Surku...
Olen kaksosia odottava nainen, tässä kopio toisesta ketjusta. Löytyykö kohtalotovereita, mitenkä tästä tilanteesta voisi selvitä?
Ny se mies sitte keksi että haluaa pitää taukoa seurustelusta. Viikon. Mä oon täällä poraannu silmät päästä. Olen niin surullinen. Kahteen päivään ei nyt sitte olla nähty.
Sanoi kuitenkin että kyllä tää vielä iloksi muuttuu ja ei saa ajatella pahoja ajatuksia eikä eroa. Olen silti niin surullinen. Juhannus töissä. VITTU!
Lähetti vielä viestin tiistai-illalla että ei saa enää itkeä että kaikki muuttuu paremmaksi... Mun on niin ikävä sen luo. Oli puhe että ei soitella, se soitti eilen neljä kertaa ja laittoi muutaman viestin. Tänään ei oo soitellu. Eilen alkoi vauvojen liikkeet tuntua ulospäin ja näkyä, ja se ei oo niitä tuntemas nyt. Hitto, mä en tiedä mitä tehdä. Se menee nyt juhannuksena kaverien kans ryyppäämään, mä vietän illat yksin koiran kanssa evakossa... Koirakin on ihmeissään. Ei päästä mua silmistään ja on koko ajan kainalossa. Se lohduttaa kun itken, nuolee kyyneleet pois ja kiehnää kainalossa. On siinä niin kauan että joko rauhoitun tai nukahdan. En tiedä miksi se on kans niin herkkä.
MIksi, vaikka se sanoo ettei jätä meitä (mua, koiraa ja vauvoja) mä silti pelkään että tää loppuu tähän? Mä en kestä. En selviä hengissä.
Musta tuntuu että mä kuolen. Tää tuska on aivan sanoin kuvaamaton. En oo pystyny syömäänkää ku jotain yksittäisiä omenoita tai leivänpalan. Ei oo nälkä.
Musta tuntuu että miksi meidän pitikään onnistua saamaan raskaus aikaan. Jos en olisi raskaana, olisi helpompi (vähemmän niin kamalaa) erota. En osaa nauttia tästä raskaudesta enää.
Olen kaksosia odottava nainen, tässä kopio toisesta ketjusta. Löytyykö kohtalotovereita, mitenkä tästä tilanteesta voisi selvitä?
Ny se mies sitte keksi että haluaa pitää taukoa seurustelusta. Viikon. Mä oon täällä poraannu silmät päästä. Olen niin surullinen. Kahteen päivään ei nyt sitte olla nähty.
Sanoi kuitenkin että kyllä tää vielä iloksi muuttuu ja ei saa ajatella pahoja ajatuksia eikä eroa. Olen silti niin surullinen. Juhannus töissä. VITTU!
Lähetti vielä viestin tiistai-illalla että ei saa enää itkeä että kaikki muuttuu paremmaksi... Mun on niin ikävä sen luo. Oli puhe että ei soitella, se soitti eilen neljä kertaa ja laittoi muutaman viestin. Tänään ei oo soitellu. Eilen alkoi vauvojen liikkeet tuntua ulospäin ja näkyä, ja se ei oo niitä tuntemas nyt. Hitto, mä en tiedä mitä tehdä. Se menee nyt juhannuksena kaverien kans ryyppäämään, mä vietän illat yksin koiran kanssa evakossa... Koirakin on ihmeissään. Ei päästä mua silmistään ja on koko ajan kainalossa. Se lohduttaa kun itken, nuolee kyyneleet pois ja kiehnää kainalossa. On siinä niin kauan että joko rauhoitun tai nukahdan. En tiedä miksi se on kans niin herkkä.
MIksi, vaikka se sanoo ettei jätä meitä (mua, koiraa ja vauvoja) mä silti pelkään että tää loppuu tähän? Mä en kestä. En selviä hengissä.
Musta tuntuu että mä kuolen. Tää tuska on aivan sanoin kuvaamaton. En oo pystyny syömäänkää ku jotain yksittäisiä omenoita tai leivänpalan. Ei oo nälkä.
Musta tuntuu että miksi meidän pitikään onnistua saamaan raskaus aikaan. Jos en olisi raskaana, olisi helpompi (vähemmän niin kamalaa) erota. En osaa nauttia tästä raskaudesta enää.
Lupaan, että tulee päivä kun et tunne itseäsi enää niin riippuvaiseksi miehestäsi. Minulla ainakin kävi niin