Ero mielessä :(

[Thinking...]

Minulla on mieheni kanssa hieman yli kymmenen vuoden yhdessäoloaika. Olemme alle kolmekymppisiä eli nuorena aloitettiin seurustelu. Meillä on kaksi lasta jotka ovat poikia, iältään 5 ja 3 vuotiaat. No, suhde maistuu aivan puulta. En tunne enää rakastavani miestä samanlailla (ollenkaan) kuin nuorempana. Miehen tunteettomuus ja kylmyys ja vaikeus osoittaa minua kohtaan läheisyyttä tuntuu kamalalta. En haluaisi elää näin. Lasten aikana mies on muuttunut jotenkin vastenmielisempään suuntaan. Kaikki tavat ärsyttää erityisen paljon. Varsinkin se, ettei miehellä tuntuisi olevan minua kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa. Minunkin tunteeni miestä kohtaan ovat täysin poissa. En ole "tunnustanut" miehelleni tätä, en kyllä ole esittänyt rakastavanikaan. Emme juurikaan osoita toisiamme kohtaan läheisyyttä (olen kyllästynyt kerjäämään läheisyyttä), ja seksi jos sitä on, on ällöttävää. Olen tuntenut paljon syyllisyyttä ajatuksistani. Ero on käynyt mielessäni ja ollutkin mielessä jo ainakin vuoden. Meistä kumpikaan ei ole pettänyt toistamme (tietääkseni), emme huuda toisillemme, tappele lasten kuullen. Mutta ei ole kivaa. Minua masentaa ja koska lapset ovat poikia, tunnen velvollisuutena olla miehen kanssa yhdessä jotta pojiilla olisi isä. Onkohan juuri se ainoa asia joka pitää meidät yhdessä. Tiedän että se kuulostaa älyttömältä mutta minkäs teet kun haluais lapsille parasta. Huono parisuhdekkaan ei toisaalta ole lapsille hyväksi. Lapset eivät näe meistä hyvää esimerkkiä parisuhteeseen esim.läheisyyttä. En jotenkin vain uskalla tehdä päätöstä. En tiedä auttaisiko miehen kanssa puhuminenkaan kun hän on niin haluton minua kohtaan. Mikäs nyt eteen...kaipaisin kovasti neuvoja ja kokemuksia eronneilta varsinkin, jos on äitejä joilla on poikia.

 

[Tönt]

Minua masentaa ja koska lapset ovat poikia, tunnen velvollisuutena olla miehen kanssa yhdessä jotta pojiilla olisi isä. Onkohan juuri se ainoa asia joka pitää meidät yhdessä. Tiedän että se kuulostaa älyttömältä mutta minkäs teet kun haluais lapsille parasta.

miksi luulet ettei mies voisi olla isä eron jälkeenkin? kuulostaa mun korviin jopa pikkasen ylimieliseltä.

 

[5+2+lemmikit]

En tiedä haluatko tälläisiä kommenttaja kuulla, MUTTA
- lähes jokaiseen pitkään suhteeseen tulee jossain vaiheessa sellainen vaihe, ettei oikein nappaa...miettii sitä omaa olemistaan ,toista, rakkautta jne. Oletko varma että tyytymättömyys johtuu miehestä, eikä vain susta itsestäsi tai siitä että olet nyt tyytymätön elämääsi.
Kun tuollainen vaihe tulee, niin osa päätyy eroon ja toinen osa sinnittelee, puhuu, miettii ja jatkaa. Ja kun menee tovi aikaa ohi, on onnellinen ettei eronnut vaan rakkaus nousee ihan uudelle tasolle. On paljon helpompaa miettiä että uusi mies toisi onnen, mieti ihan oikeasti miten se muuttaisi teidän kaikkien elämää...

- Lapset...mieti sitä tuskaa ja pelkoa mitä heille aiheutat jos eroat (ainakin ilman yrittämistä) ei ero ole koskaan mikään pieni juttu lapselle, vaan vaikuttaa heihin koko heidän elämänsä ajan. Monessa on ne perheet joiden vanhemmat on eronneet niin monesti lapsetkin eroavat jo nuoria puolisoistaan. Mulla on esimerkkinä tuntemani perhe joiden 4 lapsesta kaikilla on ero takana (ja kaikki oli alle 30v kun erosivat)

- Se kaikki mitä olette yhdessä saavuttaneet: lapset, parisuhde, koti, kaikki ne muistot ja haaveet ja kaikki..
-Mihin rakastuit tässä miehessä? Miksi perustit perheen hänen kanssaan? MiKSI hän ei enää kelpaa?
-Mitä itse voisit tehdä miehen ja parisuhteen eteen? Miksette puhu? Jos mökötät ja olet etäinen kai toinenkin on samanlainen...

Kyllähän erota voi, mutta paljon rohkeampaa on AIDOSTI YRITTÄÄ LOPPUUN ASTI (enkä tarkoita mitään alkkisperheitä/väkivaltaperheita vaan tavis perheitä kun arki tulee, eikä olekaan enää niin jännää yhdessä jne) Musta toi ei ole ollut yrittämistä että vuoden on jo kypsä, muttei tee mitään asioiden eteen...

 

[thinking....]

Tottakai mies olisi läsnä poikien elämässä eron jälkeenkin, mutta luultavasti vähemmän, kun kuitenkin asuttaisiin erillään. Isä on pojille esimerkki niinkuin äiti tytöille...
En tosiaan tiedä mihin tunteet ovat kadonneet. Olenko siis vain itsekäs jos haluan erota miehestä jota en tunne enää rakastavani. Olenko koskaan häntä rakastanutkaan? Tämä ei todellakaan ole mikään päähänpisto vaan jo pitkään jatkunut ahdistus..

 

["eee"]

Mitä jos puhuisit asiasta miehen kanssa ihan avoimesti?

 

[thinking...]

Sekää ei ole niin helppoa miltä kuulostaa, kun mies on sellainen ettei juurikaan osaa tunteistaan puhua saati näyttää niitä Mutta yritetään...