Erotako vai ei.. ?

["Jonna"]

Pakko purkaa ajatukset nytheti sisältäni, tuntuu että tämä ahdistus räjähtää kohta käsiin..

Eli olen seurustellut mieheni kanssa 3 vuotta. Mä olen 23v ja mies 32v. Meillä on ihana 2vuotias poika.
Pojan syntymän jälkeen meidän parisuhde on loppunut kuin seinään.
Ollaan tän 2 vuoden aikana seksiä harrastettu 4 kertaa Aluksi en etes ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta nyt oikeesti en jaksa kertakaikkiaan tätä, mulla tekee mieli! Mutta ikävä kyllä ei miestäni, tuota kämppäkaveriani joka ei tee elettäkään auttaakseen mua tai ota mua kainaloon tai mitään! Jolle teen ruuat joka päivä, siivoan aina yksin, huolehdin lapsesta aikalailla yksin.
Ei mua nuo haittaa hirveesti, mutta kun mies ei tee edes poikansa kanssa koskaan mitään kahdestaan, ei käy puistossa eikä osta hänelle koskaan mitään. Hyvä kun vähän touhuaa kotona jotakin. Normaalia? Entiiä..

Muuten on hyvä mies, että ei hirveästi riidellä, ei huuda mulle, eikä pahemmin juopottele. Mutta tunteet kyllä häntä kohtaa on kuollut, ei tunnu enää missään; ylä- eikä alapäässä.
Kaiken huippuhan on miten sitten aikaansa täällä kotona viettää työpäivän jälkeen ja vapaapäivinä. Semmoiset 5-8 tuntia istuu tietokoneella..
Mä en haluais erota helpolla mutta kun tuntuu etten viitsi puhua enkä yrittää hänen kanssaan. Ärsyttää koko ihminen!

Kertokaa mulle kokemuksia tai jotakin rohkaisua.

 

[Vasemman käen rukkanen]

Oletteko puhuneet?

 

[Jonna ap]

Siis olen sanounut tuosta tietokoneen käytöstä ja siitä että voisi touhuta enemmän pojan kanssa. Viimeviikolla kävi 10min kiikkumassa pojan kanssa meidän pihalla. Jes.
Seksiasiasta en oo puhunut, koska ahdistaa ajatus siitä että harrastettaisiin edes seksiä. Mä en halua miestäni eikä hänkään näköjään mua. Vaikka olenkin ihan nätti nainen, ei siinä sen puoleen mitään. Olisihan nuita ottajia ollut perjantai-iltanakin baarissa, mutta enhän mä nyt sentään pettämään ala vaikka kuinka paha olisi suhteen tila.

 

["hmm"]

Musta ei oo syytä erota vielä. Ota miehes puhutteluun ja käykää mieltä painavat asiat läpi. Yhteistä aikaa voisitte ottaa enemmän, voisit ite lähtee päiväks johonki kyläileen ja jätät lapsen isän kanssa. Saavat hekin yhteistä aikaa ilman äitiä. Parisuhdeterapia myös yks vaihtoehto mikäli miehes siihen suostuu

 

["vieras"]

No jopas. Sua ei siis haittaa että pyörität yksin kolmen hengen taloutta ja ukkoa ei kiinnosta edes oma jälkikasvunsa saati parisuhteen hoitaminen. "Mutta muuten on hyvä mies,ei vedä turpaan eikä heitä pakkasella pihalle". Sun miehes kuulostaa joltain peräkylän juntti-einarilta jonka äiti on tehny aina kaiken valmiiks nenän eteen. En ruokkis enkä siivois jälkiä jos neljättäkymppiä lähestyvä äijä ei saa persettään ylös penkistä. Kyllä aika helkkaristi on mun mielestä jo syitä muutokseen ja jos ei mies tajua hyvällä niin sit pahalla. Ansaitsette parempaa,sinä ja lapsi.

 

[Jonna ap]

[QUOTE="hmm";26948671]Musta ei oo syytä erota vielä. Ota miehes puhutteluun ja käykää mieltä painavat asiat läpi. Yhteistä aikaa voisitte ottaa enemmän, voisit ite lähtee päiväks johonki kyläileen ja jätät lapsen isän kanssa. Saavat hekin yhteistä aikaa ilman äitiä. Parisuhdeterapia myös yks vaihtoehto mikäli miehes siihen suostuu[/QUOTE]

Kyllä mä silloin tällöin lähdenki shoppailemaan ja treffaamaan kavereita ja mies jää pojan kans kotiin, mutta tuskinpa silloinkaan hirveästi touhuilee poja kanssa, koneella istuu ja leikittää välillä poikaa. Huoh. Ja viedään silloin tällöin poikaa hoitoon ihan yöksikin ja otetaan yhteistä aikaa, käydään elokuvissa tai syömässä mutta eipä nuo minkäänlaisia kipinöitä aiheuta. Ärsyttää aikaiselle miehelle sanoa itsestäänselviä asioita, mikään muu kun se helvetin koneella istuminen ole tärkeää.
Mulla ois niin paljon helpompaa jos olisi vain tuo yksi lapsi hoidettavana, mies on tottunut vähän liian hyvään mun kans, ja on kyllä suoraansanottuna semmoinen mammanpoika, eikä tyypillinen 30kymppinen perheenisä.

 

[Voikkuli]

Ootte ollu 3 vuotta yhdessä ja teil on 2-vuotias lapsi? Eli oot alkanu odottaa lasta parin kk seurustelun jälkeen? Miten hyvin siinä ajassa oppii toisen tuntemaan?

Oliko lapsi yhteinen tietoinen päätös vai "vahinko"? Vaikuttaa siltä, ettei mies haluiskaan perhettä vaan olla omissa oloissaan. Se, eroatteko vai ette, riippuu ihan susta, miten paljon oot valmis "sietämään", mies tuosta tuskin paljon muuttuu.

 

["Argh"]

Ootte ollu 3 vuotta yhdessä ja teil on 2-vuotias lapsi? Eli oot alkanu odottaa lasta parin kk seurustelun jälkeen? Miten hyvin siinä ajassa oppii toisen tuntemaan?

.

Tätäpä just. Minkä ihmeen takia niitä lapsia pitää alkaa hankkimaan tuntemattomien kanssa? Ei voi mitenkään olla niin kiire, etteikö ehtis tutustumaan toiseen ja keskittymään olemaan vain kaksin. Ja ihan turha selittää, että oli "yllärivauva". Aikuiset ihmiset kykenee huolehtimaan ehkäisystä niin, ettei "ylläreitä" tule. Pelkkää vastuuttomuutta "Unohtaa" pilleri tai olla hakematta niitä jälkiehkäisypillereitä siinä kohtaa kun vahinko on jo käynyt.

Mua niin ärsyttää tämmöiset "kuukauden tuntemisen jälkeen paksuksi ja nyt valivalivali".

 

[entäs tämä]

mies tekee pitkää päivää plus pitkät työmatkat. Kotiin kun tulee niin tietokone tai ipad napsahtaa päälle. Siellä surffaillaan tai jutellaan työkavereiden kanssa tai pelataan. Sama vk-loppuisin erotuksena että nukkuu yli puolen päivän. On aina ollut tuollainen. Kaikesta avusta mitä haluan lasten hoidossa niin joudun pyytämään apua ja sanomaan. Mitään ei itsenäisesti tee. Ei myös huolehdi yhtään itsestään. Oksettaa koko mies välillä. Olen yrittänyt puhua mutta sama virsi, erotaan sitten tai että tälläinen hän on aina ollut. Itse en saisi nalkuttaa mistään.
Itse haen lapset koulusta ja olen heidän kanssaan klo 19-20 asti ja teen ruokaakin välissä.
Mitään mies ei järjestä meille yhteistä aikaa tai toimintaa. Itse olen laivamatkoja järjestänyt tai leffoja/ravintoloita. Terapiaan ei suostu. Mitä tälläisessä tilanteessa pitäisi tehdä?

 

[Ken guru]

Keskustele IHAN kaikesta miehesi kanssa. Istukaa pöydän ääreen ilman lasta, ja käykää läpi mitä kumpikin odottaa suhteeltanne. Jos näkemyksenne ei suurimmilta osin kohtaa, niin erotkaa. Mitä sitä paskassa suhteessa kituuttamaan kun hyviäkin voi olla "saatavilla". Mutta ensin kyllä yrittäisin kaikkeni, koska eroperheet eivät ole yleensä kovin helppoja ratkaisuja nekään. Raskasta, varsinkin lapselle.

 

[Jonna ap]

Ootte ollu 3 vuotta yhdessä ja teil on 2-vuotias lapsi? Eli oot alkanu odottaa lasta parin kk seurustelun jälkeen? Miten hyvin siinä ajassa oppii toisen tuntemaan?

Oliko lapsi yhteinen tietoinen päätös vai "vahinko"? Vaikuttaa siltä, ettei mies haluiskaan perhettä vaan olla omissa oloissaan. Se, eroatteko vai ette, riippuu ihan susta, miten paljon oot valmis "sietämään", mies tuosta tuskin paljon muuttuu.

Juuh näin on, tai tarkemmin ollaan seurusteltu 3v2kk ja poika on enskuussa 2 vuotta.
No mutta kumminkin. Ihan hyvin ehdittiin tutustua ja muutettiin yhteen 2kk ennen kuin tulin raskaaksi, pillereistä huolimatta. Eli "vahinko",mutta siis ihana "vahinko" <3
Ja ensimmäinen vuosi meillä oli oikein ihanaa, seksiä harrastettiin päivittäin, tehtiin kaikenlaista ja vaikka mies silloinkin vietti koneella jonkun verran aikaa niin ei se haitannut silloin. Ja teki kyllä muutakin pientä välillä siivosi, laittoi ruokaa ja piti mua hyvänä.
Mutta nyt ei mitään enää.
Jos yritän ehdottaa että katsotaan leffa,niin sanoo että on pelit kesken (koneella) jne.

En mä usko että tuo tuosta mihinkään muuttuu, sille on kaveritkin sanoneet että vietät aika paljon aikaa koneella. Sanonut että "niin voisikait sitä vähentää". Mutta sanoja vain.
Kauan olen tätä sietänyt, en tiedä kuinka kauan enää jaksan.

 

[Jonna ap]

[QUOTE="Argh";26948949]Tätäpä just. Minkä ihmeen takia niitä lapsia pitää alkaa hankkimaan tuntemattomien kanssa? Ei voi mitenkään olla niin kiire, etteikö ehtis tutustumaan toiseen ja keskittymään olemaan vain kaksin. Ja ihan turha selittää, että oli "yllärivauva". Aikuiset ihmiset kykenee huolehtimaan ehkäisystä niin, ettei "ylläreitä" tule. Pelkkää vastuuttomuutta "Unohtaa" pilleri tai olla hakematta niitä jälkiehkäisypillereitä siinä kohtaa kun vahinko on jo käynyt.

Mua niin ärsyttää tämmöiset "kuukauden tuntemisen jälkeen paksuksi ja nyt valivalivali".[/QUOTE]

Eieiei. Me ei todellakaan haluttu lasta. Olen syönyt 8 vuotta pillereitä, enkä koskaan ole jättänyt yhtäkään syömättä! Olin viikolla 9 raskaana kun tein testin, pistin menkkojen myöhästymisen stressin piikkiin. Aina olen ollut sen kannalla että kun on oma talo ja naimisissa on aika lapsien. Joten älä ala tästä sen enmpää viisastelemaan

 

[Jonna ap]

mies tekee pitkää päivää plus pitkät työmatkat. Kotiin kun tulee niin tietokone tai ipad napsahtaa päälle. Siellä surffaillaan tai jutellaan työkavereiden kanssa tai pelataan. Sama vk-loppuisin erotuksena että nukkuu yli puolen päivän. On aina ollut tuollainen. Kaikesta avusta mitä haluan lasten hoidossa niin joudun pyytämään apua ja sanomaan. Mitään ei itsenäisesti tee. Ei myös huolehdi yhtään itsestään. Oksettaa koko mies välillä. Olen yrittänyt puhua mutta sama virsi, erotaan sitten tai että tälläinen hän on aina ollut. Itse en saisi nalkuttaa mistään.
Itse haen lapset koulusta ja olen heidän kanssaan klo 19-20 asti ja teen ruokaakin välissä.
Mitään mies ei järjestä meille yhteistä aikaa tai toimintaa. Itse olen laivamatkoja järjestänyt tai leffoja/ravintoloita. Terapiaan ei suostu. Mitä tälläisessä tilanteessa pitäisi tehdä?

Kuulostaa hyvin tutulta
Erotuksena että mies tekee aika kevyttä työtä maks 8tuntia päivässä. Ja luulee sitten että sen lisäksi muuta velvotteita ei ole.
Meen itsekin syksyllä töihin ja lapsi lähtee päiväkotiin. Ennen sitä olis suotavaa tapahtua suuri ihme meidän perheessä.

 

[Jonna ap]

Keskustele IHAN kaikesta miehesi kanssa. Istukaa pöydän ääreen ilman lasta, ja käykää läpi mitä kumpikin odottaa suhteeltanne. Jos näkemyksenne ei suurimmilta osin kohtaa, niin erotkaa. Mitä sitä paskassa suhteessa kituuttamaan kun hyviäkin voi olla "saatavilla". Mutta ensin kyllä yrittäisin kaikkeni, koska eroperheet eivät ole yleensä kovin helppoja ratkaisuja nekään. Raskasta, varsinkin lapselle.

No nimenomaan. Minun vanhemmat ovat eronneet kun olin 7v, se oli aikas raskasta aikaa enkä haluaisi samaa omalle lapselleni, mutta tuntuupa vaan että kaikki olisi helpompaa kun olisimme kahden.
Pakko kait se on nostaa kisssa pöydälle ja katsoa mitä tuleman pitää.

 

[voikkuli]

No joo, tuo mitä kerroit selvensi tilannetta. Ette halunneet lasta, sö sopeuduit suunnitelmien muutokseen, mies ei. Naisen on kai vähän pakkokin hyväksyä ajatus, kun lapsi hänen sisällään kasvaa. Mies taas voi helposti ulkoistaa itsensä koko hankkeesta jo ennen lapsen syntymää.

Juttelitteko te odotusaikana siitä, miten elämä/olosuhteet muuttuu kun teitä onkin kolme entisen kahden tilalla?

Niin ja tuohon alkuperäiseen kysymykseen, ero vai ei... Yks tärkein juttu... Rakastatteko te toisianne? Jos rakkautta on, kaikki muu järjestyy kyllä jotenkin. Jos ei ole, onko muulla mitään väliä edes?

 

[Jonna ap]

No joo, tuo mitä kerroit selvensi tilannetta. Ette halunneet lasta, sö sopeuduit suunnitelmien muutokseen, mies ei. Naisen on kai vähän pakkokin hyväksyä ajatus, kun lapsi hänen sisällään kasvaa. Mies taas voi helposti ulkoistaa itsensä koko hankkeesta jo ennen lapsen syntymää.

Juttelitteko te odotusaikana siitä, miten elämä/olosuhteet muuttuu kun teitä onkin kolme entisen kahden tilalla?

Niin ja tuohon alkuperäiseen kysymykseen, ero vai ei... Yks tärkein juttu... Rakastatteko te toisianne? Jos rakkautta on, kaikki muu järjestyy kyllä jotenkin. Jos ei ole, onko muulla mitään väliä edes?

Mies otti raskausuutisen loistavasti, oli odotusajan hyvin mukana ja sanotaanko ekat pari kuukatta kun vauva syntyi oli tosi hyvin mukana lapsenhoidossa ja näin. Suurin syy oli varmaan kun oli työtön silloin, niin aikaa oli sitte siihenkin hommaan..
Mies on ollut aina semmoinen kotihiiri eikä käy missään meidän kanssa eikä yksinkään/kavereitten kanssa. Mä taas on täysin vastakohta. Siis kyllä silloin tällöin käy meidän kans puistossa isovanhempien tykönä mutta HARVOIN.
Niin, ei me olla sanouttu toisillemme "rakastan sua" pitkää aikaan. Musta tuntuu etten mä rakasta miestä enää, mutta voiko sen tunteen saada vielä takaisi..?
Ahdistaa

 

[Jonna ap]

Mies otti raskausuutisen loistavasti, oli odotusajan hyvin mukana ja sanotaanko ekat pari kuukatta kun vauva syntyi oli tosi hyvin mukana lapsenhoidossa ja näin. Suurin syy oli varmaan kun oli työtön silloin, niin aikaa oli sitte siihenkin hommaan..
Mies on ollut aina semmoinen kotihiiri eikä käy missään meidän kanssa eikä yksinkään/kavereitten kanssa. Mä taas on täysin vastakohta. Siis kyllä silloin tällöin käy meidän kans puistossa isovanhempien tykönä mutta HARVOIN.
Niin, ei me olla sanouttu toisillemme "rakastan sua" pitkää aikaan. Musta tuntuu etten mä rakasta miestä enää, mutta voiko sen tunteen saada vielä takaisi..?
Ahdistaa

Tarkotin puistossa JA isovanhempien tykönä.