vierailija23
Poikaystävän kanssa seurustelua takana reilu 3 vuotta ja mietin lähes päivittäin onko hän se, jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää? Tuhlaanko nuoruuteni suhteessa, josta en enää ole varma? Olisinko onnellisempi jonkun muun kanssa tai yksin?
Asutaan vielä erillään, yhteenmuuttoa suunniteltu jo pitkään ja nyt ollaan etsitty asuntoja ihan tosissaan. Itse käyn töissä, sain juuri vakipaikan, poikaystäväni ei käy töissä. Tällä hetkellä hän on opiskelujen jäljiltä työtön mutta etsii töitä, joten aika pitkälti minun lompakossa näkyy, jos jotain yhdessä tehdään. Meillä on jonkin verran ongelmia. Poikaystäväni pelaa konsolilla päivittäin useita tunteja, usein menee niin että pelaa koko yön ja nukkuu seuraavana päivänä helposti iltapäivään ja se ärsyttää minua suunnattomasti. Olen asiasta sanonut lukemattomia kertoja ja aina hän sanoo lopettavansa sen, mutta edelleenkään muutosta ei näy. Monet kerrat poikaystävän kämpille tullessani olen joutunut istumaan pihalla ja odottamaan milloin hän vastaa puhelimeen ja päästää sisälle. Harvoin tehdään mitään yhdessä, minä kovasti haluaisin ja ehdotankin useasti, mutta häntä on todella vaikea saada mukaan. Yksi asia joka myös ärsyttää on se, jos joskus on kiire jonnekkin sovittuun menoon, hän ei pidä mitään kiirettä (eikä välttämättä edes loppujenlopuksi lähdekkään) ja minä joudun keksimään ystävilleni selityksiä miksei toinen tullut tai mikä kesti niin kauan. En saa mitäänn huomiota hänen luona ollessaan, usein istun ja odotan sohvalla siitä asti että tulen siihen asti että menen nukkumaan. Siinä vaiheessa hän vasta sammuttaa pelinsä. Ennen hän oli kovasti mukana harrastuksissani (jota harrastan 6krt vko), viimeisen vuoden aikana pystyn sormilla laskemaan monesti hän on ollut mukanani. Aina jos pyydän mukaan harrastuksiin tai esimerkiksi vanhemmilleni, keksii hän tekosyitä kuinka pitää hoitaa asioita tai on joku tärkeä juttu tms. Olen niin kyllästynyt ainaisiin tekosyihin ja saamattomuuteen, tuntuu kuin minulla ei olisi hänelle arvoa.
Olen hänelle sanonut viimeaikoina useaan kertaan, että en tiedä kauan enää jaksan tätä. En itsekkään tiedä miksi en vaan lähde suhteesta ja etsi parempaa (jos sellaista edes on). Tiedän sen että rakastan häntä todella paljon enkä tiedä kuinka osaisin olla ilmankaan, kun on hänen kanssa niin tuttu ja turvallinen olo silloin kun asiat toimii ja ei riidellä. Mutta oloni on todella onneton ja arvoton. En ole puhunut tästä asiasta kenenkään kanssa, koska pelkään ettei ihmiset ymmärrä. Enkä halua asiasta kavereillekkaan puhua, jos vaikka saadaankin asiat korjattua ja jatketaan onnellisina yhdessä, tuntuu siltä että sitä ei kaverini ymmärtäisi jos heille kertoisin kaiken.
Haluaisin kokeilla yhteenmuuttoa, mutta en usko että se korjaa asioita. Luulen että tulen olemaan ikuisesti hieman "epäileväinen" häntä tai meidän suhdetta kohtaan, koska tosiaan huomiota ei viimeaikoina ole tippunut yhtään. Ei mitään hajua mit tekisin.. onko muilla samanlaisia tilanteita?
Asutaan vielä erillään, yhteenmuuttoa suunniteltu jo pitkään ja nyt ollaan etsitty asuntoja ihan tosissaan. Itse käyn töissä, sain juuri vakipaikan, poikaystäväni ei käy töissä. Tällä hetkellä hän on opiskelujen jäljiltä työtön mutta etsii töitä, joten aika pitkälti minun lompakossa näkyy, jos jotain yhdessä tehdään. Meillä on jonkin verran ongelmia. Poikaystäväni pelaa konsolilla päivittäin useita tunteja, usein menee niin että pelaa koko yön ja nukkuu seuraavana päivänä helposti iltapäivään ja se ärsyttää minua suunnattomasti. Olen asiasta sanonut lukemattomia kertoja ja aina hän sanoo lopettavansa sen, mutta edelleenkään muutosta ei näy. Monet kerrat poikaystävän kämpille tullessani olen joutunut istumaan pihalla ja odottamaan milloin hän vastaa puhelimeen ja päästää sisälle. Harvoin tehdään mitään yhdessä, minä kovasti haluaisin ja ehdotankin useasti, mutta häntä on todella vaikea saada mukaan. Yksi asia joka myös ärsyttää on se, jos joskus on kiire jonnekkin sovittuun menoon, hän ei pidä mitään kiirettä (eikä välttämättä edes loppujenlopuksi lähdekkään) ja minä joudun keksimään ystävilleni selityksiä miksei toinen tullut tai mikä kesti niin kauan. En saa mitäänn huomiota hänen luona ollessaan, usein istun ja odotan sohvalla siitä asti että tulen siihen asti että menen nukkumaan. Siinä vaiheessa hän vasta sammuttaa pelinsä. Ennen hän oli kovasti mukana harrastuksissani (jota harrastan 6krt vko), viimeisen vuoden aikana pystyn sormilla laskemaan monesti hän on ollut mukanani. Aina jos pyydän mukaan harrastuksiin tai esimerkiksi vanhemmilleni, keksii hän tekosyitä kuinka pitää hoitaa asioita tai on joku tärkeä juttu tms. Olen niin kyllästynyt ainaisiin tekosyihin ja saamattomuuteen, tuntuu kuin minulla ei olisi hänelle arvoa.
Olen hänelle sanonut viimeaikoina useaan kertaan, että en tiedä kauan enää jaksan tätä. En itsekkään tiedä miksi en vaan lähde suhteesta ja etsi parempaa (jos sellaista edes on). Tiedän sen että rakastan häntä todella paljon enkä tiedä kuinka osaisin olla ilmankaan, kun on hänen kanssa niin tuttu ja turvallinen olo silloin kun asiat toimii ja ei riidellä. Mutta oloni on todella onneton ja arvoton. En ole puhunut tästä asiasta kenenkään kanssa, koska pelkään ettei ihmiset ymmärrä. Enkä halua asiasta kavereillekkaan puhua, jos vaikka saadaankin asiat korjattua ja jatketaan onnellisina yhdessä, tuntuu siltä että sitä ei kaverini ymmärtäisi jos heille kertoisin kaiken.
Haluaisin kokeilla yhteenmuuttoa, mutta en usko että se korjaa asioita. Luulen että tulen olemaan ikuisesti hieman "epäileväinen" häntä tai meidän suhdetta kohtaan, koska tosiaan huomiota ei viimeaikoina ole tippunut yhtään. Ei mitään hajua mit tekisin.. onko muilla samanlaisia tilanteita?
