niin peruspessimisti, että ajattelen aina vaan pahinta. Että mun kohdalle ei ainakaan voi mitään hyvää säkää käydä. No, tänä aamuna puhuttiin, että vaikka joku meniskin pieleen, nyt on ainakin todettu, että jotain kropassa tapahtuu. Vaikka kuukautisia ei tulekaan...

Soitin äsken pöllämystyneenä terveyskeskukseen ja kuuntelin vielä enemmän pökertyneenä omahoitajan onnitteluita... Nyt on sitten tk-lääkärin aika peruttu ja maanantaina varailen aikaa neuvolaan. Eihän tässä ole minkäänlaista tietoa, koska tämä ihme on saatu aikaiseksi ja missä vaiheessa mennään. Kävin neuvolassa juttelemassa maanantaina tästä pco:sta ja silloin terveydenhoitaja sanoi, että neuvola-ajat on varattuja huhtikuun loppuun. Sen takia sitten varailinkin alunperin aikaa terveyskeskukseen.

Ihme kiemuroita siis. Mä jatkan täällä teidän pinossanne taustailua, kunnes kupletin juoni selviää. Kiitos, että olen saanut teille avautua. En halua näistä asioista oikein vielä ääneen puhua eikä tuon miehenkään kanssa saa vielä oikein keskustelua aikaiseksi, se reppana on vielä enemmän pihalla kuin minä. :LOL:

Plussapuhureita koko pinolle! :whistle: :whistle: :whistle:
 
on:
painetta ja polttelua massussa, eli täti tekee tuloaan. en vaan ymmärrä, mistä tämä ällötys johtuu. koko ajan on sellainen yököttävä olo, jopa suklaavanukas meinas tulla ulos :p en kyllä oikein usko siihen raskauden vaihtoehtoon. lämmötkään kun ei ole koholla :eek:
 
huomenia.! :)

valkolilja, suuret onnittelut.! :) :flower:

sinikka, toivotaan että sinne masuun ois kiinnittyny pieni ihmisen alku :)

olipa taas helvetillinen yö.!!! koko yön kesti migreeni, eikä lääkkeetkään auttanu... ja heti ku heräsin ni kävin pitää vähän kokousta norjaks ton arabian kans :D onkos sit aamupahoinvointia vai migreenistä johtuvaa...?!
tänään tulee kummityttö hoitoon :heart: ja on koko viikonlopun :) pääseepä tekemään kunnon vaunlenkkejä.!

mukavaa viikonloppua kaikille :)


YP :wave:
 
Yhdyn Julian kommenttiin! Toivottavasti me kaikki tullaan pian plussanneiden perässä!

Täällä on alkanut tänään iltapäivällä alavatsalle tulemaan kipuilua joka tuntuu erityiseesti munasarjojen kohdalla kun vetää vatsaa sisään. Välillä "nykii" myös oikeaa nivusta... Luulotautia sanon minä... mutta toive on niin suuri jostain muusta! :heart:

Viikonloppuja kaikille!
 

13.3.2009

tch...................................kp 50/30-31.........................yk5
MyPoodels.......................kp 50/28-58.........................yk8
HappyFeet.......................kp 48/40-48.........................yk5
delfis................................kp 48/30-36.........................yk6
Hemppati.........................kp 47/30...............................yk3
ElbA..................................kp 35/26..............................yk6++
Sun Rise...........................kp 35/30-35.........................yk3(6)
Sharona...........................kp 34/28-40.........................yk5
LauraAnnika.....................kp 32/30..............................yk2
Louvre..............................kp 30/32-40.........................yk11

Yöperhonen......................kp 27/28..............................yk14
Hukkapätkä......................kp 26/28..............................yk2
Pieniminä..........................kp 26/25-29
AnGeLina88......................kp 24/*................................yk1
Siniviuhka.........................kp 23/27-31.........................yk14
JULIAN..............................kp 23/28-30.........................yk1++
Minna77...........................kp 23/26...............................yk6
Empuuu............................kp 22/30-36.........................yk5
Lapanen87.......................kp 21/30...............................yk7
Ansku-82..........................kp 20/35...............................yk4

moumou...........................kp 19/29-31..........................yk4
EtanaLilli...........................kp 19/26-29.........................yk3
Tuitutti..............................kp 18/28..............................yk1
HaLPe...............................kp 14/23-28.........................yk15
Sero..................................kp 13/25-31.........................yk4
susku79............................kp 13/26
kaz....................................kp 11/28-30.........................yk9
unelmoya..........................kp 10/28..............................yk2
niiskuneiti-........................kp 10/24...............................yk1

Pipopi................................kp 8/26-32.........................yk9
Kiharapää..........................kp 7/28-35.........................yk18
Nanakuu............................kp 7/28..............................yk5
tyttokarpanen...................kp 7/24-28.........................yk1
Haaveileva-85...................kp 6/26-33.........................yk3
Sonnet82..........................kp 6/27..............................yk3
wannabemama.................kp 5/31-39.........................yk5
anu84...............................kp 4/28-**.........................yk16
murppa86.........................kp 4/24..............................yk45

revera
drakonia
Sandraana87
Minnie-
kuuttti
Neppis88
Minnea
Niiz
valkolilja+++
mely
 
hmm, mul on ny kp 26 menos.. ja toissapäivänä ja eilen oli menkkamaisia kipuja, mut nyt ei oo taas mitään :eek: eikä oo mitään vuotoja viel tullu... miten muuten noi menkkamaiset kivut yleensä tulee ennen ku menkat sit tulee?
mul on kyl ollu tosiaa hirveetä väsymystä, tai hirveesti oon haukotellu pitkin päivää.. ja sit on ollu tunnetta et ois kuumetta. ja vilunväreitä ollu tos muutamina päivinä. hmm
mul on kyl jemmassa yks raskaustesti. et ajattelin kuitenni oottaa muutaman päivän jos menkat ei kuulu..
 

Yhteistyössä