Eroon kummisuhteesta

En tarvitse moraalisaarnaa sillä olen päätökseni tehnyt.
Olen kummitäti täysin tuntemattomalle lapselle.
Haluan katkaista kummisuhteen sen äärimmäisen yksipuolisuuden, kiittämättömyyden, töykeyden ja ylimielisyyden takia.

Oletko tehnyt joskus niin itsekin ? Kerro miten.
Ei kummius saa olla taakka jota täytyy kantaa läpi elämän. Olen yrittänyt, tosi paljon, mutta en tahdo enää.
Asiallisia neuvoja kaipaan

 

onpas kurja juttu. onko kummilapsi vai kummilapsen vanhemmat näin käyttäytyneet?

anteeksi... en osannu auttaa.

 

miten he sinua häiritsevät? Miten suhde on yksipuolinen?

Anna heidän vaan olla, ei kai siinä sen kummempaa?

 

Siis mut taasen on laitettu lapsen kummiksi, vaikka en itse ole halunnut, enkä ollut edes ristiäisissä paikalla. Asia kyllä häiritsee (koska tämä koko juttuhan ei ole lapsen vika), mutta olen päättänyt olla pitämättä yhteyttä lapseen / perheeseen. He eivät edes ole ystäviäni, vaan pelkästään tuttuja samalta kylältä. En ole ikinä edes käynyt heillä...

 

\

Siis mut taasen on laitettu lapsen kummiksi, vaikka en itse ole halunnut, enkä ollut edes ristiäisissä paikalla. Asia kyllä häiritsee (koska tämä koko juttuhan ei ole lapsen vika), mutta olen päättänyt olla pitämättä yhteyttä lapseen / perheeseen. He eivät edes ole ystäviäni, vaan pelkästään tuttuja samalta kylältä. En ole ikinä edes käynyt heillä...

miten tää on mahdollista??!!

 

\

\

Siis mut taasen on laitettu lapsen kummiksi, vaikka en itse ole halunnut, enkä ollut edes ristiäisissä paikalla. Asia kyllä häiritsee (koska tämä koko juttuhan ei ole lapsen vika), mutta olen päättänyt olla pitämättä yhteyttä lapseen / perheeseen. He eivät edes ole ystäviäni, vaan pelkästään tuttuja samalta kylältä. En ole ikinä edes käynyt heillä...

miten tää on mahdollista??!!

No sitä itsekin ihmettelen, mutta kuulema on? Olivat vaan ilmoittaneet mun nimen papille, ja se oli kirjattu kirjoihin...

 

\

\

\

Siis mut taasen on laitettu lapsen kummiksi, vaikka en itse ole halunnut, enkä ollut edes ristiäisissä paikalla. Asia kyllä häiritsee (koska tämä koko juttuhan ei ole lapsen vika), mutta olen päättänyt olla pitämättä yhteyttä lapseen / perheeseen. He eivät edes ole ystäviäni, vaan pelkästään tuttuja samalta kylältä. En ole ikinä edes käynyt heillä...

miten tää on mahdollista??!!

No sitä itsekin ihmettelen, mutta kuulema on? Olivat vaan ilmoittaneet mun nimen papille, ja se oli kirjattu kirjoihin...

Kaveri kanssa ei päässyt kummilapsensa ristiäisiin, niin nimi vaan paperiin ja virallista tuli. Että ei siinä selvitelty tahtooko se vai ei ym. Että näköjään kaikki on mahdollista. Mun äitikin on tietämättään ollut kummi yhdelle sukulaistytölle, oli ihmeissään kun tää tyttö littoi viestiä että tuliskos kummitäti konfirmaatioon siunaamaan ym.

 

Mahtaisikos kirkkoherranvirastossa joku tietää että voiko erota? Kenties soitto sinne auttaisi. :wave:

 

Mun mielestä "virallisesti" ei voi erota,ts. nimeään ei sieltä kirkon kirjoista saa pois mut eikös se riitä jos vaan jättää pitämättä yhteyttä ja voihan vanhemmille sanoa ettei halua enää olla kummi.
Ja voi vanhemmille vielä muistuttaa mitä se kummius on (eli ei lahjanostoautomaatti)...

 

kummiudesta ei voi erota :/ valitettavasti.

ole vain niinkuin et oliskaan,tokkopa tuo paljoa sun arkielämää muuttaa?

 

\

miten he sinua häiritsevät? Miten suhde on yksipuolinen?

Anna heidän vaan olla, ei kai siinä sen kummempaa?

Anteeksi, en jaksa tässä koko tarinaa vuodattaa. Lapsi on koululainen jo, yritin elvyttää suhdetta hänenkin kauttaan, mutta ihan turhaan.
En jaksaisi odottaa konfirmaatioon asti ja pitää yllä näennäistä suhdetta joka vie minulta paljon energiaa.
Haluan viedä tämän asian nyt päätökseen mutta miten :headwall:
Vanhemmat voivat erottaa kummin, mutta kummiudesta ei erota..voi...piru ! \|O

 

Ja mun mielestä on oikeesti aika sikamaista, että on tollanen porsaanreikä, jota sitten jotkut voi käyttää hyväkseen.
Mä ainakin pidän kummiutta kunnia-asiana (olen ihan omasta tahdosta kahden kummi), niin kyllä on jotenkin kurja olo sen lapsen puolesta (jota en edes tunne), jos hän luulee että oon jotenkin "hyljännyt" hänet. Mutta periaatteesta en kuitenkaan suostu moiseen.

 

Minulla on viisi kummilasta. Nuorin on alle kouluikäinen, eikä osaa itse huolehtia yhteydenpidosta. Lähetän hänelle silloin tällöin kirjeitä tai kortteja, ja lahjapaketin lähetän jouluksi, syntymäpäiväksi ja nimipäiväksi. Kerran kesässä on pyritty käymään heillä, sillä vierailu vie pitkän välimatkan takia koko päivän. En muista, että koskaan olisi tullut puhelua, tekstiviestiä tai muutakaan kiitosta lahjasta. Joskus lapsen äiti on vastannut, kun olen kysynyt lapsen lahjatoivetta. Tänä vuonna siihenkään kyselyyn ei tullut vastausta. Minä aion kuitenkin pitää kummilapseen yhteyttä niin kauan kuin töppönen tutisee, ehkä hän itse myöhemmin pitää yhteyttä sieltä päin!

 

\

\

miten he sinua häiritsevät? Miten suhde on yksipuolinen?

Anna heidän vaan olla, ei kai siinä sen kummempaa?

Anteeksi, en jaksa tässä koko tarinaa vuodattaa. Lapsi on koululainen jo, yritin elvyttää suhdetta hänenkin kauttaan, mutta ihan turhaan.
En jaksaisi odottaa konfirmaatioon asti ja pitää yllä näennäistä suhdetta joka vie minulta paljon energiaa.
Haluan viedä tämän asian nyt päätökseen mutta miten :headwall:
Vanhemmat voivat erottaa kummin, mutta kummiudesta ei erota..voi...piru ! \|O

Mikä tässä nyt on niin vaikeeta?
Sanot vaan vanhemmille ettet aio etkä halua enää olla lapsen kummi!
Ei sua siitä vankilaan laiteta eikä edes kadotukseen,kummius EI ole pakko...

 

uskomatonta, että voi laittaa kummiksi kysymättä kummin mielipidettä

 

Eikö kummeiltakin kysytä ristiäisissä "tahdon"?Vai?

 

Kiitos reippaudestasi, just tuota tarvitsen, suoria sanoja ja tekoja !

Parempi kertärytinä kuin ainainen kitinä ! Pikkuisen hirvittää, asummekin niin lähekkäin, mutta se on menoo nyt !!!

 

\

Kiitos reippaudestasi, just tuota tarvitsen, suoria sanoja ja tekoja !

Parempi kertärytinä kuin ainainen kitinä ! Pikkuisen hirvittää, asummekin niin lähekkäin, mutta se on menoo nyt !!!

tsemppiä sulle; tuli vaan mieleen, et alkaiskohan siellä toisella puolella kellot kilkattaa mielessä, kun meet ja kerrot et haluut eroon kummisuhteesta, kun ei ole ollut mitään yhteyksiä lapseen vaikka olisit halunnut... toivottavasti edes joku omantunnon pistos tulee sinne kummilapsen vanhemmille... tuuhan kertoon miten vanhemmat reagoi sun puheisiin...
en kyllä ymmärrä tämmöisiä vanhempia, että ensin halutaan kummiksi,sit ei ole mitään yhteyksiä. mut teilläkin ilmeisesti on asiassa enemmän juonenkäänteitä, kuin mitä voit täällä kertoo. itelleni omat kummilapset on tosi tärkeitä sekä lasteni kummit on meillä tärkeitä ihmisiä, joita muistetaan ja jotka muistavat meitä muutenkin kuin velvollisuuden tunnosta. sitä paitsi moni ajattelee että kummius loppuu kun lapsi pääsee ripille, mut kyllä ne kummilapset on mulle kummilapsia niin kauan kuin mä elän, eikä kukaan voi kieltää mua edes kortilla muistamaan heitä sillon tällön tai pienellä lahjalla jos sille tuntuu. (juhlapäivät - yo, kihloihin meno, häät jne.- on sitten asia erikseen)

 

Mä olen sanoutunut irti yhdestä kummisuhteestani, kun kummilapseni äiti ei pitänyt mitään yhteyttä, ei kutsunut lapsen synttäreille (mutta varmaankin odotti kuitenkin multa jotain muistamista) jne. En jaksanut olla mikään lahjojenjakoautomaatti...

 

Mulla sama kuin Sabiralla, serkku pyysi tyttönsä kummiksi 10v sitten ja eipä ole pitänyt juuri yhteyksiä, kutsunut esim. synttäreille, niin en ole minäkään paljoa soitellut tai kyläillyt kun en tunne koko kummityttöä.

 

mulla yhden kummilapsen vanhempien kanssa välit viileni vuosi sitten (kummilapseni oli ex:n siskon poika) eli kun ero tuli niin siltä puolelta ei enää yhetyttä pidetty. lähetin pojalle ex mieheni kautta joulu-ja syntymäpäivälahjat (ovat ihan lähekkäin) ja sitten myöhemmin sain lapsen äidiltä soiton, et ainiin, ei myö muistettu et oot meidän pojan kummi (olen sylikummi) et sitten vasta älyttiin ettei olla sua kutsuttu kun lahjat tuli perille. ei ole sen jälkeen kamalasti muakaan yhteydenpito kiinostanut. muutamia kertoja olen tekstiviestiä kummipojan äidille laittanut ja kysellyt kuulumisia, mutta koska vastausta ei ikinä kuulu niin olen tullut siihen tulokseen että turha pakolla yrittää.

 

\

uskomatonta, että voi laittaa kummiksi kysymättä kummin mielipidettä

On ollu joskus vissiin yleinenki tapa ettei kummien tahtoa kysytty, nimittäin vuos sitte oli miehen kotona puhetta että ketä kysytään lapsen kummiks ja anoppi ihmetteli että "pitääkös siihen nykyään oikein kysyä henkilön suostumus??" Hänen lapsensa ovat syntyneet 70-luvulla ja anoppi kertoi vaan laittaneensa sillon nimet papereihin ja ilmoittaneensa ristiäisissä tai niiden jälkeen kyseisille henkilöille että ovat hänen lapsensa kummeja.

Meidän ristiäisten yhteydessä tuli kyllä ilmi tuo ettei kummin tarvitse olla läsnä tilaisuudessa mutta minusta suostumuksen kysyminen on hyvä tapa, eli poissa oleva kummi merkittäisiin kummiksi vain jos hän on ennen ristiäisiä suostunut tehtävään

 

Minut painostettiin kummiksi eräälle tytölle, kun olin 16-vuotias ja juuri rippikoulun käynyt. Hiljaisena ja kilttinä tyttönä tietenkin suostuin, mutta en ole kummilapseeni pitänyt mitään yhteyttä koska hän asuu satojen kilometrien päässä eikä meillä ole mitään yhteistä. Nyt onkin sitten kiva kuunnella "voisit sinäkin joskus moikata kummityttöäsi"-juttuja, puhumattakaan siitä kuinka jokainen kummitytön äidin tutuntuttu päivittelee välinpitämättömyyttäni. Sori mutta en nuorena edes älynnyt mihin sitouduin- nykyään olen kirkosta eronnut eikä minusta ole kummiksi muutenkaan.

Ps. Kerran kävin tyttöä toki katsomassa ja kirosin raskaasti, kun lapsen äiti vei minut "ostoksille" tytön lahjaa varten..! \|O Laskut olivat rästissä ja toimeentulotuella elin, ostele siinä nyt mitään s*atanan lahjoja kun jääkaappi tyhjänä ja junalippuihin meni jo ruokarahat..!

 

Minulla myös tökki yksi kummilapsemme. Poika on nyt 11 ja yhden ainoan kerran olen saanut kummipojalta lahjaksi muovisen spagettikauhan. Häntä olen kyllä muistanut syntymäpäivät ja joulut. Välimatka on melko pitkä, mutta jos olen rahaa laittanut tlilille jotakin tiettyä juttua varten, ei usein edes kiitosta kuulu.

Kummityttömme kanssa on vähän toisin. Välimatka on melko lyhyt ja olisinkun halunnut olla aktiivisesti tekemisissä lapsen kanssa, mutta ei se ole oikein onnistunut. Sieltä saa kyllä aina muistamisista kiitokset ja jouluna jotain pientä kivaa (jalanjälkiä kipsissä yms.). Mutta esimerkiksi lapsenvahdiksi en "kelpaa". Aluksi kyllä tarjouduin useinkin, mutta nyttemmin en enää, kun en kerran kelpaa. Tapaamme vanhempien kanssa kyllä toisinaan ja tietysti lapsetkin ovat mukana.

 

Olipas mielenkiintoinen ketju, tuli opittua monta uutta asiaa..