K
"kriisi"
Vieras
Olen naimisissa, takana 10 vuotta yhteistä taivalta. Kaksi pientä lasta.
Parisuhde on periaatteessa hyvä, mies auttaa paljon kotona, on tosi kiltti tyyppi ja ns. kunnollinen. Rakastan häntä toki valtavasti.
on lapsille hyvä isä ja lapset rakastavat isäänsä, tietenkin.
Olen ajautunut suhteemne aikana pettämään miestäni useasti, kyseessä pussailua, ym säpinää. Kerran pidempi suhde, jossa seksiä. Nämä isommat virheet on olleet ennen lapsia, ja ne on käyty läpi.
Myös mies on pettänyt luottamukseni pahasti, kyseessä ei ollut kyitenkaan toinen nainen tai pettäminen.
Ongelma on se, etten ole ikinä kokenut miestä kohtaan mitään intohimoista, vaan ajauduimme aikanaan suhteeseen kaveruuden kautta. Mies on ihana tyyppi, jobka kanssa on helppo olla, mutta jotain on aina puuttunut.
tottakai olemme hitsautuneet ja kasvaneet yhteen näiden vuosien aikana, olemme käyneet läpi paljon rankkoja asioita sairastumisesta muihin kriiseihin.
Ajatus elämästä ilman miestä on enimmäkseen pelottavas, mutta myös vapauttavaa.
en tiedä onko minulla vain jokin pikkulapsivaiheen uuvuttaman äidin kriisi, vai mikä..
en missään nimessä kuvittele yh arjen olevan mukavaa, olisin taloudellisestikkin kusessa.
mutta toisaalta ajatus olisi kovin vapauttava.
olen myös kevään / kesän aikana rakastunut mieheen, joka herättää minussa sellaisia tunteita ja tarpeita, jotka olin jo unohtanut. Haluan olla elossa, vaikka se sattuisikin.
silti ero miehestä pelottaa, epäilyttää ja tuntuu mahdottoman isolta askeleelta.
tätä toists miestä en ikinä saa, enkä tiedä haluaisinkokaan enää jos voisin saada. Mutta tämän miehen herättämät tunteet herättivät minut taas elämään..
onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten se on päättynyt?
Parisuhde on periaatteessa hyvä, mies auttaa paljon kotona, on tosi kiltti tyyppi ja ns. kunnollinen. Rakastan häntä toki valtavasti.
on lapsille hyvä isä ja lapset rakastavat isäänsä, tietenkin.
Olen ajautunut suhteemne aikana pettämään miestäni useasti, kyseessä pussailua, ym säpinää. Kerran pidempi suhde, jossa seksiä. Nämä isommat virheet on olleet ennen lapsia, ja ne on käyty läpi.
Myös mies on pettänyt luottamukseni pahasti, kyseessä ei ollut kyitenkaan toinen nainen tai pettäminen.
Ongelma on se, etten ole ikinä kokenut miestä kohtaan mitään intohimoista, vaan ajauduimme aikanaan suhteeseen kaveruuden kautta. Mies on ihana tyyppi, jobka kanssa on helppo olla, mutta jotain on aina puuttunut.
tottakai olemme hitsautuneet ja kasvaneet yhteen näiden vuosien aikana, olemme käyneet läpi paljon rankkoja asioita sairastumisesta muihin kriiseihin.
Ajatus elämästä ilman miestä on enimmäkseen pelottavas, mutta myös vapauttavaa.
en tiedä onko minulla vain jokin pikkulapsivaiheen uuvuttaman äidin kriisi, vai mikä..
en missään nimessä kuvittele yh arjen olevan mukavaa, olisin taloudellisestikkin kusessa.
mutta toisaalta ajatus olisi kovin vapauttava.
olen myös kevään / kesän aikana rakastunut mieheen, joka herättää minussa sellaisia tunteita ja tarpeita, jotka olin jo unohtanut. Haluan olla elossa, vaikka se sattuisikin.
silti ero miehestä pelottaa, epäilyttää ja tuntuu mahdottoman isolta askeleelta.
tätä toists miestä en ikinä saa, enkä tiedä haluaisinkokaan enää jos voisin saada. Mutta tämän miehen herättämät tunteet herättivät minut taas elämään..
onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa ja miten se on päättynyt?