Kiitos kokemuksien jaosta!
Ainut syy sektiolle oli siis juurikin paha ja nopeasti edennyt pre-eklampsia. Vauva lakkasi liikkumasta ja sydänäänet olivat liian monotoniset. Itselläni olo oli ihan hyvä koko ajan, vaikka lääkärin mukaan minunkin olisi pitänyt olla jo sekaisin kuin seinäkello. Ilmeisesti myrkytys oli ollut päällä jo pidempään, enkä siksi ollut tajunnut olossani mitään kummempaa, kunnes sitten tilanne huononi nopeasti eikä vauva enää liikkunut.
Jotenkin juurikin tuosta vauvan liikkumattomuudesta on jäänyt pelko. Olen miettinyt, olisiko vauva kuollut kohtuun, ellen olisi ollut jo valmiiksi sairaalassa. Muistan, miten vauva ei liikkunut koko päivänä, mutta silti en tehnyt mitään. Minulla on huono omatunto, että vain odottelin käyrille pääsyä useamman tunnin, vaikka vauva ei liikkunut. Lopulta siis pääsin käyrälle ja tästä vuorokauden kuluttua tehtiin tuo kiireellinen sektio, mutta silti kannan asiasta huonoa omatuntoa. Pelkään, etten osaa synnyttää ja vauvalle käy jotain. Sektio itsessään ei ollut kamala kokemus. Vietin osastolla viikon ja kipulääkkeet pitivät kivut aisoissa. Pääsin nopeasti liikkeelle ja ellei haava olisi tulehtunut pahasti, olisin kotiutunutkin varmasti aika pian. Jouduin kuitenkin viettämään osastolla sen viikon, koska sain antibiootteja suoneen että tulehdus saatiin kuriin.
Huomaan kirjoittavani paljon epäolennaisiakin asioita. Tuntuu, ettei näistä asioista ole puhuttu. Pienet asiat ovat jääneet vaivaamaan, kuten ihan jo sellainen, etten saanut sairaalassa kukkia, kortteja tai yleensäkään onnentoivotuksia, vaikka minusta oli tullut äiti. Koska vauva oli eri osastolla, en päässyt fiilistelemään mitenkään. Ajaudun taas sivuraiteille.
Fyysistä estettä alatiesynnytykseen ei siis tietääkseni ole. Ainoastaan tuo arven kestäminen ja oma "synnytystaotoni" epäilyttää.