Niin, mä ajattelen parisuhteen niin että, kaksi ihmista muodostaa suhteen, jossa molemmilla on hyvä olla. Molempien ihmisten omat tavoitteet ja halut oman elämän suhteen toteutuu ja vielä niin että että ne mätsää toisiinsa. Parisuhteessa ei pitäis toivoa, että kunpa toi toinen muuttus, tai tuntea huonoa omaatuntoa siitä jos itse muuttuu. Vaikea selittää....
Toinen asia, mikä on tärkeetä on se että teillä on tavallaan samanlaiset käsitykset siitä millainen parisuhde on. Joku tuossa aiemmin kirjoitti, että parisuhteessa, "toinen osapuoli on tärkein (ennen lapsia)". Tuohonkin on eri näkökulmia, mä en esim. ole tuota mieltä. Mun mielestä parisuhteessakin se oma onnellisuus ja tavallaan tyytyväisyys omaan elämään on tärkeintä. Ja senpä takia jos mä olen sellasen tyypin kanssa jolla on samanlainen käsitys, niin sitten me voidaan olla onnellisia yhdessä. Se ei tarkoita sitä että mä en ajattele/arvosta toista, se on vaan se miten mä näen parisuhteen.
Mä erosin pitkäaikaisesta, vuosien suhteesta viime syksynä. Olin tosi onneton jo koko kesän, mietin paljon, ja en vain tuntenut oloani onnelliseksi. Toisaalta ex:n suunnlta tuli ehkä pientä kritiikkiä sen suhteen että olen urakeskeinen tms. aina hakemassa jotain uutta, jne. Mä vaan tajusin, että en voi olla onnellinen suhteessa, jossa saan huonon omantunnon siitä, jos haluan jotain , jota poikaystävä ei välttämättä allekirjoita/ tai ei kannusta mua siinä. Musta siis tuntui, että mun pitäs tyytyä johonkin, enkä sais tavoitella suoraan sitä kaikkea mitä elämässä haluan. Lisäksi yks tärkeä pointti oli just toi käsitys parisuhteesta. Ex:n mukaan se toinen osapuoli on parisuhteessa aina tärkeämpi kuin itse, mun mielestä taas itse on aina tärkeämpi.... Kun mä & ex tajuttiin toi ajattelu ero, niin koko juttu oli aika selkee.... MIten me voidaan olla suhteessa, jos näkemykset on noin erilinjoilla. Lisäksi mä vaan tajusin, että jos ois kosittu, niin mä en ois suorilta voinu sanoo kyllä.... Ajattelinpa sitten vaan, että miten sekään ikinä tulee siitä muuttumaan....
Emmä usko, että kukaan voi suoraan sulle antaa vastausta mitä sun pitää tehdä. Mä vaan toivoisit, että sä ajattelet asiaa myös siltä kantilta, mitä sinä itse elämässä haluat, eikä niinkään niin että jos mä nyt tyydyn siihen että kundi rellestää, niin ehkä se siitä rauhottuu. Ei sun tarvi sellasta jaksaa, jos sä et halua jaksaa. Kyllä sen kundinkin pitää osata tajuta tehdä myönnytyksiä, jos se niin haluaa tehdä siis sisimäässään, ilman painostusta. Ja mitä tulee sitoutumiskammo- trendiin, niin mun mielestä niin kauan kuin on kammo, EI ole sitoutunut oikeeseen ihmiseen. Ja sit kun se oikee tulee kohdalle, niin ei tarvi edes miettii, onko valmis "sitoutumaan", se vaan tulee luonnostaan, sisäisenä haluna, sen kummemmin analysoimatta.
Mun mielestä parisuhteessa just se vapaa tahto on tärkeetä, että just ei tarvi pyytää toista ajattelemaan miltä susta tuntuu, vaan se toinen ottaa sun ajatukset huomioon ihan siitä vaan. Ja haluaa ottaa sun ajatukset huomioon. Just mitään painostusta yms. ei mun mielestä hyvässä suhteessa ole, eikä sitä että toivoo sen toisen muuttuvan. Emmäkään toivonut ex:n muuttuvan enkä ois halunnutkaan, se on ihan mahtava ihminen sellassenaan. Todettiin vaan, että kuitenkin elämän katsannat on ehkä erilaiset, ja tavallaan että ei ehkä kuitenkaan pitkässä juoksussa välttämättä oltas täysin onnellisia elämässä....
Tällänen jaarittelu.....
