Eroon rinnalle nukahtamisesta...auttakaa!

Moro,

Meillä on 5 kk ikäinen nuori mies, joka tekee usein sitä että nukahtaa hyvin iltaunille rinnalle, mutta herää noin vartin päästä ja on valmiina taas touhuamaan pariksi tunniksi. Eikä suostu sitten millään takas nukkuun. tämä on tosi tylsää, koska varsinainen nukahtaminen venyy sit melkein 11 kieppeille ja joskus myöhempäänkin.

Tiedän et se johtuu varmaan tuosta rinnalle nukahtamisesta tai sit ei oo vielä tarpeeksi väsynyt. ongelmia tulee siinä, että poju ei syö tuttia, kun vain ja ainoastaan kaukalossa ja vaunuissa (totta on :| :| ), eikä nukahda syliin eikä omaan sänkyyn kuin ihan sattumalta joskus päivällä. lisäksi häntä ei voi huudattaa, kun esikoinen nukahtaa samaan aikaan viereisessä huoneessa. eli meille on siunaantunut aikamoinen poitsu. Esikoisella ei ollu tällasia ongelmia ja hän nukahti tosi sievästi omaan sänkyyn jo tässä vaiheessa. Eli miten kummassa pääsen eroon tissinukuttamisesta? Rupeenko antaan pullosta ja pistän pojan samalla sänkyyn, kun ei nukahda istualleen?

pitäisköhän häntä pitää enemmän hereillä illasta?Nyt jaksaa valvoa sen pari tuntia ja sit alkaa kitinä. ehkä jos kuuntelis sitä ulinaa vielä tunnin pitempään... mitäs ootta mieltä, onko vinkkejä?
 
Moi!
Itse en nää mitään väärää siinä, että noin pieni nukahtaa vielä rinnalle. Minun puolesta saa nukahtaa vaikka kaksivuotiaaksi, jos se on se helpoin tapa ;) Kyllä lapset jossain vaiheessa oppivat nukahtamaan avustamattakin, vaikka ihan totta, raskaalta tämä vaihe ihan varmasti tuntuu.
Jos haluat siirtyä imetyksestä pulloruokintaan, niin sehän on päätettävissäsi. Imetyksestä tuskin tuo johtuu, vaan voi vain olla lapsellekin yksi erinomainen keino tankata läheisyyttä helposti ja mukavalla tavalla :)

Voimia!
 
Eli ymmärsinkö oikein - varsinainen ongelma ei ole rinnalle nukahtaminen, vaan se että poikasi herää pian nukahtamisen jälkeen taas touhuamaan? Millainen päivärytmi teillä on? Voi tosiaan olla että poikasi ei ole tarpeeksi väsynyt nukkumaan mennessään jos jaksaa vartin torkuilla touhuta vielä 2 h pidempään :)

Mulla on kohta 6 kk:n ikäinen poika, jonka uniongelmiin auttoi ns. pehmeä unikoulu, jossa lasta ei huudateta lainkaan. Esim. MLL:n sivuilta löytyy tähän ohjeita, jos haluat kokeilla. Meillä oli kaikenlaista muutakin häikkää kuin tuollaiset lyhyet iltatorkut, mutta selkeä päivärytmi ja unikoulu auttoivat.

*muoks* Piti vielä sanoa, että tuskin pullo nukuttaa poikaasi yhtään sen pidempään kuin imetyskään, jos herää pirteänä eikä nälkäänsä niiden vartin nokosten jälkeen. Bonuspoikani "tarvitsi" vauvana 2-3 pulloa unimaitoa, nukahtaminen kesti 1-2 tuntia kun välillä heräsi vaatimaan lisää maitoa, ja aamulla sänky arvatenkin lainehti eikä aamupuuro maistunut. En siis suosittele ;)
 
Elizabeth Pantleyn (muistinkohan nimen oikein :whistle: ) kirjassa, pehmeä tapa auttaa vauva nukkumaan läpi yön (tai sinnepäin) oli ohje siihen, että muutetaan vauvan uniassosiaatiota. eli tässä tapauksessa sitä, että vauva nukahtaa ainoastaan rinnalle. Voi olla että vauva luulee, ettei pysty yksinään nukahtamaan ollenkaan ja siksi havahtuessaa ei saa itsekseen unenpäästä kiinni. Keinona on se, että ennen kuin vauva vaipuu uneen rinnalle, niin irroita varovasti nänni suusta. Jos vauva alkaa itkemään laita se takaisin, mutta toista pian uudestaan, aina niin pitkään että vauva nukahtaa ilman tissiä. Tämä tapa ei toimi heti vaan vaatii sitkeyttä. :) Kirjassa on paljon muitakin hyviä ohjeita, joita kyllä voi löytää myös muualta. Meillä kirja auttoi päiväunien pidentämiseen ja osittain yöuniinkin ja säännöllisen päivärytmin luomiseen.

niin ja piti vielä sanoa, että meillä ei ainakaan auta se, että valvottaa vauvaa. Tulee vain kiukkuiseksi ja vaikeammin saa taas unen päästä kiinni. Ennemminkin kannattaa laittaa poika heti sänkyyn kun näyttää uniselta. Poika on juuri oppinut nukahtamaan tosi hyvin ittekseen, ei tarvi edes tuttia laittaa. hän jaksaa myös valvoa kerrallaan sen pari tuntia. Poika 7kk.
 
Kokeileisitko huijata tutin suuhun heti imetyksen loputtua? Eli kun poika vielä sylissäsi ja nukkuu, varaa tutti viereen ja kokeilet "vängätä" varovaisesti suuhun.

Meillä myös nukahtaa rinnalle. Olen alusta asti tehnyt niin, että röyhtäytän, ei aina tarvitse nostaa olkapäälle vaan pidän sylissä hiukan pystykehtoasennossa. Pistän sänkyyn, silloin monesti vauva on hiukan hereillä, mutta ihan nukahtamaisillaan.

Noudatan sitten tassutteluohjeita: vauva jos alkaa itkemään, en ota syliin vaan painan käteni tukevasti vatsalle. Kun alkaa tyyntymään, lähden pois.

Jos itku vaan kiihtyy, otan vasta sitten syliin. Ja taas kun vauva rauhoittunut, pistän sänkyyn. Juttu jatkuu niin kauan, kunnes sitten lopulta nukahtaa omaan sänkyynsä. En niin nukuta syliin, vaikka kiusaus suuri...

Tämä toimii käytännössä nyt niin hyvin, että usein poika (9 kk) nukkuu sänkyyn itsekseen ilman mitään itkuja, jokeltelee itse itsensä uneen. Joskus taasen, jos vatsavaivat vaivaa, joutuu useamman kerran käymään. Hyviä hermoja vaaditaan, mutta maksaa vaivan. Lapsi oppii itse nukahtamaan turvalliseen tunteeseen, ettei jää yksin ikävään tai hyljätyksi tuntemista.

Tämän systeemin jatkamiseen minua kannustaa siskoni poika. Hän on vauvasta asti oppinut näin nukkumaan ja nyt pikkukoululaisena toivottaa hyvät yöt, menee itse sänkyynsä ja sinne nukahtaa!
 
Lisään vielä, että sellaisen asian ymmärsin noista tassutteluohjeista, että jos vauva nukahtaa syliin, hän haluaa myös siitä samasta paikasta herätä eli sylistä. Jos hän oppii sänkyyn nukahtamaan, eli on "tietoinen" eli hiukan hereillä sinne laitettaessa, hän ei opi syliä nukahtamis- tai heräämistilaneessa kaipaamaan.

Tähän perustuu se neuvo tai sanonta, että lapsen pitäisi herätä samasta paikasta, missä hän nukahtaa. Lapsi on hyväksynyt paikan nukahtaessaan ja herääminen yksin unen aika samassa paikassa ei silloin säikäytä.
 
Meillä sama ongelma kuin alkuperäisellä, sillä erotuksella että meillä venyy yöunet pahimmillaan yö yhteen ennenkuin suostuu jäämään sänkyynsä. Jonkun verran helpotusta on tuonut se, että otan tissin aina pois suusta kun menee mukavuus imuttelun puolelle ja kun poika alkaa raivoamaan ja etsimään tissiä uudestaan annan sen taas niin kauaksi aikaa kun imu on kunnollista. Tätä toistan niin kauan että ei enää saa raivareita huomatessaan tissin olevan pois suusta. Meillä on myös tuo ongelma ettei tutti kelpaa kuin vaunuissa ja kaukalossa.

Meillä mättää se kun poika alkaa kymmenen minuutin päästä sänkyyn laskemisen jälkeen etsimään taas tissiä ja lupsuttelemaan suutaan, koska imun tarve on niin kova, mutta tutti ei vaan kelpaa :eek:

Minun mielipide on että ei ainakaan pullosta kannata antaa, vaikka tissille nukahtaminen onkin rasittavaa. Luulen että ajan kans menee ohitse ja alkaa jossakin vaiheessa nukkumaan itsestäänkin. jaksamista:hug:
 
Moi ja kiitos vastauksista. Suurin ongelmani on se herääminen, kun poju on ollut hetken yksinään huoneessaan. Alkaa aivan raivohuuto, johon ei enää tepsi tissi vaan hänet on pakko ottaa pois huoneesta. Ja sit ollaan hereillä. Tuntuu että hän on väsynyt ja haukotteleekin välillä, mutta ei vaan suostu enää tissille eikä omaan sänkyyn ei syliin eikä ota tuttia. Hirvee huuto jos yritän kellistää sänkyyn tissille, istualleen ei edes suostu syömään.Kuinka voikaan samoilla geeneillä syntyneillä vauvoilla olla olla eroa kuin yöllä ja päivällä???Sit noin parin tunnin päästä hän huolii tissin suuhun ja nukahtaa hyvin ja herää noin 6h päästä syömään ja jatkaa heti uniaan ja voin siirtää omaan sänkyyn ihan huoletta. Yöt menee siishyvin.

Eilen yritimme pitää enemmän hereillä ja oli huono juttu. Ukkeli oli aika väsynyt, mut heräs silti ihan samanlailla....pitänee alkaa kokeileen jotain nuista ehotuksista, järkihän tässä menee.Esikoisen pystyin syötön jälkeen aluksi keinuttaan uneen ja siirsin siitä pikkasen hereillä sänkyyn, mutta se ei onnistu tällä kaverille. Toki esikoinen söi tuttia tosi paljon ja on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja aina ollut tosi helppo vauva.

Pojallamme oli alkuvaiheessa koliikkia ja kovat vatsavaivat ja rauhottu vaan tissille, kun tutti ei kelvannu. Lisäksi koko alkutaival meni olkapäällä kantaessa eli kehtoasento ei oo kelvannu koskaan eikä oo eläissään nukahtanu syliin. No eiköhän tämä helpota tästä ajan kanssa, kunhan oppii jatkamaan unta ilman äitin ihania tissejä. joskus sitä unohtaa että se on kuitenkin vasta niin pieni rääpäle..
 
Meillä on myös tuo sama juttu kuin Nepsukalla. Poitsu nukahtaa hyvin yöunille, mutta herää puolen tunnin kuluttua ja yleensä jää siitä hereille noin pariksi tuntia ja sitten onkin jo puolen yön kello, kun saa takas nukkumaan. Päivärytmi on ihan ok ja nukkuu päikkäreitä kahdet 1-2 tuntia kerrallaan. Ja poitsu tässä kuussa 8 kk.
Jos nepsukka keksit keinon tohon, kun meilläkään tassuttelut ym. unikoulut ei auta niin laita vaikka yv mulle viestiä niin voin kokeilla sun keinoa.. :wave:
 
Meillä sama tilanne. Huutaa kuin hinaaja kun lasketaan omaan sänkyyn. Tissille haluaa vaan nukahtaa. Joskus kun homma menee aivan mahdottomaksi, joudutaan nukuttamaan vaunuihin. Yölläkin ajoittain syötön jälkeen ei millääm menisi omaan sänkyyn. Alkaa käydä voimille...
 
Meillä on nyt tuo yöunille nukahtaminen rauhottunut, onneksi. Oon alkanu käyttään tuota Pantleyn tekniikkaa eli irrotan imuotteen heti, kun käsien huitominen loppuu ja imu siirtyy siihen lussuttamiseen. Siinä poju sitten ähisee jonkin aikaa ja pyörii ja itte oo suurin piirtein hengittämättä niin kauan kun on "turvallista" poistua paikalta. Hyvin on onnistunut. Siirrän pojun omaan sänkyyn sit jonkin ajan kuluttua. Mulla on pojan alla paksu peitto ettei heräis siirtoon.Samaa tekniikkaa oon tehny päikkäreillekkin ja ei oo heränny kertaakaan kesken unien vaatimaan rintaa.

Mulla on tässä vähän vaiheessa tuo, että antaako rintaa vai pullosta. Eilen annoin pullosta illalla ja sain tassuttelemalla poijan nukkumaan. Eli sama tekniikka kuin Mama 2007:lla. Noin 5 kertaa nostin syliin, mutta nukahti lopulta. Harsoa se hiplas ja lauloin unilaulua. Oli kyllä itellä ihanan onnistunut fiilis Katotaan miten tänään käy. :p
 

Yhteistyössä