esikoisensa kanssa eläjät-kokemuksia? :)

[Jamaica `75]

Typerä otsikko... :O Mutta ajattelin perustaa tälläisen oman topikin meille, jotka
ihmettelemme elämää nyt ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen. Minkälaisia ajatuksia/odotuksia ns."vauva-arjesta" oli raskausaikana ja vastaako se arki nyt kuvitelmia? ;-)
Tuntuu että ainakin itse sitä tulee yhä vain lähes päivittäin ihmeteltyä miten_ikinä_on_mahdollista että siitä pötkylästä joka niissä mustavalkoisissa ultrakuvissa sätki, jokeltelee nyt tuolla pinnasängyssä pehmopupu suussaan...!!

Eli kertokaa ajatuksia/kokemuksia/mietteitä, positiivisia tahi negatiivisia. Oliko alkuaika ja mahdollinen unettomuus raskasta, vai oliko sellaista vaihetta ollenkaan?

Miten teillä nykyään päivät sujuu vauvan kanssa kahden? Mitä puuhailette ja nautimmeko me kaikki tästä elämänvaiheesta? Tuntuuko muista välillä että päivän jännittävin hetki on se kaupparetki?

Katsotaan ihan mielenkiinnosta, tuleeko tälläiseen topikkiin minkäänlaista keskustelua!

-Jamaica & pikkuneiti kohta 7kk-

 

[Aaja76]

Ihan hieno aloitus, katsotaan tosiaan tuleeko tänne keskustelua aikaan!

Mä voisin kirjottaa tästä aiheesta ummet ja lammet mutta jos yrittäsin tiivistää... Taustatietoja sen verran, että me ollaan molemmat miehen kanssa vm. 76, yhdessä ollaan oltu vuodesta 2000 ja asutaan savossa.

Itse en juurikaan miettinyt vauva-arkea raskausaikana koska mulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa, millaista se voisi olla. Tiesin toki, että "vauva muuttaa elämän kokonaan", mutta yllätys oli suuri MITEN paljon se tosiaan muuttui! Ja miten itse muutuin ja mitä tunsin ja koin.

Ekat kuukaudet meni miten meni... Kotiuduttiin päivää ennen itsenäisyyspäivää ja alkoi käydä selväksi ettei meille tule sellaista "vauvantuoksuista" lempeää joulua vaan jotain ihan muuta. Se oli rankkaa... Mun pää oli jotenkin lukossa, olin aivan kiinni vauvassa enkä saanut itseäni irti, olin säikky ja levoton koko ajan. Eka viikko tai kaksi meni pyjamassa ja villasukissa.. Onneksi ilmat oli leutoja joten sain meidät ulos tuulettumaan aika pian ja sitten siitä ulkona käymisestä tulikin henkireikä.

Mies oli onneksi mulla koko ajan olkapäänä, siivosi, kävi kaupassa, laittoi ruokaa ja piti mut pystyssä. Olin koko ajan tosiaan vauvan suhteen levoton ja säikky ja sain kai jonkinlaisia paniikkikohtauksiakin.. Aamuisin pelkäsin tulevaa päivää, illalla aloin pelätä tulevaa yötä... Varsinaisesti univelkaa mulle ei tullut missään vaiheessa. Alussa tyttö söi ehkä 2-3 tunnin välein öisin ja jaksoin sen hyvin (imetin + korviketta). Ja tyttö alkoi nukkua yöt läpeensä jo reilun 2 kk iässä.

Nyt kun tyttö on puolivuotias, voisin sanoa että meillä eletään kai tähän mennessä sitä vauva-ajan parhainta aikaa. Neiti on nauravainen, hyväntuulinen, fiksu, hellä, vähän ujo..... Päivät menee meillä kahdelleen oikein hyvin ja nopsaan. Nukutaan aamuisin niin pitkään kun nukuttaa, syödään aamupalaa, puuhastellaan kotitöitä tai lähdetään ulos. Kotiin tultua syödään ja mennään yhdessä päiväunille. Sitten taas syödään ja tehdään kotitöitä ja aletaan oottaa miestä kotiin. Viikonloppuisin käydään kaupassa ja sukulaisissa, tai muuten vaan autoajeluilla.

Kovasti odotan tulevaa kesää, tytön ekaa konttausreissua, ulkona kellimistä.... Vielä on hämärän peitossa mitä kaikkea vauvan kanssa voi kesällä tehdä mutta eiköhän se tästä kirkastu... ;o)

Aaja ja Minttu 6 kk tasan tänään.

 

[Helpohkosta vaikeampaan]

Meillä tuo alku oli aika auvoista vaikka synnytys oli pitkä, oli yliaikaa, leikkaus lopulta jne. Mutta kotona oli jotenkin ihanaa, vauva oli helppo, nukahti kun laittoi pinnasänkyyn ja kun heräsi yöllä maidolle, nukahti heti sen jälkeen, meillä kävi suht paljon vieraita, vauva nukkui pitkiä päiväunia milloin ehdin touhuta monenlaista. Mies oli pitkähköllä isyyslomalla, tehtiin hankintoja ja kuljettiin vauvan kanssa monessa paikassa.
No nyt vauva on 7 kk ja ei nukahda ollenkaan helposti, heräilee monta kertaa yössä eikä asetu heti. Kiinteitä onneksi on oppinut syömään, mutta niiden syöttäminen toki ei ole matkassa niin helppoa kuin aiempi maidon syöttäminen. Vauva osaa liikkua ja nousta seisomaan, joten vahtia saa silmä kovana (pikkuvauva kun möllötti vaikka vieressä kun tellua katsoi;-). Toki kehitys on ihanaa, mutta koen taas tämän ajan tosi raskaana, kun ei saa levätä.

 

[Amor Omnia Vincit]

Minä tämmöisenä yli 3kymppisenä uraihmisenä lapsen tehneenä voin sanoa että ei mikään mennyt kuten kuvittelin...kaikki on ollut niin paljon mahtavampaa. Alku meni jonkunlaisessa hormoniusvassa, olin itkuherkkä ja tunteet hyvin voimakkaita. Tasoittui sitten. Nyt vauveli vähän vajaa 9kk, seista töhöttää ja höpöttää ja voi herran JESTAS että se on hauska ja ihmeellinen!!!"Helppo" tapaus se on ollut koko ajan. No, nyt on olleet yöt risaisia kun on kaikkea uutta mutta haukotellaan sitten molemmat auringossa Se hyvä seura, se ne juhlat tekee...

 

[latuska]

Kyllä se mullekin oli aika yllätys kuinka paljon vauvan tulo muuttaa elämää. Ei siihen voinut mitenkään etukäteen varautua. Meillä on n 6,5kk ikäinen tyttö, joka on nykyään aivan ihana, nauravainen ja tyytyväinen pakkaus. Vaativa ja temperamenttinen hän on myös ollut koko ikänsä. Ensimmäiset pari-kolme kuukautta meillä itkettiin joka ilta, se koetteli todella hermoja. Ajattelin ettei se lopu koskaan... Aika shokki siis. Kun sitten kolme kuukautta tuli täyteen, itkut alkoivat helpottamaan ja illat rauhoittuivat. Vauva on siitä asti nukahtanut viimeistään klo 21, ja vaikka hän on syönyt 2-3 kertaa yön aikana, ei se ole tuntunut niin pahalta kun illan on saanut rauhoittua vaikkapa TV:n ääressä. Tosin yöheräilyä on syöntien lisäksikin jonkin verran, eli pisimmät unipätkät mulla tämän puolen vuoden aikana ovat n. 3 tuntia. En ole kokenut alkuaikojen jälkeen silti olevani mitenkään yliväsynyt. Olisi kyllä tosi ihanaa nukkua edes yksi kokonainen yö!

Mun täytyy myöntää, että on rankkoja hetkiä (vieläkin) jolloin ajattelen että "olikohan tää nyt ihan viisasta"... Kuinka paljon helpompaa olisikaan olla miehen kanssa vain kahden. Mutta sitten alan miettimään ihanaa tyttöäni ja tajuan, että onhan hän paljon ihanampi juttu! En siis vaihtaisi häntä mihinkään. Päivät kuluvat yleensä kotosalla, mutta joskus olen tooooodella tylsistynyt. Jos päivän aikana on jotain ohjelmaa, esim. käymme mummulassa tai kaupungilla, tai joku tulee kylään, menevät päivät mukavammin ja nautin niistä paljon enemmän. Jos mies on iltavuorossa töissä eikä meillä ole mitään menoa, tuntuu joskus tosi pitkäveteiseltä, vaikka tyttösen kanssa voikin jo leikkiä monenmoista. Kaipaan siis aikuiskontakteja tai edes jotain aktiviteettia, muuten tuntuu pää hajoavan täällä neljän seinän sisällä. Kesältä odotan paljon, jos tyttö vaikka lähtee liikkeelle ja pääsemme pihalle loikoilemaan ja tutkimaan luontoa.

Mulle kyllä yksin tehdyt kauppareissut ym. pienet asiointireissut ovat olleet ihania hetkiä, vaikka yleensä niiltä tulee jossain vaiheessa kova kiire kotiin. Ei täältä kaikesta huolimatta malta vielä pitkään olla pois! Ja silti odotan sitä päivää kun voin viedä vauvan yökylään ja saan nukkua ja nukkua...

 

[Bijou73]

Meillä on ollut helpohko alku ja tytön kanssa kaikki on sujunut todella hyvin. Alkuun oli opeteltava elämään erilaisessa parisuhteessa ja totuteltava uusiin rooleihin - vaimon ja miehen lisäksi meillä asui myös äiti ja isä.
Nyt on roolit selvinneet ja elämä taas helpottunut, vaikkei se siis mitään hankalaa ole ollutkaan, ehkä vähän nihkeää ;-)

Tytöllä on alusta aina 5kk asti ollut selkeä rytmi, mutta tuossa 5kk jälkeen päivät on olleet sekaisin. Yöt nukutaan hyvin, muutan kerran pitää käydä tuttia laittamassa ja joskus naukataan vähän maitoa.

Lapsi on toki muuttanut maailmaa ja elämänkatsomusta, mutta ei nyt ihan hirveästi. tai ainakaan mä en ole kokenut sitä hirmu voimakkaasti. Yhtenä iltana tän 5,5kk:n aikana on ollut hoitaja täällä meillä, muuten ollaan oltu "omalla porukalla". Ollaan reissattu ja harrastettu kuten ennenkin, hiihtoloma vietettiin Vuokatissa hiihtäen ja lasketellen. Tyttö oli silloin 3kk. Kohta kun tyttö istuu syöttötuolissa päästään ehkä jo porukalla ulos syömään.

Nyt on alkanut väsymys painaa, kun ei ole tullut nukuttua viimeiseen puoleen vuoteen kokonaista yötä. Se tietysti vaikuttaa myös päivän vireystasoon. Kotihommia jää rästiin ja se vähän "ahdistaa". Mutta olen ajatellut antaa sitä energiaa ja aikaani ennemmin tytölle ja hänen jutuilleen. Kodin hoidan sitten toisena päivänä...
Mutta olen mä joskus "vänkkäpäivänä" uhannut viedä tytön torille ja myydä mustalaisille (toivottavasti kukaan ei loukkaannu..ne vaan rimmaavat yhteen)

Tytön kanssa kotona leikitään, lauletaan ,tanssitaan ja jumpataan. tehdään kotihommiakin ja välillä tyttö saa ihan rauhassa tutustua ympäröivään maailmaan. Toukokuu oli melkoinen... Ma ja to oli muskari, la vauvauinti (jatkuuu edelleen) ja to äiti-lapsikerho. Kaikissa harrastuksissa käy oikeastaan samat mammat ja vauvat ja ollaankin puhuttu, että kesällä jatkettaisiin omin voimin kerhoa ja "muskaria". Vauvoilla on hauskaa töllötellä muita ja itselle on ihanaa kun tapaa päivän aikana AIKUISIA!

Luksusta on kun saa tehdä vaikka ruoan tai siivota niin, että miehellä on vastuu lapsesta.