Avioeron hakemisen jälkeen aloin etsiä uutta asuntoa. Asunto löytyikin aika pian, mutta omaisuuden ositus (juridisesti ja ihan käytännössä), lasten tapaamisoikeuksien sopiminen, vanhan kodin asuntolainojen uudelleen järjestely pankissa, uuden kodin asuntolaina-asiat, muutto, uuden kodin remontointi jne vievät aikaa helpostikin 2-3 kuukautta.
Itse en halunnut mitään väliaikaisasumista, vaan asuin saman katon alla eri huoneissa exän kanssa niin kauan, kunnes kaikki järjestelyt oli tehty. Vaikkei olisi huvittanut, niin käytännössä kuitenkin oli pakko jutella aika monesta asiasta exän kanssa. Tietysti jos on exän kanssa asunut vain vuokra-asunnossa eikä ole omaisuutta eikä lapsia, niin silloinhan järjestely on helpompaa.
Tapasin nykyisen mieheni aika pian sen jälkeen, kun erohakemus oli jätetty. Silloin siis en esim. harrastanut enää seksiä exän kanssa. Minä jarruttelin tarkoituksella uuden suhteen kanssa. Halusin myös vihdoin kokea vähän aikaa sinkkuelämääkin, jotten heti takerru uuteen mieheen. Koska muutto yms. vei paljon aikaa ja voimia, niin uusi suhde oli lähinnä sellaista satunnaista, varovaista deittailua puolin ja toisin.
Olen varma, että omalla kohdallani muutto suoraan vanhasta suhteesta uuteen olisi ollut huono ratkaisu. Kun sain yksin uudessa kodissani miettiä asioita ja käydä läpi kaikkia ikäviä asioita, niin oli helpompi sillä tavalla ikäänkuin puhdistautua henkisesti. Kun niitä asioita kävi läpi (vaikkakin se oli rankkaa), niin sen jälkeen olikin mukavaa alkaa todenteolla tutustumaan siihen uuteen mieheen, että olisiko hänestä mihinkään ja millaista yhdessäolo hänen kanssaan olisi.
Itseasiassa emme vieläkään asu yhdessä, mutta vietämme käytännössä avoparin elämää.
En muista tarkalleen niitä lukuja, mutta jos ekassa avioliitossa eroprosentti on noin 50 %, niin toisessa liitossa eroprosentti onkin muistaakseni noin 70 %. Kolmannessa suhteessa eroprosentin todennäköisyys on todella huolestuttavan korkea (muistaakseni jotain 80-90 %). Uskon, että yksi syy isoihin lukuihin on juuri siinä, että ei pysähdytä miettimään, mitä ehkä itse olisi voinut tehdä toisin. Syytetään vain toista miettimättä yhtään, että mitä vikaa itsessä oikein on.
Jos hyppää suoraan uuteen suhteeseen, niin miksi sitä täytyy pitää niin kamalaa kiirettä? Ymmärrän kiireen yhteenmuuttoon vain siinä tapauksessa, että jos on rahatilanteen suhteen täysin PA tai luottotiedoton, niin uuden asunnon löytäminen voi olla vaikeaa, mutta jos rahatilanne on kunnossa, niin miksi rynnätä suhteeseen, kun paljon mukavampaa olisi aloittaa seurustelulla ja tutustua toiseen kunnolla eikä niin, että heti tosiaan työnnetään siihen paskakalsaripyykkirumbaan mukaan.