ERO

Selviääköhän tästä koskaan..? Miten te muut ootte selvinnyt erosta esim. lasten kanssa? Meillä pian 2 vee tyttö ja l.a 22.9. Tuntuu niin kauhealta ajatella , että tää seuraava lapsi ei saa ollenkaan elää sitä vauva-arkea isänsä kanssa. Ero tuli siis miehen pettämisen takia (siis kolmannen kerran petti, tietääkseni..) ja jälkeenpäin sanoi kuinka on lakannut rakastamasta mua jo aikaa sitten.. En tajunnu merkkejä ajoissa, nyt jälkeen päin huomaa. Itse oon ollut niin rakastunut ja perustamassa perhettä.. Mut mites tästä eteenpäin? Vinkkejä kuinka tälläisen kestää?

 

Päivä kerrallaan :hug:

 

niin kliseistä, mutta AIKA. eikä se todellakaan ole helppoa.
:hug:

 

Siitä vaan kummasti selviää.. :hug: Itse ollut melkein samassa tilanteessa. Lapset oli 4v ja 2kk kun erottiin exän kanssa. Sen kesän olin kyllä hieman tuuliajolla... Mut nyt olen onnellisesti naimisissa uuden miehen kanssa ja hän on kuin isä lapsille. Ja yhteinen eka lapsi tulossa. Vaikka nyt sinusta tuntuu että mistään ei tule mitään niin aivan varmasti sinäkin selviät! Paljon voimia toki tarvitaan!

 

:hug:

 

Huomiseen kun jakssa niin on taas hitusen paremmin. Ja *halaus*

 

:hug:
Kyllä siitä selviää, vaikka varmasti tuntuu usein epätoivoselta. Päivä kerrallaan ja jossain vaiheessa huomaatkin, ettei enää vois exä vähempää kiinnostaa.
:hug:

 

kyllä sä selviät. saat lapsistasi voimaa ja rakennat nyt heille semmoisen kodin jossa äiti luo turvaa ja kestävyyttä. onhan sulla tukiverkkoa ympärillä, ettet ihan yksin jää? omia vanhempia, ystäviä, sukulaisia? kerro kaikkille omasta tilanteesta ja huolesta lapsien ja itsesi puolesta, se saattaa helpottaa sun oloa ja ihmiset ymmärtää auttaa. muista (jos vaan mahdollista) ottaa omaa aikkaa, vaikka jumppatunti tms, jos joku sun tuttu vois katsoa lapsia (myös Mannerheimin lastensuojeluliitosta saa lapsen hoitajia). Muista kuka olet ja mieti millainen olet ja millaiseksi tulet ilman miestä. kyllä pettäjät on niin paskoja, ei niiden kanssa tarvitse elää. löydät paremman! :hug:

 

Kyllä siitä selviää vaikka nyt varmasti tuntuu että ei, päivä kerrallaan ja ajan kanssa varmasti helpottaa. Toivottavasti sulla on joku tai joitain kelle voit purkaa ja joka auttaa jos tarvetta on. Muistan omalta kohdalta kaikista hirveimmäks tilanteen kun ei ollu ketään sitä tuntu kun olis jääny ihan yksin tälle pallolle murheineen.

 

:hug:

Eikö se mies sitten ole saanut suutaan auki "aikoja sitten" :O? Hiiri eikä mikään mies. Kai meillä ihmisillä on siksi tällainen hieno kommunikointikeino kuin puhe, että voidaan kertoa toisillemme asioita, eikä niitä tarvitse toisen yrittää väijyä "merkeistä".

 

Selviääköhän tästä koskaan..? Miten te muut ootte selvinnyt erosta esim. lasten kanssa? Meillä pian 2 vee tyttö ja l.a 22.9. Tuntuu niin kauhealta ajatella , että tää seuraava lapsi ei saa ollenkaan elää sitä vauva-arkea isänsä kanssa. Ero tuli siis miehen pettämisen takia (siis kolmannen kerran petti, tietääkseni..) ja jälkeenpäin sanoi kuinka on lakannut rakastamasta mua jo aikaa sitten.. En tajunnu merkkejä ajoissa, nyt jälkeen päin huomaa. Itse oon ollut niin rakastunut ja perustamassa perhettä.. Mut mites tästä eteenpäin? Vinkkejä kuinka tälläisen kestää?

Ei sit tullu niinku mieleenkään sanoa sulle jotain noista tunteistaan. Voi pyhä yksinkertaisuus.

Mutta asiaan: Sä kyllä selviät. Ihan varmasti. Saat huokaista hymyn valaistessa kasvojasi vielä jonain päivänä taakse katsoen, että nyt. Nyt on se hetki, jolloin murheet ovat takanasi. TIEDÄN mistä puhun. Olen kokenut sen. On mahtava tunne kun kaikki paska on takana. Voi jo hymyillä ja katsoa tulevaan. Aikaa se ottaa vuosi-pari, valitettavasti, mutta kyllä siitä selviää. Helppoa ei aina ole, tietenkään, mutta päättäväisyydellä ja lastesi avulla, jotka pitävät sut arjessa kiinni, sä selviät.

Voimia. Ja tsemppiä. Kyllä se siitä, ihan varmasti.

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

Minusta kyllä kuulostaa erittäin hullulta! Eikä sitä kannata ainakaan saman katon alle jäädä jos eroaa! Ei edes vauva-ajaksi! Ei lapsilla ole hyvä olla sellaisessa perheessä!

 

täälläkin elossa ollaan vaiks kakkosen isä ilmoitti ettei oo enää aikoihin tuntenut mtn mua kohtaan, poika oli sillon vajaa 2v ja raskaana olin 7Kuulla.. mutta kummasti elämä potkii eteenpäin ja nyt naimisissa ihanana miehen kanssa joskus se paha tapahtuma elämässä voi koitua ONNEKSESI.. mielummin yksin lastenm kanssa kuin huonossa suhteessa..

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

Tuohan olisi lasten kannalta tosi hyvä juttu!

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

Uhh. Ei ehkä ihan heti toimisi kun ero tapahtuu näin. Vai repisitkö itsesi rikki kun siirryt siitä kämpästä taloon, missä mies ehkä tuo muita naisia lastesi luo ja taas sieltä kämppään, jossa mies on ollut ehkä jonkun toisen kanssa sillä välin? Tai jos jompikumpi teistä tapaa kumppanin, jonka kanssa haluaa asua yhdessä? Ei se rivari ole kuitenkaan maailmanloppu, lapset kasvavat nopeasti ja sitten on taas mahdollista hankkia se talo vaikka .

Voimia.

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

ei kuulosta hyvältä. pääset ite henkisesti helpommalla kun eroatte kunnolla. kyllähän se mies voi auttaa siellä teidän uudessakin kodissa.

 

Tää kuulostaa tässä kohtaa todelliselta kliseeltä, eikä varmaankaan juuri nyt kauheasti lohduta, mutta...yleensä se menee elämässä niin, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Sinä ansaitset parempaa! :hug:

 

Harmittaa myös kun omaa kotia on laitettu pian 2 vuotta ja nyt on edessä muutto lasten kanssa jonnekkin rivariin. Mies haluaa talon ja saakin, milläs mä sitä hoidan pienten muksujen kanssa.. Mies kyllä ehdotti , että voin asua kotona niin kauan kun tarvin apua vauvan kanssa. Puhuttiin vielä sellaisesta, että vuokrataan pieni kämppä jossa asutaan vuorollamme ja muksut siis asuis koko ajan samas paikas, mut me vuorotellaan. Kuulostaako hullulta? Tuntuis hyvältä idealta muksujen kannalta, niin kauan kun se toimis..

Tämä myös sen takia, että rahatilanne on aika huono ja näin ei tarvis ostaa molemmille muksuille kaksia kaikkia tavaroita jne..
Kiitos kaikille, että sai purkaantua. Kyllä mä uskon että tästä vielä selvitään, eikä se mies tunnu enään Mieheltä, joten sekin helpottaa.. Ottaa päähän koko tilanne :headwall: :headwall: :headwall:

 

Selviääköhän tästä koskaan..? Miten te muut ootte selvinnyt erosta esim. lasten kanssa? Meillä pian 2 vee tyttö ja l.a 22.9. Tuntuu niin kauhealta ajatella , että tää seuraava lapsi ei saa ollenkaan elää sitä vauva-arkea isänsä kanssa. Ero tuli siis miehen pettämisen takia (siis kolmannen kerran petti, tietääkseni..) ja jälkeenpäin sanoi kuinka on lakannut rakastamasta mua jo aikaa sitten.. En tajunnu merkkejä ajoissa, nyt jälkeen päin huomaa. Itse oon ollut niin rakastunut ja perustamassa perhettä.. Mut mites tästä eteenpäin? Vinkkejä kuinka tälläisen kestää?

Olen tuolta toisesta ketjusta, ja samaa mietin minä...Eihän tästä selviä,kaikki sanoo et kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu.En tunne noin,haluan olla mieheni kanssa ja korjata hänen erheensä.

Voimia kovasti sullekkin!