Esikoiseni imee minut kuiviin henkisesti - mikä on vikana?

[Hämmentynytmumi]

Tarvitsisin kipeästi apua!

Esikoiseni on 3,5-vuotias poika, joka on luonteeltaan ollut syntymästään melko hitaastilämpeävä, mutta myös malttamaton. Erittäin leppoisaan kuopukseen (joka on puolivuotias) verrattuna esikoisen luonnehdinta on nyt entistä helpompaa, kun on vertailukohta.

Esikoinen on ollut aina suhteellisen herkkäitkuinen (vaikkakin kuitenkin vähäitkuinen), ja muutosvastarintainen. Hän itkee edelleen paljon enemmän kuin puolivuotias vauvamme. Lähdöt kodista ja paluu kotiin ovat aina olleet itkuisia. Perunasoseen putoaminen paidalle tai sormelle on aina ollut itkun paikka. Suihkussa käynti on aina ollut itkun paikka. Huonosti mennyt hanska aiheutta "äiti, äiti, äiti, yh - yh- yh"-tuskastumisääniä, eli selvää ahdistusta, vaikka tulisin paikalle korjaamaan sormet oikeisiin kohtiin. Myös päiväkodissa poikaa kuvaillaan hitaastilämpiäväksi, mutta lopulta on löytynyt ystäviäkin ja hommat sujuvat. Mitään hälyttävää ei hoidossa ole huomattu. Kehitystaso on normaali.

Se, mikä vaivaa todella paljon, on että tuntuu kuin esikoinen "imisi minut kuiviin" henkisesti. Tunnen jatkuvasti vatsanpohjassa ikäänkuin pienen jännityksen, joskus jopa kouraisun, kun olen hänen kanssaan. Vain yhteiset iltasadut tai painihetket ovat ainoa stressitön hetki hänen kanssaan. Tätä on näin kirjoitettuna vaikea kuvailla mutta päätin tänä aamuna kirjata ylös meidän kanssakäymisestä pienen pätkän ihan vuorosanoin, koska se antaaa huomattavasti paremman käsityksen asiasta. Olin lähdössä lasten kanssa kauppaan:

Ä: Nyt lähdetään, Sami voi kiivetä autoon omalle paikalle.
S: äiti, äiti äiti, minä haluan ....kiivetä toiselle puolelle
Ä: Voit kiivetä vauvan puolelta, totta, sitäkin kautta pääsee sinne omalle puolelle
S: äiti, ei, ...minä haluan jäädä tälle puolelle
Ä: sinun istuin on siellä oikealla puolella
S: äiti, EEEiii, minä istun tähän
Ä: laitetaan vauvan kaukalo tälle puolelle, no niin, menepä nyt sinne omalle puolelle, sieltä näkee tienkin paremmin
S: äiti, äiti... ANNA SE!
Ä: Sami, puhu hiljemmalla äänellä, huutaminen sattuu korviin
S: eeiii äiti, ole sinä hiljaa, vauva voi herätä
Ä: minkä sinä haluat?
S: Anna se, äiti, äiti kuuntele nyt, anna se
Ä: haluatko sinä sen puhelimen laturin
S: joo
Ä: pieni hetki, äiti laittaa...
S.: äiti anna sen laturin mulle!
Ä: odota pieni hetki, laitetaan vauvan vyöt kiinni
S: minä haluan sen laturin
Ä: saat, no niin, tässä
S: äiti, ei noin kovaa sanota
Ä:sanoiko äiti sinun mielestäsi liian vakavalla äänellä?
S: sanoi, äiti, äiti, älä tee näin (näyttää totista ilmettä suullaan), tee näin (hymyilme, samalla kun laitan lasta vöihin)
Ä: ai eikö äiti hymyillyt kun olisit halunnut. tarkasti sinä kyllä katsot
S: niin, äiti, se on huonosti
Ä: mikä, ai vyökö
S: niin, sen pitää olla näin (yrittää löysätä)
Ä: sen vyön on hyvä olla napakasti, jotta sinun kädet ei pääse sieltä ulos ja pysyt hyvin kiinni kun ajetaan maantietä
S: se on liian, äiti EI SAA KIRISTÄÄ!
Ä: nyt se on napakasti, nyt lähdetään
S: äiti avaa ikkuna, avaa
Ä: pieni hetki, äiti peruuttaa auton pois pihasta
S: no se ei toimi äiti se on rikki pitää ostaa uusi ikkunan nappi (yrittää painaa lapsilukossa olevaa ikkunaa auki)
Ä: avataan vähän ikkunaa mutta ei kokonaan auki, muuten tulee liian kova viime sinne takapenkille. Nyt taitaa olla hyvä, sieltä tulee kiva pieni tuulenvire sisälle
S: äiti ei noin ylemmäs, äiti, äiti avaa vielä....

________

Minusta tuntuu, että olen lapsen kanssa kuin terrieripari sukkaa vetämässä, ikäänkuin huoahdustaukoa ei olisi vaan lapsi vaatii kontaktia kanssani kuin ei saisi minusta tarpeeksi turvaa tai jotain. Asiat olivat näin jo ennen kuopuksen syntymää, joten kyse ei voi olla vain perhedynamiikan muutoksesta.

Kirjojen lukeminen on "stressaavaa" minulle, koska lapsi keskeyttää koko ajan ja esimerkiksi ruoan laitto on myös väsyttävää, koska lapsi kysyy kysymyksiä (laitatko sinä äiti maitoa siihen, laitatko, laitatko laitatko) toistaen, vaikka olisin juuri vastannut. Lapsi on myös hyvin herkkä. Jos stressaannut ja pidän häntä vaikka kävelytiellä kädestä kiinni, hän aistii pienenkin käteni puristumisen tai liikkeen muuttumisen väkinäisemmäksi ja parahtaa itkuun. Hän tarvitsisi hyvin rennon äidin, mutta en tunnu pääsevän tästä "vaatimusten suosta" ylös tarpeeksi vahvaksi johtohahmoksi hänelle.

Miten viisaasti jämäköidytään tällaisen lapsen kanssa?

 

["hohhoijaa"]

Voi huoh, mitä ihmettä näistä lapsista tulee, kun niitä ei saa turhauttaa eikä niille saa näyttää pahaa naamaa saati karjaista... ettei tule pahamieli.

Lapsi tarvitsee kehittyäkseen myös tietyn määrän turhautumista. Hänen täytyy joskus pahoittaa mielensä, saada itkeä ja saada raivari. Hänen täytyy oppia näkemään vanhempiensakin kasvoilla joskus kiukkua ja ärtymystä... eihän nyt maailma todellakaan ole pelkkää päivänpaistetta ja ymmärrystä.

 

["vieras"]

et voi verrata tuon ikäisiä keskenään, toisella uhmaikä ja toinen vasta vauva. Etkä voi siloittaa liikaa tietä toiden edeltä.

 

[ketjun ap]

Nimenomaan lapseni saa raivareita hyvin usein, itkee usein, pahoittaa mielensä usein (minulle usein tarkoittaa siis 3-10 kertaa päivässä) Kaupasta en ostanut kahta tavaraa, jotka hän olisi halunnut.

Ja hän näkee kasvoillani turhautumista.

 

[unohtanut]

Omat lapset jo isoja, joten en muista, mutta onko puhe kehittynyt ikätason mukaan? Kun tuntuu tuon tekstin perusteella, että lapsi turhautuu kun ei tiedä sanoja (kuten laturi). Toisekseen, pitääkö hän kosketuksesta? Vyöt ahdistivat ja ikkunaa piti avata.

 

[hhhh]

Kuvasit just mun 3,5-vuotiaan pojan... Meillä on jatkuvaa kiukuttelua, "yhytystä", raivoa. Ja mustasukkaisuutta kuukauden ikäisestä pikkusiskosta. Koko ajan joutuu tuottamaan lapselle pettymyksiä ja kyllähän se turhauttaa itseäkin. Tunnistanut tuon tyhjäksi imetyn tunteen. Tsemppiä!

 

[hhhh]

Nyt luin vielä takemmin dialogin. Sano lapselle vain selkeämmin, että nyt istut siihen, pulinat pois.

 

[PaulKohelo]

Jaaha, kuulostaapa tutulta. lapseni hieman nuorempi, mutta samanlaista tahtoa ja tilannetta löytyy.

Meillä keskustelu olisi suurinpiirtein tällainen:
Ä: Nyt lähdetään, Sami voi kiivetä autoon omalle paikalle.
S: äiti, äiti äiti, minä haluan ....kiivetä toiselle puolelle
Ä: Voit kiivetä vauvan puolelta, totta, sitäkin kautta pääsee sinne omalle puolelle
S: äiti, ei, ...minä haluan jäädä tälle puolelle
Ä: sinun istuin on siellä oikealla puolella
S: äiti, EEEiii, minä istun tähän
Ä: laitetaan vauvan kaukalo tälle puolelle, no niin, menepä nyt sinne omalle puolelle, sieltä näkee tienkin paremmin
S: äiti, äiti... ANNA SE! (kiinnitän vauvan kaukalon paikalleen)
Ä: Noniin, nyt istut siihen omalle puolelle ja lähdetään -> Laitan lapsen istumaan omalle paikalleen.

Tsempiä sulle

 

[MariahG]

Sulla on samantapaista ongelmaa mitä mulla oli mun 4-vuotiaan kanssa. Tosin mun poika on tosi vilkas, mikä ei kuuntele, vaan paahtaa pää kolmantena jalkana ja vei äitiään kuus nolla... Nyt meillä tilanne helpompi, kun olen jämäköitynyt! Sinun tehtävä ei ole miellyttää lasta. Ikkunaa ei tarvitse avata. Keskustelun perusteella huomasin, että teet kaikki mitä lapsi haluaa ja heti. Lapsi voi odottaa vuoroansa. Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata ja selittää ummet ja lammet. Lapsella on kyselyikä, mikä toki on hyvä, että on kiinnostunut. Mutta itse olisin jo suht heti laittanut lapsen autoon siitä mistä käskin. Keskustelun mukaan annat lapsen määrätä. 3,5 vuotias menee autoon siitä ovesta mistä äiti sanoo ja homma on sillä selvä heti.

Tee ihmeessä kuvilla varustettu päivärutiini. Näytä lapselle kuva ja kerrot mitä seuraavaksi taphtuu, jotta lapsi tietää mitä on tulossa. Näin sinun on itsekin helpompi pitää kiinni rutiineista. Tee autoon meno, joka kerta samoin eli lapsi kulkee omasta ovesta piste. Kun laitat lapsen joka kerta kulkemaan omasta ovesta (voi vaatia sata kertaa kyseenailaistamista lapselta) Niin tee se, koska lopulta sut palkitaan ja lapsi ymmärtää, että asioista päättää äiti. Raivokohtauksia on luvassa, mutta ne pitää kestää. Uhmaikäisen kanssa pitää olla johdonmukainen ja tehdä kaikki asiat samn kaavan mukaan. Kerran, kun annat periksi jossain, niin taas alkaa aslusta sama show. 3,5 vuotiaalle riittää selitykseksi se, että menet omasta ovesta koska äiti sanoo niin. Ei pieni lapsi tarvitse kummenpaa selitystä. Näyttää siltä, että lapsi vie sinua 6-0 ja osaa taitavasti vetää oikeista langoista, jotta saa tahtonsa läpi.

Iltasatuja voi lukea niin, että lapsi keskeyttää. Satua ei tarvitse lukea rivi riviltä vaan voitte "lukea" sadun rennosti keskustellen tai kertoillen mitä kuvissa tapahtuu.

 

[Hansu81]

Lapsi testaa mitä kaikkea hän saa läpi, kun vaatii ja kiukuttelee. Sinä päätät mitä tehdään ja sitten tehdään tai ollaan tekemättä sun päätöksen mukaan, ei lapsen. Et voi antaa kaikkea periksi, tossakin annoit vaikka mitä ja mikä pistää silmään, että menet mukaan tuohon: sanoinko liian kovalla äänellä ja katso, kyllä minä hymyilen... Sanot miten sanot (asiallisesti tietty), mutta ei lapsi päätä, miten kovaa äiti puhuu. Toi vaan pahenee vuosi vuodelta, kun lapsi oppii entistä paremmin sua vedättää...

Ja mitä tohon keskeyttämiseen tulee, niin lapsella on 3-4v kyselyikä, jolloin hän kysyy ihan kaikkea, sata kertaa ja niin, että aikuinen on jo ihan väsynyt kysymyksiin.

Luehan tuo teidän keskustelu ajatuksella ja huomaat itsekin, että yrität pinnistellä koko ajan, ettet tuottaisi lapselle mielipahaa. Ihan jo lapsen takia sun on pakko muuttaa käytöstä tai hänestä tulee pikkutyranni. Hänen on paha olla, kun hänen pitää päättää asioista ja johtaa hommaa.

Tiedän, että neuvoja on helppo antaa, mutta vaikeampi toteuttaa (meillä on 2 erittäin sisukasta ja haastavaa tyttöstä, jotka eivät suinkaan ole suoraan kultaisen käytöksen kirjasta). Nyt vaan päätät mitä aiot antaa periksi ja mitä et ja pysyt sitten siinä. Aikaa myöten (päivien, viikkojen tai vasta kuukausien päästä) huomaat muutoksen. Aloita vaikka yhdestä asiasta ja lisää pikkuhiljaa. Selkeät, johdonmukaiset rajat on nyt se, mitä teillä minun mielestäni tarvitaan. Ja äitikin voi suuttua, kunhan selvittää asian. Se on lapsen kehitykselle oikeastaan jopa välttämätöntä.

 

["justiina"]

mä kyllä pistäisin tuon iän ja rajojen hakemisen piikkiin. meillä myös 3,5v ja vaikuttaapa samanlaiselta. mikään ei tunnu olevan hyvin, halutaan just erilailla mitä vanhempi sanoo.. ym..

joku toinen aiemmin jo kirjoittikin, että ei voi verrata 3,5v ja 6kk ikästä...

 

["hmh"]

kyllä mun mielestä toi aloituskommentin dialogi on ihan liian selittelevää. Jos lapsella on oma tahto kehittymässä ja hän sitä haluaa ruveta käyttämään, niin sitten treenataan sitä joissain paikoissa ja asioissa (esim. haluatko tänään siniset vai punaiset housut... EI niin että mitkä näistä kaikista kuudestakymmenestä housuparista haluat!!!) mutta sitten on asioita kuten liikkuminen autossa, veneessä, liikenteessä, kaikki turvallisuuteen liittyvä, jossa aikuisen sana on vaan sana ilman perusteluja. Yhden ainoan kerran voi perustella mutta sitten jousto seis ja jämäkkä ilmaisu tyyliin istut siinä tai itket ja istut.

 

["Vieras"]

Tiedän tunteen, mutta en valitettavasti osaa auttaa. Ihan fiksuöta tuo keskustelu sinin puoleltasi kuulostaa. Näytät mallia, että ei ole mitään hätää ja asiat ovat ihan tavallisia arkisia asioita.

Järjestä itsellesi harrastus tai omaa aikaa tai jotain.

Laita itsellesi muistiin, että 4 v neuvolassa puhut toimintaterapiasta.

Puheen kehitys ja aistiyliherrkkyys tuli minullekin mieleen.

 

["höh"]

[QUOTE="Vieras";26709452]Tiedän tunteen, mutta en valitettavasti osaa auttaa. Ihan fiksuöta tuo keskustelu sinin puoleltasi kuulostaa. Näytät mallia, että ei ole mitään hätää ja asiat ovat ihan tavallisia arkisia asioita.

Järjestä itsellesi harrastus tai omaa aikaa tai jotain.

Laita itsellesi muistiin, että 4 v neuvolassa puhut toimintaterapiasta.

Puheen kehitys ja aistiyliherrkkyys tuli minullekin mieleen.[/QUOTE]

No just juu. Lapsessa on joku vika ja sille tarvitaan diagnoosi...

Hömelö äiti tuossa on se oikea diagnoosi. Turvattomaksihan lapsi tuossa kasvaa kun hänen pitää raukan saada kaikkeen vaikuttaa. Turvallinen ja jämäkkä äiti ilmoittaa että näin on hyvin, piste.

 

["vieras"]

Voi, kuulostaa hyvin tutulta. Minulla samanlaisia tuntemuksia omaa esikoistani kohtaan ja hänellä ikää pian 5v. Kovin smanlaiselta kuulostaa nuo keskustelut sun muut, tosin meillä sanotaan lapselle melko napakasti, eikä jäädä jankkaamaan tai liikaa selittelemään. Lapsi tietysti siitä aina turhautuu ja ärsyyntyy lisää, mutta omien hermojeni takia en jaksa alkaa vänkäämään joka asiasta. Meillä on 2 muutakin lasta, jotka yhdessäkään eivät vie niin paljon energiaa meiltä vanhemmilta kuin tämä meidän esikoinen. Meillä lapsi myös puhuu hyvin kovalla äänellä, melkein huutaa koko ajan. Haluaisi olla jatkuvasti äänessä, puhua muiden päälle... Alkaa huutamaan ja raivoamaan joka kerta kun yrittää keskeyttää meidän vanhempien keskustelun ja kun hänen ei niin anneta tehdä. Ja huom! lapsi saa paljon huomiota ja kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa, mutta mikään ei tunnu riittävän. Ei osaa myöskään aloittaa omatoimisesti mitään leikkiä, vaan tarvitsisi aina vanhemman mukaan touhuihinsa. On riehakas, mutta toisaalta kovin varovainen, lämpiää hitaasti kaikkea uutta kohtaan.

Tsemppiä ap! Ole vaan reippaasti jämäkämpi lasta kohtaan. Meillä on se periaate, että yhdestä asiasta sanotaan max 2 kertaa, sitten en enää jää lapsen kanssa jankkaamaan. Välillä voi lasta pyytää/käskeä olemaan hiljaakin.

 

[Hämmentynyt mumi]

Palaan illalla lukemaan vastaukset, ilahduttavaa että olen saanut apua!

 

["Vieras"]

[QUOTE="höh";26709494]No just juu. Lapsessa on joku vika ja sille tarvitaan diagnoosi...

Hömelö äiti tuossa on se oikea diagnoosi. Turvattomaksihan lapsi tuossa kasvaa kun hänen pitää raukan saada kaikkeen vaikuttaa. Turvallinen ja jämäkkä äiti ilmoittaa että näin on hyvin, piste.[/QUOTE]

Kaikissa meissä on omituisuutemme ja luonteemme. Vaatimukset kuitenkin ovat kovat jo eskarissa, saati sitten koulussa. Äiti on oikein fiksu kun miettii noita asioita jo nyt, hioo omaa käytöstään ja tarvittaessa saa apua lapselle ja neuvoja itselleen.

 

[Big Bang Theory]

Ai kamala mikä tyranni-mutsi minä olenkaan. Meillä ei ikinä käytäisi tuollaista keskustelua, vaan " Sami menet omalle paikallesi tuosta ovesta se on auki ja piste"
" Laturilla et tee mitään" " Nyt äiti keskittyy laittamaan nämä vauvan vyöt" " Ikkunaa ei avata, koska ilmastointi on päällä kun ajetaan" " Turvavyö kiristetään kunnolla"

" Nyt takapenkki hiljenee, että äiti ei aja ojaan"

 

["hmh"]

Ai kamala mikä tyranni-mutsi minä olenkaan. Meillä ei ikinä käytäisi tuollaista keskustelua, vaan " Sami menet omalle paikallesi tuosta ovesta se on auki ja piste"
" Laturilla et tee mitään" " Nyt äiti keskittyy laittamaan nämä vauvan vyöt" " Ikkunaa ei avata, koska ilmastointi on päällä kun ajetaan" " Turvavyö kiristetään kunnolla"

" Nyt takapenkki hiljenee, että äiti ei aja ojaan"

Peesi tälle.

Latureita ei suotta anneta kakaroiden järsittäväksi. Eikä ikkunoita availla.

 

["sivustaseuraaja"]

Tarvitsisin kipeästi apua!

Missä vika? Äidissä!

Ä: Nyt lähdetään, Sami voi kiivetä autoon omalle paikalle.
S: äiti, äiti äiti, minä haluan ....kiivetä toiselle puolelle
Ä: Voit kiivetä vauvan puolelta, totta, sitäkin kautta pääsee sinne omalle puolelle
* ei, kun menet nyt siitä istumaan

S: äiti, ei, ...minä haluan jäädä tälle puolelle
Ä: sinun istuin on siellä oikealla puolella
S: äiti, EEEiii, minä istun tähän
Ä: laitetaan vauvan kaukalo tälle puolelle, no niin, menepä nyt sinne omalle puolelle, sieltä näkee tienkin paremmin

*** EI jumalatauta . Sinun tuolisi on siinä ja nyt hyppäät kyytiin
S: äiti, äiti... ANNA SE!
Ä: Sami, puhu hiljemmalla äänellä, huutaminen sattuu korviin
S: eeiii äiti, ole sinä hiljaa, vauva voi herätä
Ä: minkä sinä haluat?
S: Anna se, äiti, äiti kuuntele nyt, anna se
Ä: haluatko sinä sen puhelimen laturin
S: joo
Ä: pieni hetki, äiti laittaa...
S.: äiti anna sen laturin mulle!
Ä: odota pieni hetki, laitetaan vauvan vyöt kiinni
S: minä haluan sen laturin
Ä: saat, no niin, tässä

*** laitoitko sä vauvan vyöt kiinni?
S: äiti, ei noin kovaa sanota
Ä:sanoiko äiti sinun mielestäsi liian vakavalla äänellä?
S: sanoi, äiti, äiti, älä tee näin (näyttää totista ilmettä suullaan), tee näin (hymyilme, samalla kun laitan lasta vöihin)
Ä: ai eikö äiti hymyillyt kun olisit halunnut. tarkasti sinä kyllä katsot

*** Pysyitkö rauhallisena?
S: niin, äiti, se on huonosti
Ä: mikä, ai vyökö
S: niin, sen pitää olla näin (yrittää löysätä)
Ä: sen vyön on hyvä olla napakasti, jotta sinun kädet ei pääse sieltä ulos ja pysyt hyvin kiinni kun ajetaan maantietä
S: se on liian, äiti EI SAA KIRISTÄÄ!
Ä: nyt se on napakasti, nyt lähdetään

* ja taas kerran selitetään että turvavyö täytyy olla tiukalla jotta se auttaa
S: äiti avaa ikkuna, avaa
Ä: pieni hetki, äiti peruuttaa auton pois pihasta
S: no se ei toimi äiti se on rikki pitää ostaa uusi ikkunan nappi (yrittää painaa lapsilukossa olevaa ikkunaa auki)
Ä: avataan vähän ikkunaa mutta ei kokonaan auki, muuten tulee liian kova viime sinne takapenkille. Nyt taitaa olla hyvä, sieltä tulee kiva pieni tuulenvire sisälle
S: äiti ei noin ylemmäs, äiti, äiti avaa vielä....

** ja avasitko vielä vai sanoitko että tämän enempää ei avata

________

Minusta tuntuu, että olen lapsen kanssa kuin terrieripari sukkaa vetämässä, ikäänkuin huoahdustaukoa ei olisi vaan lapsi vaatii kontaktia kanssani kuin ei saisi minusta tarpeeksi turvaa tai jotain. Asiat olivat näin jo ennen kuopuksen syntymää, joten kyse ei voi olla vain perhedynamiikan muutoksesta.

** lapsi vaatii kontaktia koska et ole jämäkkä vaan teet niin kuin lapsi haluaa jottei tule paha mieli.

Kirjojen lukeminen on "stressaavaa" minulle, koska lapsi keskeyttää koko ajan ja esimerkiksi ruoan laitto on myös väsyttävää, koska lapsi kysyy kysymyksiä (laitatko sinä äiti maitoa siihen, laitatko, laitatko laitatko) toistaen, vaikka olisin juuri vastannut.

** juuri ruokaa laittaessa lapset ovat raivostuttavia. Ja niin paljon kuin se ärsyttääkin niin ota mukaan ruuanlaittoon.

Lapsi on myös hyvin herkkä. Jos stressaannut ja pidän häntä vaikka kävelytiellä kädestä kiinni, hän aistii pienenkin käteni puristumisen tai liikkeen muuttumisen väkinäisemmäksi ja parahtaa itkuun. Hän tarvitsisi h

yvin rennon äidin, mutta en tunnu pääsevän tästä "vaatimusten suosta" ylös tarpeeksi vahvaksi johtohahmoksi hänelle. Miten viisaasti jämäköidytään tällaisen lapsen kanssa?

** et lähde mukaan niihin lapsen vaatimuksiin vaan annat kieltoja ja rajoja. Itkekööön, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Ja kun aikansa on huutanut niin kysyt että helpotti huutaa turhasta...

Ja sitten mä hämmästälen kun ketjussa on monta jotka sanovat että kuulostaa ihan meidän lapselta. Missä rajat--> lapselle perusturvallisuus?

 

[PaulKohelo]

[QUOTE="sivustaseuraaja";26709590]Ja sitten mä hämmästälen kun ketjussa on monta jotka sanovat että kuulostaa ihan meidän lapselta. Missä rajat--> lapselle perusturvallisuus?[/QUOTE]

Niin, siis LAPSI kuulostaa samanlaiselta...miten asian kanssa toimitaan, ei kuulosta samalta.

 

["Vieras"]

Sulla pitää olla kanttia sanoa lapselle että nyt äiti haluaa olla hetken rauhassa, ole vähän aikaa hiljaa. Ja sitten et vastaa sen löpinöihin mitään. Kyllä lapsen pitää oppia ettei se aina voi olla huomion keskipiste. Jos lapsi einpääse leikin alkuun igsekseen niin voit ehdottaa jotain tekemistä, mutta rajaat sen osallistumisen siihen. Ei se haittaa jos lapsella on välillä tyksää tai paha mieli. Tylsyydestä kumpuaa kaikkein parhaat leikit.

Eikä sun tarvitse perustella kantasi kuin kerran, jos lapsi alkaa perustelun jälkeenkin jankuttamaan että hän haluaa sitä tai tätä niin et joko vastaa tai sanot että ei aina saa kaikkea mitä haluaa. Kolmevuotiaan jankkaaminen ei ikinä lopu jos aina vaan vastaat ja vastaat.

Jos lapsi itkee turhasta(niinkun käden tahriintumisesta) niin ojennat vaan paperin ja pyydät pyyhkimään, ei siihen itkuun tarvi reagoida mitenkään, eikä varsinkaan rynnätä pyyhkimään toisen käsiä, lapsi voi ihan hyvin pyyhkiä ne ite.

 

["Vieras"]

[QUOTE="hmh";26709585]Peesi tälle.

Latureita ei suotta anneta kakaroiden järsittäväksi. Eikä ikkunoita availla.[/QUOTE]

Juuri näin. Uuvuttaisi minuakin, jos ensin olisin kieltävinäni ja sitten kuitenkin antaisin periksi.

 

[nellien]

no minusta tuo lapsen jankkaaminen, kuulostaa kaverini lapselta(ja muukin,vaikka heillä äiti selkeästi määrää tahdin) minusta kuulostaa siltä että puheen ymmärtämisen ongelmaa saattaa olla.

Mutta mitä muuhun tulee niin liikaa kyllä yrität miellyttää lastasi. jos sua ärsyttää lapsen toiminta(aiheesta) sä voit sanoa lapselle että minua ärsyttää kun sinää... siksi en hymyillyt.

lapselle voi antaa vaihtoehtoja joskus sen kaks(otatko sinisen vai mustan t-paidan tms. ei mitään isoja juttuja), mutta se lapsi ei voi tollein pomputtaa sua,vaihtamalla mielipidettä koko ajan.


Mitä tulee laturiin,niin mihin se lapsi sitä tarttee? mä oisin sanonut että en anna se ei ole lelu.

 

[Hämmentynytmumi]

Kiva että vastauksia on tullut.

Palaan myöhemmin illalla asiaan, sitä ennen luen uudetkin saapuvat viestit!