Eron partaalla(ko?)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Surullinen

Vieras
Niin, mistäköhän sitä aloittaisi. Olen parikymppinen nainen ja asun poikaystäväni kanssa yhdessä. Meillä on ollut nopea eteneminen tässä suhteessa ja varmaan sekin on osaltaan vaikuttanut hyvin paljon meidän väleihin. Kumpikin sanoo välittävänsä ja tykkäävänsä toisesta hyvin paljon, mutta enää kumpikaan ei sano rakastavansa toista vaikka hetki sitten kaikki oli toisin. Meillä ei ole enää sitä tiettyä kipinää suhteessa mitä aluksi oli, se on vain kadonnut. Tästä ollaan käyty monia keskusteluja, sillä se rassaa poikaystävääni todella paljon. Haluan kuitenkin painottaa että minulla on suuria tunteita häntä kohtaan, eikä ero ole sellainen asia mitä haluaisin tapahtuvaksi.

Me ollaan nyt kahdesti oltu aikalailla eron partaalla ja nyt taitaa olla kolmas kerta. Ensimmäisellä kerralla poikaystävä totesi kyllästyneensä tähän meidän suhteeseen. Koki olevansa yksin tässä suhteessa ja että minä vain roikun mukana. Hän sanoi myös silloin jo kipinän ja intohimon olevan tärkeä osa suhdetta ja koska se puuttuu meiltä, hän ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kuulemma mun huonossa itsetunnossakin on vaikutusta asiaan. Me kuitenkin selvitettiin asiat, vannoin yrittäväni nyt paljon kovemmin ja tekeväni kaiken ettei suhde kaadu ja sanoin että hänen kanssaan mun itsetuntoni on noussut huimasti - mikä on oikeasti totta.

Siitä meni tovi ja sain tietää että poikaystäväni oli flirttaillut ja lähetellyt jälkeenpäin viestiä tälle tytölle facebookissa koskien jotain seksikatseita yms. Tyttö oli kaverin kaveri ja tämä minun kaveri sitten kertoi tottakai asiasta minulle. Silloin minä sanoin poikaystävälle että vaikkei se nyt mitään pettämistä ollut, niin mä en aio kattella tommosta vierestä. Kerroin että musta tuntuu tosi pahalta tommonen ja että jos se heti tekee tuollaista kun meillä on vähän vaikeampaa, niin silloin on parempi että minä lähden kävelemään. Olin silloin jo lähdössä ovesta kalppimaan kun hän tajusi ettei voi oikeasti menettää minua ja aneli ja sitten me puhuttiin. Kävi ilmi että hän oli pitäny mua täysin itsestäänselvyytenä ja uskoi että pääsee tuostakin kuin koira veräjästä. Vannotti rakkautta silloin koska tajusi ettei halua menettää mua. No, me jatkettiin sitten ja ihan hyvin meillä menikin.

Nyt tullaankin sitten tämänhetkiseen tilanteeseen ja haluan heti kättelyssä korostaa että kyllä, nyt syy tähän kaikkeen on minussa. En syytä poikaystävääni oikeastaan mistään, vaan olen erittäin vihainen itselleni ja pettynyt itseeni. Eli tilanne on se, että viikonloppuna sorruin lukemaan hänen facebookia joka oli auki hänen tietokoneellaan. Luin viesteistä kuinka hän oli jutellut jonkun tytön kanssa, vaihtoi heti numeroita ja kertoi kuinka kiva oli jutella kun itse ei olisi kuulemma uskaltanut. Loukkaannuin hieman ja mainitsin asiasta poikaystävälle. Hän selitti että se oli joku tyttö joka työskenteli vanhainkodissa jonka kiinteistöä poikaystävä hoitaa ja että se tyttökin seurustelee ettei minulla ole kuulemma mitään hätää. Okei, tätä mä en ehkä niin hyvin halua ymmärtää että miksi hän halusi heti vaihtaa numeroita ja lupasi nähdäkin tyttöä siellä työpaikalla..?

No, kuitenkin jatketaan. Eilen sitten mut jotenki valtas joku uteliaisuus ja ehkä pieni epäilys ja nukkumaanmennessä selasin poikaystävän puhelut salaa. TIEDÄN, tein VÄÄRIN enkä tiedä mikä minuun meni. Sain tietää että hän oli soitellut exällensä, joka muutenkin on puhututtanut tässä meidänkin suhteessa jonkun verran. Selitys oli kuitenkin ihan uskottava kun tottakai asiasta heti kerroin. Poikaystävä kuitenkin suuttui (luonnollisesti) paljon, eikä suostunut ottamaan minkäännäköisiä anteeksipyyntöjä tai pahoitteluita vastaan. Ymmärrän tottakai, mutta olen todella pahoillani ja omatuntoa soimaa ihan älyttömästi.

Aamulla yritin vielä yrittää sopia hänen kanssaan ja vannotin etten todellakaan tee enää ikinä mitään vastaavaa ja olen sitä mieltä oikeasti, koska loukkasin nyt hänen yksityisyyttään ja petin luottamuksenkin siinä samalla. Nyt en oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Me nähdään vasta illalla kun hän tulee kotiin ja hän sanoi miettivänsä nyt päivän että voidaan sitten puhua. En oo pelänny ikinä näin paljon tätä ero juttua enkä tiedä mitä nyt tekisin sen aikaa kun hän on poissa. Ei ole mitään ajatusta siitä, mitä hän ajattelee ja että riittikö tämä nyt hänelle lopullisesti.

Kun mietin omalle kohdalle, niin tottakai varmaan hieman loukkaantuisin mutta mulla ei ole mitään salattavaa tässä suhteessa, enkä suuttuisi varmaankaan hänelle. Itseasiassa aika alussa hän luki mun keskusteluja facebookista, mutta en sitä viitsi vetää mukaan tähän soppaan.

Meillä on toki ollut vaikeaa ja jos näinkin tuoreessa suhteessa menee jo näin huonosti, niin en tiedä tulevaisuudesta. Mutta hän on oikeasti minulle täydellinen poikaystävä ja meillä on tosi kivaa yhessä. Me molemmat otetaan toisiamme huomioon ja läheisyyttä meillä on paljon. Me puhutaan kyllä asioista ja ollaan sillee avoimia. En halua ees kuvitella miten jatkaisin tästä jos me nyt erottais.

Mitä minä voin enää tehdä? Kadun tätä enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä, enkä olis oikeasti halunnut vajota näin alas. Ei sekään enää auta hokea että olen pahoillani, kun sekin menettää merkityksensä. Onko tämä tosiaan nyt meidän loppu?
 
Kuulehan kun teistä kummastakin on jo pitkään tuntunut ettei tämä ole sitä mitä parisuhteelta odottaa niin miksi ihmeessä jatkaa. Jos teillä on vaikeaa nyt niin vaikeampaa on tulossa jos asiat etenevät samaa rataa. On aika astua siitä tutusta ja turvallisesta ja kun on oltu jo pitkään yhdessä jutusta ulos. Ihmisen täytyy luottaa vaistoihinsa ja uskoa niihin, koska yleensä ne ovat oikeassa. Päästäkää irti toisitanne koska sekin on rakkautta ja kääntäkää sivua. Miehesi on jo antanut itselleen luvan "lähteä" koska sopii juttuja muiden naisten kanssa. Rohkeasti nokka tuuleen ja uusiin seikkailuihin.
 
Kuulehan kun teistä kummastakin on jo pitkään tuntunut ettei tämä ole sitä mitä parisuhteelta odottaa niin miksi ihmeessä jatkaa. Jos teillä on vaikeaa nyt niin vaikeampaa on tulossa jos asiat etenevät samaa rataa. On aika astua siitä tutusta ja turvallisesta ja kun on oltu jo pitkään yhdessä jutusta ulos. Ihmisen täytyy luottaa vaistoihinsa ja uskoa niihin, koska yleensä ne ovat oikeassa. Päästäkää irti toisitanne koska sekin on rakkautta ja kääntäkää sivua. Miehesi on jo antanut itselleen luvan "lähteä" koska sopii juttuja muiden naisten kanssa. Rohkeasti nokka tuuleen ja uusiin seikkailuihin.

Tottahan tuokin. On vain niiiiin vaikeaa kuvitella elämää ilman toista kun vielä tunteita on niin valtavasti. Eikä meillä nyt koko ajan huonosti mene, kun meillä menee välillä oikeasti hyvinkin. Enkä mä haluaisi uskotella itselleni että poikaystäväni olisi antanut itselleen luvan lähteä.. tai en tiedä. Tämä on vain niin kauheaa..
 
Viimeksi muokattu:
Tottahan tuokin. On vain niiiiin vaikeaa kuvitella elämää ilman toista kun vielä tunteita on niin valtavasti. Eikä meillä nyt koko ajan huonosti mene, kun meillä menee välillä oikeasti hyvinkin. Enkä mä haluaisi uskotella itselleni että poikaystäväni olisi antanut itselleen luvan lähteä.. tai en tiedä. Tämä on vain niin kauheaa..
Tosiasia on että ei se sitten lopuksi ole niin kamalaa. Ihmisen mieli vain leikkii tunteilla ja nostaa pintaan kaikki ne niin ihanat jutut mitä meillä on ollut ja tyynen rauhallisesti laittaa maton alle kaiken sen paskan.
Yksi asia mitä omassa elämässäni olen katunut on se etten laittanut suhdettani poikki ex-aviomieheeni jo seurusteluvaiheessa vaan kituutin yli 20 vuotta todella huonossa suhteessa. En suosittele sitomaan itseään ihmiseen jota kohtaan et pommin varmasti tunne mieletöntä, täydellistä, juuri hän on se, todellista, suurta Rakkautta. Hei ja sen todella tietää kun oikea osuu kohdalle, ei ole mitään epäselvää että tuo on juuri se ja päinvastoin. Kuin salama kirkkaalta taivaalta se osuu kohdalle... Tiedän kokemuksesta. Älä tuhlaa elämäsi parhaita "metsästysvuosia" roikkuen jossain onhan tää nyt ihan kivaa jutussa.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tämä on minun elämäni;11377305:
Tosiasia on että ei se sitten lopuksi ole niin kamalaa. Ihmisen mieli vain leikkii tunteilla ja nostaa pintaan kaikki ne niin ihanat jutut mitä meillä on ollut ja tyynen rauhallisesti laittaa maton alle kaiken sen paskan.
Yksi asia mitä omassa elämässäni olen katunut on se etten laittanut suhdettani poikki ex-aviomieheeni jo seurusteluvaiheessa vaan kituutin yli 20 vuotta todella huonossa suhteessa. En suosittele sitomaan itseään ihmiseen jota kohtaan et pommin varmasti tunne mieletöntä, täydellistä, juuri hän on se, todellista, suurta Rakkautta. Hei ja sen todella tietää kun oikea osuu kohdalle, ei ole mitään epäselvää että tuo on juuri se ja päinvastoin. Kuin salama kirkkaalta taivaalta se osuu kohdalle... Tiedän kokemuksesta. Älä tuhlaa elämäsi parhaita "metsästysvuosia" roikkuen jossain onhan tää nyt ihan kivaa jutussa.

Kyllä siis mulla on ollut melkein koko seurusteluajan sellanen vahva tunne, että vitsi ku on oikeesti ihanaa kun on löytänyt tuollaisen miehen. Oon miettiny oikeesti tulevaisuutta ja haluaisin että meillä olis tulevaisuus yhdessä. Nyt vaan kun on ollut vaikeeta, niin on automaattisesti tullut sellanen puristava tunne rintaan että mitäs nyt, tätäkö se sitten on.

Odotan nyt vain kuumeisesti että se tulis kotiin ja saataisiin puhua. Jos me erotaan niin sen on mentävä sitten niin, enkä ala tietenkään vängätä vastaan. Se on sitten parhaaksi meille molemmille.
 
Miten kävi?

Minusta on muuten outoa kun kirjoitat että välitätte toisistanne kovasti. Mies/poika ei kyllä välitä sinusta pätkääkään jos seksichattailee muiden kanssa tai vaihtelee puhelinnumeroita. Mutta sitä kai näkee sen mitä haluaa nähdä. Minä olisin jo lähtenyt, enkä odottelisi että poikaystävä on se joka sen päätöksen tekee ollaanko yhdessä vai ei. Kun tapaa oikeasti mahtavan tyypin ymmärrät mitä aito välittäminen ja rakkaus on.

Olette kai aika nuoria, vanhempana tietää että se intohimo ja kipinä katoaa AINA. Ei se ole samanlaista alkuhuuman jälkeen. Mutta jos oikeasti rakastaa niin se alun intohimo korvautuu muilla, tärkeämmillä, asioilla. On turvallinen, hyvä ja onnellinen olo vaikka seksiä, intohimoa tai kipinää ei olisikaan jatkuvasti. Toiseen voi luottaa, eikä ole tarvetta lukea facebookia/puhelinta tai muutenkaan vakoilla mitä se toinen tekee. Eikä sitä aleta heti katselemaan muita ja etsimään sitä alkuhuumaa jonkun muun kanssa kuten poikaystäväsi näyttää tekevän.
 
Kun tapaa oikeasti mahtavan tyypin ymmärrät mitä aito välittäminen ja rakkaus on.

Olette kai aika nuoria, vanhempana tietää että se intohimo ja kipinä katoaa AINA. Ei se ole samanlaista alkuhuuman jälkeen. Mutta jos oikeasti rakastaa niin se alun intohimo korvautuu muilla, tärkeämmillä, asioilla. On turvallinen, hyvä ja onnellinen olo vaikka seksiä, intohimoa tai kipinää ei olisikaan jatkuvasti. Toiseen voi luottaa, eikä ole tarvetta lukea facebookia/puhelinta tai muutenkaan vakoilla mitä se toinen tekee. Eikä sitä aleta heti katselemaan muita ja etsimään sitä alkuhuumaa jonkun muun kanssa kuten poikaystäväsi näyttää tekevän.

En jaksanut taaskaan lukea koko alkuperäisen viestiä enkä kokonaan mitään, mutta jotenkin tämä lainaukseeni lainaamani viesti vaikuttaa typerältä. Vastaus ei vaikuta aikuisen ja kypsän ihmisen vastaukselta. Välimerkitkin menee taas ihan vituilleen enkä minä ainakaan luottaisi sellaisen ihmisen neuvoihin. Jos siis olisin sinä, ap.
 
Viimeksi muokattu:
En jaksanut taaskaan lukea koko alkuperäisen viestiä enkä kokonaan mitään, mutta jotenkin tämä lainaukseeni lainaamani viesti vaikuttaa typerältä. Vastaus ei vaikuta aikuisen ja kypsän ihmisen vastaukselta. Välimerkitkin menee taas ihan vituilleen enkä minä ainakaan luottaisi sellaisen ihmisen neuvoihin. Jos siis olisin sinä, ap.
Välimerkit vai väliliha....
 
Viimeksi muokattu:
Tuntuu aivan kauhealta lukea kun kaikki melkeinpä sanovat että pitäisi vain nostaa kytkintä ja kun sen toisaalta alitajunnassa ymmärtää itsekin, että se varmaan olisi järkevintä..

Tilannehan meni lopulta aika inhottavaksi, poikaystävä ei suostunut vastaamaan mun puheluihin ja ilmoitti tökerösti menevänsä vanhempiensa luokse yöksi koska ei jaksanut puhua mun kanssa ja halusi vaan nukkumaan. Lopulta sain hänet sitten suostuteltua tulemaan kotiin nukkumaan, mutta eihän me sitten mitään puhuttu..

Seuraavana päivänä hän meinasi taas vain sivuuttaa koko keskustelun ja meinasi lähteä koiran kanssa lenkille, mutta minä sitten patistin hänet puhumaan ja lopputulos oli että ero oli hyvin lähellä. Puhuttiin meidän ongelmista ja kaikesta mahdollisesta ja sovittiin, että yritetään nyt vielä koska meillä oikeasti menee tasaisen hyvin ja meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Okei, nyt mua pidetään idioottina ja sokeana kun jatkankin vielä tässä suhteessa, mutta tämä on nyt viimeinen kerta kun me yritetään. Jos ei onnistu, niin sitten me lähdetään eri suuntiin jatkamaan mutta ainakin voidaan sanoa että ollaan yritetty. Ihmisillä on ollut pahempiakin ongelmia ja ne on selvitetty. Hyvä puoli on se, että me oikeasti puhuttiin. Ja eikös keskusteleminen ja avautuminen ole kaiken A ja O?

Me ollaan toki nuoria ja hassuinta ehkä on se, että vähän aikaa sitten poikaystäväkin sanoi että mun kanssa on tosi hyvä olla. Vois olla että tilanne olis menny vittuuntumiseks kun ei ole intohimoa ja kipinää niin kuin alussa, mutta kummankin mielestä on aivan ihanaa olla toisen kanssa ja tehdä niitä arkisia juttuja.. Hassua tässä on se, että yhtäkkiä se ei riitäkään poikaystävälle ja sitten taas se riittääkin.

No mutta, tyhmää tai ei, me nyt jatketaan ja katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Ja jos poikaystävä oikeasti aikoo mua lisää loukata, niin kyllä mä sitten uskallan tästä suhteesta lähteä lätkimään. Ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että siinä tapauksessa hän menettää jotain oikeasti hyvää.
 
Kuulostaa, ettei teidän suhteessanne ole ismompia ongelmia, mutta ei myöskään suurempia syitä yhteiseen tulevaisuuteen. Kertomasi perusteella en ymmärrä, miksi roikutte toisissanne.

Olisko aika antaa tilaa paremmalle ja jättää tuollaisten pikku murheiden jauhaminen? Olette tosi nuoria. Nuorena rakkaus on ehdotonta ja lopullista. Se on kehitysvaihe, jota seuraa toisenlainen rakkaus. Ei aidompi, mutta todempi. Kykenettekö siihen keskenänne? Ja hauatko sinä sitä?

Tuossa iässä poikaystävä voisi olla sitoutuneempi, jos roikkuu seksichäteissä, tekee sitä ikänsä aina enemmän. Joten jos se sinua vaivaa, on vain yksi vastaus. Sinussa vika ei ole.

Uskon, että tiedät vastauksen itse. Olet nuori ja ehdit kaiken. Kuuntele sydäntäsi.
 
Tottahan tuokin. On vain niiiiin vaikeaa kuvitella elämää ilman toista kun vielä tunteita on niin valtavasti. Eikä meillä nyt koko ajan huonosti mene, kun meillä menee välillä oikeasti hyvinkin. Enkä mä haluaisi uskotella itselleni että poikaystäväni olisi antanut itselleen luvan lähteä.. tai en tiedä. Tämä on vain niin kauheaa..


tunnen pari tuollaista naista kuin sinä..
lässyttävät valittavat ja vinkuvat huonosta suhteestaan mun korvat päästä!
tulevat valittaa , että heidän suhteessa menee niiiiiin huonosti, mutta parin päivän päästä saan TAAS kuulla kun kyselin kuinkas nyt menee ja aiotko tehdä asialle jotain naiset vastaa että se "sika " on nyt niin kiltti ja TAAS menee niin fuckin hyvin! ja plaah plaah plaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah!!
itse en enää neuvo moista naista, jos haluaa mun mielipiteen, tulevat vaan luokseni valittamaan miehestään, energian syöjät!

älä siekään valita ja vingu, et sä sitä 'sikaa' kuitenkaan jätä!
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa nauttia tuosta suhteesta niin kauan kuin pystyy, sillä vaikuttaa joka tapuksessa siltä, ettei se tule kestämään. Miestä kiinnostaa aivan liian paljon toiset naiset ja voit olla varma, että seksijutut facebookissa johtavat ennemmin tai myöhemmin käytännön tekoihin. Sinä puolestaan vaikutat aivan liian riippuvaiselta poikaystävääsi kohtaan. Siten teet myös pettämisen hyvin helpoksi.

Nuoruus vaikuttaa varmasti suhteessanne, mutta ei tuo kovin tasapainoiselta touhulta vaikuta. Onnea silti matkaan.
 
En jaksanut taaskaan lukea koko alkuperäisen viestiä enkä kokonaan mitään, mutta jotenkin tämä lainaukseeni lainaamani viesti vaikuttaa typerältä. Vastaus ei vaikuta aikuisen ja kypsän ihmisen vastaukselta. Välimerkitkin menee taas ihan vituilleen enkä minä ainakaan luottaisi sellaisen ihmisen neuvoihin. Jos siis olisin sinä, ap.

Siis vain koska välimerkit ovat väärin ei vastaus voi olla aikuisen ihmisen kirjoittama? Ehkä kannattaisi lukea se sisältö eikä tarttua jokaiseen pilkkuun. Lue muutama muukin viesti, niin huomaat että monet muutkin täällä ovat samaa mieltä kuin minä.

Mitä välimerkkeihin tulee, en ole asunut Suomessa yli kymmeneen vuoteen enkä mieti kirjoittaessani menikö kaikki pilkut oikein, vaan keskityn kirjoittamaan oman mielipiteeni. Voin olla onnellinen jo siitä että vielä muistan suomenkielen suht hyvin.

Ihmettelen muutenkin täällä kaikkia pilkunviilaajia, eikö ole parempaa tekemistä? Täällä kirjoittaa minun lisäkseni monia muitakin joilla suomenkieli ei ole hallussa sataprosenttisesti, joko siksi että äidinkieli on joku muu kuin suomi tai kuten minä on asunut kauan ulkomailla. Kaikki saavat silti ilmaista mielipiteensä. Minä kirjoitan myös muidenmaalaisilla palstoilla vaikken niitäkään kieliä hallitse täydellisesti. Kumma että niillä ulkomaisilla palstoilla ei kukaan kuitenkaan tartu kielitaitooni...
 
Viimeksi muokattu:
Jos joitakin nyt vielä kiinnostaa, niin nyt me sitten erottiin. Joulu meil meni mainiosti ja joulun jälkeen todettiin että meillä menee paremmin kuin koko suhteen aikana. Mä aloin päästä omasta pikku kuoresta pois ja meillä oli pitkästä aikaa sellainen tietty yhteys. Ja se oli tosi ihanaa!

Kipinää ja intohimoa me ei voitettu kuitenkaan missään vaiheessa, eikä poikaystävä voinut sanoa että haluaisi oikeasti seurustella mun kanssa joten todettiin että ollaan ajauduttu kavereiksi vaikkei haluttaisikaan. Mulla tunteita oli ja on huomattavasti enemmän, mutta ei meistä kumpikaan voi olla suhteessa jossa on vain hyvä olla toisen kanssa mutta suurempia seksuaalisia haluja ei löydy.

Joku sanoikin että meillä ei näytä olevan ongelmia mutta ei oikeastaan pohjaa tulevaisuudellekaan.. Totta. Hyvähän meillä oli olla yhdessä mutta tuskinpa tulevaisuutta oltaisiin pystytty rakentaa.

Musta tuntuu tosi pahalta. Tipuin jotenkin aika korkealta ja oon nyt jo aivan poikki, koska tottakai ilävöin sitä tosi paljon. Mutta en kiellä etteikö tää olis oikea ratkaisu. Me erottiin kuitenki hyvissä väleissä ja jos vain pystytään niin ollaan ehdottomasti kavereita. Hän auttaa mua kaikessa mahdollisessa ja mä autan puolestani häntä.

Enkä tiedä onko hyvä pitää yhteyttä heti, mutta eiköhän senkin tässä huomaa. Ja tästä selvitään kunhan saan vain asunnon ja pystyn aloittamaan oman elämän. En todellakaan voi kuvitella ketään muuta miestä kuka voisi olla lähellekään samanlainen kuin tuo mun exäni, mutta ei mun tarvikaan.
 

Yhteistyössä