Erota vai ei?

["Hukassa"]

Tuntuu että ajatukset on ihan sekaisin koko ajan, enkä tiedä mitä tässä enää tekisi. Meillä on siis alle vuoden ikäinen lapsi, jota minä hoidan kotona.

Rakastan miestäni ja hän minua, mutta tuntuu että tää arki ei vaan toimi ja riidellään kunnolla vähintään kerran viikossa. Esim tänään mies lähti ovet paukkuen etuajassa töihin, koska pyysin ettei hän menisi enää takaisin nukkumaan (kello oli 9) vaan vahtisi lasta jotta saisin kotihommia tehtyä. Nyt sitten ilmeisesti mököttää kun ei suostu puhelimeen vastaamaan.

Riitaa tulee siis ihan pienistä asioista, mutta suurin ongelma on juurikin tuo miehen asenne. Hoitaa kyllä lasta kun olen omissa menoissani, mutta jos olen kotona niin automaattisesti olettaa että hän voi tehdä mitä huvittaa ja minä huolehdin lapsesta. Ei vaan tunnu ymmärtävän, että lapsi on yhteinen ja tulee hoitaa myös yhdessä. Mies oli se, joka lasta enemmän halusi ja haluaisi itseasiassa lisääkin. Silti valittaa kun on niiiiin raskasta eikä hetkeäkään saa olla rauhassa...

Jatkuvasti mietin eroa, mutta silti se tuntuu liian suurelta ratkaisulta. En haluaisi tehdä sitä lapsellemme. Miehen kanssa on vaan vaikea keskustella asioista, koska hän ei yksinkertaisesti suostu siihen. Alkaa vaan heti kiukkuaan, että miksi pitää taas jauhaa samasta asiasta. Ei ymmärrä sitä, että pakko jauhaa kun ei olla koskaan saatu asiaa selvitettyä.

Onko muita samassa tilanteessa olleita/olevia? Onko kenellekään antaa mitään vinkkiä miten tästä tilanteesta selviäisi?

 

[Tír na nÓg]

Saako se mies lainkaan omaa vapaata aikaa? Tai olla kotona tekemättä mitään / tehdä oman mielensä mukaan asioita?

 

["aloittaja"]

Saako se mies lainkaan omaa vapaata aikaa? Tai olla kotona tekemättä mitään / tehdä oman mielensä mukaan asioita?

Käy harrastuksissa 4-5krt/vko. Yöt valvoo katsellen leffoja jne, mä hoidan kaikki yö- ja aamuheräämiset. Lisäksi surffailee netissä/nukkuu jne päivisin.

 

["Helmi"]

No meillä mies on kyllä lapset hoitanut puoliksi. mutta kotityöt jätti moneksi vuodeksi mulle,vaikka siis ite oli yhden vuoden kotona arkisin yksin.hänkään ei oikein ymmärrä että jos haluaa että toinen ei valita asiasta niin miten olis jos vaikka kuuntelis oikeesti ja tekis jotakin ongelman ratkaisun eteen.

Älä ota eroa, itseasiassa ala mielummin miettiä miten suhdetta voisi kohentaa.. jos sitä eroa pitää vaihtoehtona niin huomaamatta on jonain päivänä tilanteessa jossa ero tuntuukin enään ainoalta vaihtoehdolta.

oletko sä puhunut sun miehellä että miltä sinusta tuntuu?

ei näin: sä oot niin laiska ja itsekäs, tekisit joskus jotain. vituttaa tollanen itsekkyys

vaan esim näin: Minusta tuntuu siltä että et välitä minusta, koska...

kannatan sitä että luette molemmat väestöliiton parisuhde tietoa! Siellä on asioita jotka saattaa avata silmiä molemmin puolin.

lisäksi voit varata pariterapia ajan kirkolta: sieltä löytyy psykopariterapeutteja, suosittelen!

olen itse käynyt sellaisella..siitä oli iso apu meidän suhteen ongelmien selvittelyyn

ps.miehesi alkaa todennäköisesti kiukkuamaan siksi että tuntee asiasta huonoa omatuntoa ja sinä valittamalla asiasta tuot hänelle nuo tunteet pintaan. voiko olal mahdollista että mies toimiikin tuolla tavalla siksi että ei vaan jaksa?

 

["aloittaja"]

Helmi: Olen puhunut, monet monet kerrat. Viimeksi kun puhuin siitä, että musta tuntuu pahalta niin miehen vastaus oli: "mähän oon sanonut että voidaan erota".

Terapiaa olen ehdottanut, ei suostu. Oon koittanut olla ymmärtäväinen, oon koittanut olla valittamatta jne. Tuntuu vaan, että jos oon sanomatta mitään niin sitten mies tekee viä vähemmän kuin normaalisti.

Ymmärrän, että miehellä on raskas työ (vastuuhommia jne) ja yritän häntä siinä tukea. Teen KAIKKI kotityöt, ja mielestäni se on ok. Tosin siitä kyllä huomautin, että vois edes tiskit laittaa koneeseen...

Miehen mielestä hän tekee hirveästi perheensä eteen, eikä ymmärrä miksi valitan. Kuulemma pilaan hänen elämänsä jatkuvalla mököttämisellä (ei tuu miehelle sitten mieleen katsoa välillä peiliin...). Kuulemma mulla on superhelppoa kun olen vaan kotona, ja kotiinjäämällä menin siitä mistä aita on matalin (mun kotiinjääminen oli yhteinen päätös...).

 

["Helmi"]

[QUOTE="aloittaja";28254719]Helmi: Olen puhunut, monet monet kerrat. Viimeksi kun puhuin siitä, että musta tuntuu pahalta niin miehen vastaus oli: "mähän oon sanonut että voidaan erota".

Terapiaa olen ehdottanut, ei suostu. Oon koittanut olla ymmärtäväinen, oon koittanut olla valittamatta jne. Tuntuu vaan, että jos oon sanomatta mitään niin sitten mies tekee viä vähemmän kuin normaalisti.

Ymmärrän, että miehellä on raskas työ (vastuuhommia jne) ja yritän häntä siinä tukea. Teen KAIKKI kotityöt, ja mielestäni se on ok. Tosin siitä kyllä huomautin, että vois edes tiskit laittaa koneeseen...

Miehen mielestä hän tekee hirveästi perheensä eteen, eikä ymmärrä miksi valitan. Kuulemma pilaan hänen elämänsä jatkuvalla mököttämisellä (ei tuu miehelle sitten mieleen katsoa välillä peiliin...). Kuulemma mulla on superhelppoa kun olen vaan kotona, ja kotiinjäämällä menin siitä mistä aita on matalin (mun kotiinjääminen oli yhteinen päätös...).[/QUOTE]

mies ei selkeesti osaa asettua sinun saappaisiin, hän kuvittelee kotiäitiyden olevan niin helppoa(oma mieheni ei kuvittele koska on lasta hoitanut 1v kotona,tästä varmaan osittain johtuu että lapset tajuaa hoitaa puoliksi). Mä ymmärrän miltä sinusta tuntuu.

ymmärrän myös miestäsi tuossa terapia-asiassa,häntä pelottaa,vaikka ei myönnä sitä . Minä olin aiemmin meillä se joka oli sitä mieltä että jos ei kaksin onnistu ni mitä se kolmas(terapeutti) siinä auttaa,että erotaan sitte(vaikka en oikeasti halunnut erota,vaan että tietyt asiat muuttuisi).

Tilanne tuntuu sinusta sietämättömältä. Mitä jos varaisit itse ajan itsellesi kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen? jos sellainen toimii paikkakunnallanne(ilmaista pariterapiaa) voit mennä sinne myös yksin! Minä näen nykyään asian niin että sekin auttaa! sinä saat purettua asiasta johtuvaa pahaamieltä ja terapeutti saattaa pystyä antamaan sinulle vastuksia,jopa siitä mikä siellä taustalla ohjaa miehen käytöstä.

Me mm.keskusteltiin siitä että miten miehen ja minun lapsuus vaikuttaa tähän meidän parisuhteeseen, hämmästyin itsekkin oivalluksia(olen siis itse ulospäin suuntautuva,pohdiskeleva,sellainen joka puhuu vähän ehkä liikaakin,mutta työstän kaiken. mies taas vetäytyy ja pelkää konflikteja,tunteista puhumista. molemmilla täsäskin asiassa vaikuttaa se millaisessa lapsuuden perheessä olemme eläneet se ei siis ole henkilökohtainen loukkaus kun toinen vaikenee, vaan opittu tapa,"käsitellä" ongelmia).


Suosittelen.

Sinulla varmasti on myös väsymystä ja toivoisit miehesi tukea. mies toimiikin väärin sinua kohtaan, mutta vaikka se tuntuu tahalliselta, ja vaikka sä oot puhunut asioista hän ei ehkä silti oikein ymmärrä. ehkä hän ei oiekin ajattelekkaan asioita.

tässä on se vaara että etäännytte toisistanne ja parin vuoden kuluttua molemmilla on hävinnyt tunteet. Siksi kehotan menemään pariterapiaan,vaikka yksin.. se toinen voi liittyä mukaan myöhemmin

 

[Birgitte]

Jos miehesikin haluaa erota, eiköhän se asia ole siinä? Kirjoitit: Olen puhunut, monet monet kerrat. Viimeksi kun puhuin siitä, että musta tuntuu pahalta niin miehen vastaus oli: "mähän oon sanonut että voidaan erota". Minusta tämä on selkeä viesti siitä, että mies haluaa erota, ei pidä teitä pätkääkään tärkeänä tai merkittävänä asiana elämässään, ja olette miehellenne täysin yhdentekeviä. Hän eroaisi itse, mutta ei voi, koska leimautuisi perheen hylkääjäksi ja huonoksi isäksi. Hän tahtoo, että sinä otat eron, ja ottamalla eron hän pääsee pälkähästä ja sinut leimataan kodinrikkojaksi. Kyllä: miehet voivat olla näin laskelmoivia (toki naisetkin).

En kehoita eroon, mutta itse en pysyisi yhdessä ihmisen kanssa, joka lähettää noin selkeän signaalin erohaluistaan. Voit yrittää korjata asian ja eihän sitä koskaan tiedä, työ voi tuottaa tulostakin, mutta silloin se merkitsisi sitä, että myös miehen pitää sitä haluta, eikä hän selkeästikään nykyään halua. Se, että sinä (syystäkin) mäkätät asiasta, ei asiaa paranna, päinvastoin. Ei tuosta ole kuin kolme ulospääsyä:

1. Eroa.
2. Jatka nykyistä (mäkätä, mökötä, pahoita mielesi, koe pahoinvointia, yritä väkisin muuttaa miehesi asennetta, joka ei marmattamalla mihinkään muutu).
3. Alistu elämään kulissiliitossa Alistu siihen, ettei miehesi osallistu, mutta yritä mököttämisen ja marttyyriuden sijaan rakentaa itsellesi erillinen elämä miehestäsi irrallaan, mutta miehesi kanssa saman katon alla. Toisin sanoen: hanki mahdollisimman mielekäs elämä, jossa ei tarvitse ottaa miehen asenteita huomioon. Asuisitte siis kulissiliitossa.

Haluan vielä lisätä, etten yleensä ole näin kärkäs ja tuomitseva, mutta joskus kieltämättä ärsyttää, kun miehiä kohdellaan kuin lapsia, eikä heiltä saisi vaatia mitään, pitäisi vain loputtomasti ymmärtää ja silittää päätä. Ei sellaisesta mitään tule. Mies ei ole lapsi vaan vastuullinen aikuinen, jolta pitää vaatia samanlaista panosta perhe-elämään kuin naiseltakin. Miehen ei koskaan pitäisi olla "yksi holhottava muiden lasten joukossa" vaan ihminen, joka jakaa vastuun myös lastenkasvatuksessa.

 

["vieras"]

Ei se ero mitään auta, jos olette luonteeltanne sellaisia, että pienikin erimielisyys johtaa räjähtelyyn, mykkäkouluun, lähtemiseen tilanteesta, suuttumiseen, ovien paukutteluun. Jollette opettele käsittelemään tunteita ja erimielisyyksiä asiallisesti ja rakentavasti, niin sama ongelma tulee nopeasti vastaan uudessa suhteessa.

 

[Birgitte]

[QUOTE="vieras";28254830]Ei se ero mitään auta, jos olette luonteeltanne sellaisia, että pienikin erimielisyys johtaa räjähtelyyn, mykkäkouluun, lähtemiseen tilanteesta, suuttumiseen, ovien paukutteluun. Jollette opettele käsittelemään tunteita ja erimielisyyksiä asiallisesti ja rakentavasti, niin sama ongelma tulee nopeasti vastaan uudessa suhteessa.[/QUOTE]

Tässä harvinaisen fiksu ja paljon kiteyttävä kommentti.

 

["aloittaja"]

Helmi: Mua vähän ahdistaa mennä yksin mihinkään puhumaan. Varsinkin kun pitäisi lapsi ottaa mukaan, ja pian hän on siinä iässä että ymmärtää mistä puhutaan... Mun kotona on aina erimielisyydet hoidettu keskustelemalla, miehen kotona sai selkäsaunan jos oli eri mieltä asioista/teki jotain pahaa. Siinähän se ero onkin..

Birgitte: Kun "ei olla riidoissa" mies aina sanoo että ei missään nimessä halua erota jne. Vaikea sitten tietää, että mitä todellisuudessa ajattelee.

Vieras: Kuten oon sanonut, olen itse juurikin sellainen keskustelija joka haluaa selvittää asiat, puhua ja löytää ratkaisuja/kompromisseja. Mies lähtee lähes jokaisen riidan jälkeen ovet paukkuen, tai no oikeastaan riidan aikana jo.

 

[wqq]

Meillä oli kans vaikee aika esikoisen synnyttyä, juurikin tollasta samanlaista. Lopulta kun lapsi oli 1,5 v. oltiin eroamassa, mutta päädyttiin vielä yrittämään. Asiat on korjaantuneet kun mies oppi vähän avautumaan ja puhumaan asioista, ja minä kävin puhumassa psykologin kanssa omista lapsuus-asioista (mielenterveys ym. juttuja perheessä). Oli juuri sellanen kierre et mies ei osannu puhua, ja mä otin henkilökohtaisesti kaiken. Voimia teille, mihin päädyttekin.

 

[Birgitte]

[QUOTE="aloittaja";28254863]Helmi: Mua vähän ahdistaa mennä yksin mihinkään puhumaan. Varsinkin kun pitäisi lapsi ottaa mukaan, ja pian hän on siinä iässä että ymmärtää mistä puhutaan... Mun kotona on aina erimielisyydet hoidettu keskustelemalla, miehen kotona sai selkäsaunan jos oli eri mieltä asioista/teki jotain pahaa. Siinähän se ero onkin..

Birgitte: Kun "ei olla riidoissa" mies aina sanoo että ei missään nimessä halua erota jne. Vaikea sitten tietää, että mitä todellisuudessa ajattelee.

Vieras: Kuten oon sanonut, olen itse juurikin sellainen keskustelija joka haluaa selvittää asiat, puhua ja löytää ratkaisuja/kompromisseja. Mies lähtee lähes jokaisen riidan jälkeen ovet paukkuen, tai no oikeastaan riidan aikana jo.[/QUOTE]

Entä jos eläisit täysin irrallaan miehestäsi. Älä pyydä häntä auttamaan lastenhoidossa, älä pyydä häneltä yhtään mitään. Jos tarvitset lapselle kaitsijaa, vie lapsi jollekin ulkopuoliselle hoitoon, älä pyydä mieheltäsi kyytiä tai autonavaimia, älä pienintäkään asiaa, sovi omat menosi ja tekemisesi niin, ettei niihin tarvita miestä lainkaan. Elä näin pari viikkoa ja pidä tarkoin huoli, ettet vahingossakaan provosoidu miehesi käytöksestä, hengitä syvään, laske kymmeneentuhanteen, älä riitele. Ole täysin asiallinen, älä mökötä tai osoita olevasi vihainen, elä vaan totaalisesti omaa elämääsi miehen elämästä irrallaan. Katso kiinnostuuko miehesi tekemisistäsi vai ei. Jos mies ei missään vaiheessa parin viikon aikana lähesty sinua, se on tapa jolla hän tahtoo elää: kulissiliitossa. Mieti sitten, haluatko sinä elää niin. Jos hän lähestyy sinua ja tahtoo jutella, älä missään nimessä ohjaile keskustelua! Anna miehen ohjailla. Puhu mahdollisimman vähän, anna miehen puhua enemmän. Joillakin miehillä kestää aikaa pelkästään siinä, kun asettelevat mielessään sanat oikeaan järjestykseen ennen ääneen sanomista.

 

[höm]

[QUOTE="aloittaja";28254719]Helmi: Olen puhunut, monet monet kerrat. Viimeksi kun puhuin siitä, että musta tuntuu pahalta niin miehen vastaus oli: "mähän oon sanonut että voidaan erota".

Terapiaa olen ehdottanut, ei suostu. Oon koittanut olla ymmärtäväinen, oon koittanut olla valittamatta jne. Tuntuu vaan, että jos oon sanomatta mitään niin sitten mies tekee viä vähemmän kuin normaalisti.

Ymmärrän, että miehellä on raskas työ (vastuuhommia jne) ja yritän häntä siinä tukea. Teen KAIKKI kotityöt, ja mielestäni se on ok. Tosin siitä kyllä huomautin, että vois edes tiskit laittaa koneeseen...

Miehen mielestä hän tekee hirveästi perheensä eteen, eikä ymmärrä miksi valitan. Kuulemma pilaan hänen elämänsä jatkuvalla mököttämisellä (ei tuu miehelle sitten mieleen katsoa välillä peiliin...). Kuulemma mulla on superhelppoa kun olen vaan kotona, ja kotiinjäämällä menin siitä mistä aita on matalin (mun kotiinjääminen oli yhteinen päätös...).[/QUOTE]

Täytyy myöntää, etten ny ihan ymmärtäny minäkään. Eikö tuossa nyt ole jotain ristiriitaa? Onko se ok vai ei?

Jos sä tosiaan olet ottanu ittellesi piian hommat, niin toinen on tottunu liian hyvään. Mies kuitenkin ihan hyvin tietää, että yleensä työssäkäyvä mieskin joutuu kotonaan laittamaan pari tikkua ristiin silloin tällöin, mutta sinä olet opettanut hänet herrojen tavoille. Kun sitten valitat ettei mies tee mitään, niin olet sekä opettanut hänet itse kädettömäksi, että syytät häntä siitä. Samalla eristät hänet oikeastaan isyydestäänkin.

Mieti haluamisesi uudelleen. Aika moni täällä valittaa, kuinka kamalalta tuntuu tuollaisen herramiehen kanssa asua sitten, kun tulee joku poikkeustilanne, olet kipeänä tms ja toinen ei edelleenkään tee mitään. Sellainen tosinaisen roolin ottaminen ei ole viime kädessä reilua miestä kohtaan, koska hän vieraantuu arjesta silloin. Hänellä ei edes olisi kotona mitään järkevää tekemistä, ja sitten elää zombin elämää. Ihminen tarvitsee sisältöä elämään, ja jos se on leffoja öisin ja torkkua päivät, ei ole ihme jos tuo ei ihan hyvinvoivalta vaikuta. Siinä on ihan liian helppo laittaa nainen syntipukiksi.

Mitäs jos vain alat lähteä ovesta ulos ja jätät miehen pärjäämään koti-isänä? Voit vedota miehen uhmaan, ja kertakaikkiaan haastaa hänet näyttämään, miten helppoa se on. Ja Birgitte, jos tilanteessa on vauvavuosi meneillään, kannattaako kuunnella niin tarkkaan miehen erouhoa? Tässähän paremminkin käy sitten niin, että kun mies nostetaan aikuisen tasolle, samaan syssyyn siitä tehdäänkin suhteen jumala, jonka sana pätee. Mieskin voi olla aidosti hukassa, vaikkei lapsena pidettäisikään.

 

["aloittaja"]

Birgitte: Joo kai sitä pitäis joku jääkausi pitää (heh, ihan kun koiraa kouluttaisi ).

höm: Tarkoitin siis, että on ok että teen kaikki kotityöt MUTTA toivoisin että mies osallistuisi nykyistä enemmän lapsenhoitoon. Mies tekee siis pitkää päivää töissä, joten mielestäni on ihan kohtuullista että minä huolehdin kodin siisteydestä jne.

 

["aloittaja"]

Meillä oli kans vaikee aika esikoisen synnyttyä, juurikin tollasta samanlaista. Lopulta kun lapsi oli 1,5 v. oltiin eroamassa, mutta päädyttiin vielä yrittämään. Asiat on korjaantuneet kun mies oppi vähän avautumaan ja puhumaan asioista, ja minä kävin puhumassa psykologin kanssa omista lapsuus-asioista (mielenterveys ym. juttuja perheessä). Oli juuri sellanen kierre et mies ei osannu puhua, ja mä otin henkilökohtaisesti kaiken. Voimia teille, mihin päädyttekin.

Hienoa, että ootte saaneet asiat selvitettyä! Suvussani on paljon avioeroperheitä, ja kaikissa lapset ovat enemmän tai vähemmän kärsineet tilanteesta. Senkin takia itseäni ero kovasti "pelottaa".

 

["Helmi"]

[QUOTE="aloittaja";28254863]Helmi: Mua vähän ahdistaa mennä yksin mihinkään puhumaan. Varsinkin kun pitäisi lapsi ottaa mukaan, ja pian hän on siinä iässä että ymmärtää mistä puhutaan... Mun kotona on aina erimielisyydet hoidettu keskustelemalla, miehen kotona sai selkäsaunan jos oli eri mieltä asioista/teki jotain pahaa. Siinähän se ero onkin..

Birgitte: Kun "ei olla riidoissa" mies aina sanoo että ei missään nimessä halua erota jne. Vaikea sitten tietää, että mitä todellisuudessa ajattelee.

Vieras: Kuten oon sanonut, olen itse juurikin sellainen keskustelija joka haluaa selvittää asiat, puhua ja löytää ratkaisuja/kompromisseja. Mies lähtee lähes jokaisen riidan jälkeen ovet paukkuen, tai no oikeastaan riidan aikana jo.[/QUOTE]

älä pelkää mennä puhumaan(ja tokihan ymmärrän pelon),etkö saisi siksi aikaa lapselle hoitajaa?, tai joustaisiko miehen työvuorot niin että pääsisit joko heti aamusta tai iltapäivästä.jos ei niin ota lapsi mukaan. Sä löysitkin ite sen syyn miehen toimintaan riitatilanteissa! Hän ei ehkä itsekkään tajua yhtälöä. On vaikea käsitellä tunteita kun niitä ei ole saanut käsitellä eikä kukaan ole lapsena siihen häntä tukenut.

 

["Helmi"]

Tämä on ihan totta!

Ei se ero mitään auta, jos olette luonteeltanne sellaisia, että pienikin erimielisyys johtaa räjähtelyyn, mykkäkouluun, lähtemiseen tilanteesta, suuttumiseen, ovien paukutteluun. Jollette opettele käsittelemään tunteita ja erimielisyyksiä asiallisesti ja rakentavasti, niin sama ongelma tulee nopeasti vastaan uudessa suhteessa.

 

["vieras"]

[QUOTE="Hukassa";28254607]Jatkuvasti mietin eroa, mutta silti se tuntuu liian suurelta ratkaisulta.[/QUOTE]

Luuletko että mies osallistuu enemmän ja arki helpottuu eron jälkeen? Vai onko tarkoitus etsiä uusi mies joka osallistuu nalkuttamatta?

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";28255150]Luuletko että mies osallistuu enemmän ja arki helpottuu eron jälkeen? Vai onko tarkoitus etsiä uusi mies joka osallistuu nalkuttamatta?[/QUOTE]

Ajattelen niin, että riidat loppuvat ja olen sitäkautta tyytyväisempi. Mies oli vähän aikaa sitten muutaman viikon reissussa, ja olin todella onnellinen ja rento koko sen ajan.

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28255187]Ajattelen niin, että riidat loppuvat ja olen sitäkautta tyytyväisempi. Mies oli vähän aikaa sitten muutaman viikon reissussa, ja olin todella onnellinen ja rento koko sen ajan.[/QUOTE]

Riidat loppuvat heti kun muutat sun omaa asennetta. Ero tarkoittaa että olet enimmän aikaa yksin lapsen kanssa ja joudut hakemaan ulkopuolista lastenhoitoapua aina kun sinulla on omia menoja.

 

["nuuh"]

Mene töihin ja lapsi hoitoon.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";28255206]Riidat loppuvat heti kun muutat sun omaa asennetta. Ero tarkoittaa että olet enimmän aikaa yksin lapsen kanssa ja joudut hakemaan ulkopuolista lastenhoitoapua aina kun sinulla on omia menoja.[/QUOTE]

Kertoisitko mikä mun asenteessani on vikana? Onko väärin toivoa, että isä olis lapsensa kanssa? Ja juu, meillä käy jo nyt lapsenhoitaja...

 

["aloittaja"]

[QUOTE="nuuh";28255212]Mene töihin ja lapsi hoitoon.[/QUOTE]

Hoitovapaa on jo myönnetty. Eikä kumpikaan meistä halua laittaa lasta näin pienenä hoitoon.

 

["sammakko"]

Hei. Itse olin vähän samassa tilanteessa, kun lapsi oli n. 1,5 vuoden ikäinen. Oltiin miehen kanssa koko ajan napit vastakkain ja olin jo ihanvarma erosta. Itsellä oli tunne etten riitä mihinkään vaan olin enempi piika kuin mikään muu. Tätä vaihetta kesti yli puoli vuotta. Lopulta sanoin miehelle, että mikäli ei rupea kotityöt onnistumaan ja apua tulemaan lähden lapsen kanssa enkä varmasti koskaan tule takaisin. Mies huomasi että nyt olin täysin tosissani. Sovittiin pelisäännöt ja nyt meillä menee paremmin kuin koskaan ja toinen lapsikin on tulossa.

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28255242]Kertoisitko mikä mun asenteessani on vikana? Onko väärin toivoa, että isä olis lapsensa kanssa? Ja juu, meillä käy jo nyt lapsenhoitaja...[/QUOTE]

Riitaan tarvitaan kaksi. Miestä et voi muuttaa mutta sun omaa käytöstä voit muuttaa niin ettei riitoja tule.