Heipä hei tännekin pitkästä aikaa!
Hieman on kirjoittaminen taas jäänyt tuon keskenmenon jälkeen, mutta elämä alkaa viimeinkin palaamaan taas omille raiteilleen.
Eli meillä nyt taas yritetään saattaa uutta elämää alkuun, tosin kroppa vaan laittaa hieman vastaan ja ovista joutuu nyt metsästämään laihdutuksen vuoksi.
Kp 17 tänään ja yk 1 km jälkeen. Ovista vaan ei kuulu, vaikka sitä olen metsästänyt tikuilla jo 5pv:n ajan. Uskon että laihduttamisella ja laihtumisella on osuutta asiaan, sillä nyt olen pudottanut jo 6kg 3viikossa. Viimeinkin alan olemaan samassa painossa kuin ennen raskautta. Toivon vain, että painon putoaminen jatkuisi seuraavan raskauden aikanakin.
Olen viime aikoina alkanut ihmettelemään, miten niiden naisten psyyke kestää yrittää raskautta vuodesta toiseen, joilla on useampia keskenmenoja takana. Itsestäni tuli itkupilli ja toipuminen henkisesti on vieläkin kesken, ehkä en vain halua päästää irti Toukasta vieläkään. Ja pahimmalta tuntuu nykyään nähdä raskaana olevia naisia, kuten oma kälyni. Toivon tietenkin, että hänen raskautensa sujuu hyvin loppuun asti, mutta olkapäälläni istuu pieni piru, joka toivoo hänelle edes jonkinlaisia vastoinkäymisiä. No olihan niitä jo, vuorokauden kestänyt pahoinvointi. Ja minä vain hykertelin, että niin sitäpitää, vaikka todellisuudess itse ottaisin ilomielin pahinvoinnin, kun tietäisin sen johtuvan raskaudesta.
Anteeksi omanapaisuus!! :ashamed:
Hieman on kirjoittaminen taas jäänyt tuon keskenmenon jälkeen, mutta elämä alkaa viimeinkin palaamaan taas omille raiteilleen.
Eli meillä nyt taas yritetään saattaa uutta elämää alkuun, tosin kroppa vaan laittaa hieman vastaan ja ovista joutuu nyt metsästämään laihdutuksen vuoksi.
Kp 17 tänään ja yk 1 km jälkeen. Ovista vaan ei kuulu, vaikka sitä olen metsästänyt tikuilla jo 5pv:n ajan. Uskon että laihduttamisella ja laihtumisella on osuutta asiaan, sillä nyt olen pudottanut jo 6kg 3viikossa. Viimeinkin alan olemaan samassa painossa kuin ennen raskautta. Toivon vain, että painon putoaminen jatkuisi seuraavan raskauden aikanakin.
Olen viime aikoina alkanut ihmettelemään, miten niiden naisten psyyke kestää yrittää raskautta vuodesta toiseen, joilla on useampia keskenmenoja takana. Itsestäni tuli itkupilli ja toipuminen henkisesti on vieläkin kesken, ehkä en vain halua päästää irti Toukasta vieläkään. Ja pahimmalta tuntuu nykyään nähdä raskaana olevia naisia, kuten oma kälyni. Toivon tietenkin, että hänen raskautensa sujuu hyvin loppuun asti, mutta olkapäälläni istuu pieni piru, joka toivoo hänelle edes jonkinlaisia vastoinkäymisiä. No olihan niitä jo, vuorokauden kestänyt pahoinvointi. Ja minä vain hykertelin, että niin sitäpitää, vaikka todellisuudess itse ottaisin ilomielin pahinvoinnin, kun tietäisin sen johtuvan raskaudesta.
Anteeksi omanapaisuus!! :ashamed:
