Tällä asialla ei ole juuri mitään tekemistä vanhemmuuden laadun kanssa, lapsi oireilee tilannetta. Joka toinen viikonloppu tapaaminen ei tietenkään ole riittävästi. Mutta erossa harvemmin on lapsen kannalta hyviä ratkaisuja olemassakaan. Minkä ikäinen taapero on? Pari viikkoa on pikkulapsen elämässä valtavan pitkä aika, on raastavaa menettää isä aina uudestaan ja uudestaan. On täysin normaalia takertua isään eron hetkellä. Tämä ei ole äidille mikään viesti, lapsi ei edes ymmärrä, että ei voi enää saada äitiä ja isää luokseen yhtä aikaa. Surullistahan tämä on ennen muuta, mutta siis tilanteeseen nähden normaalia. Hyvä merkki on, että lapsi uskaltaa näyttää surunsa, ahdistuksensa ja kiukkunsa. Se tulee kestää, mutta sitä ei tule mitätöidä. Lasta tulee lohduttaa ja pysyä itse lujana.
Sinä äitinä voit tuoda isää enemmän ajatustasolla mukaan elämäänne. Voitte muistella isää ja yhteisiä tekemisiä, voit kertoilla tapaamisten välilläkin, että silloin ja silloin isä taas tulee, ehkä voitte puhua siitä, mitä isä nyt tekee tms., tehdä isää näin läsnäolevaksi silloinkin kun hän on poissa.
Mustasukkaisuuden ei saisi antaa heijastua tekemisiin. Te ette ole erossa voittajia tai häviäjiä, älkää aloittako valtataistelua ex-miehesi kanssa. Yksi häviäjä tässä on, se lapsi, ja teidän molempien pitäisi ennen muuta pyrkiä näkemään asiat hänen kannaltaan. Koska sinä olet nk. lähivanhempi, suurin vastuu tulee sinulle.
no vähintään.
