E
"Erica"
Vieras
Mä olen vuosi sitten muuttanut miehen vuoksi toiselle puolen Suomea. Väkivaltaisen parisuhteen ja lapsettomuuden jälkeen nykyinen mies tuntui aivan täydelliseltä ja kaikki oli kohdallaan, loppujen lopuksi minä joka olen aina vannonut pysyväni kotipaikkakunnallani, muutin miehen luo. Elämässä oli molemmilla vähän muutakin stressiä niihin aikoihin, mm. työ- ja rahahuolia. Mies on kuitenkin mennyt mielestäni vain huonompaan suuntaan ja hänellä tuntuu olevan kaikki huonosti aina. Jos kaikki tuntuu olevan hyvin, on mukava päivä jne., vaikuttaa siltä kuin hän väkisin keksisi jotain negatiivista. Itse olen tottunut aina aiemmin siihen, että suhteessa voi puhua suoraan kaikesta ja riidellä voi ja ehkä pitääkin silloin kun on aihetta. Nykyiselle miehelleni kuitenkin pienikin moitteen sana, erimielisyydestä kertominen tai pahantuulisuus on maailman loppu ja sen jälkeen hän mököttää päiväkausia, käskee minun muuttaa pois, kertoo jatkavansa omaa elämäänsä ja toki myös päivittää Facebookiin ettei ole enää parisuhteessa (naurettava asia, mutta rasittaa vastailla parin viikon välein ihmisten kyselyihin miksi olemme taas eronneet..). Olen itse melko äkkipikainen ja suorapuheinen ja olen tottunut käyttäytymään niin, mutta nyt on pitänyt opetella pitämään sisällään kaikki, vaikka se jos toivoisi miehen osallistuvan johonkin kotityöhön tai pyytää häneltä apua jossakin mitä hän ei välttämättä mielellään tee.
Mies ilmoitti taas eilen erosta ja että minun pitää etsiä oma asunto. Päivällä hän oli aivan normaali, jopa halasi minua lähtiessään harrastuksiin, mutta muistutti perään "mikä tilanne on". Olen kertonut miehelleni jo viime viikolla omituisista oireistani ja että epäilen raskautta. Kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja minulla on kaikenlaista gynekologista vaivaa joten en heti huolestunut. Mies raivostui jo epäilyksistäni, vaikka asiasta ja riskeistä on puhuttu jo ennen ensimmäistä yhteistä yhdyntäämme (minulle ei sovi hormoniehkäisy, joten käytämme kondomia). Oireiden jatkuttua viikon verran, tein viimein tänään raskaustestin ja tulos oli selvä: Olen raskaana. En uskalla kertoa miehelleni, ihan yksinkertaisesti siksi että olen aivan äärettömän väsynyt hänen jatkuvaan mökötykseensä ja siihen että vaikka vain pyytäisin häneltä kauniisti apua enkä koskaan nalkuta tai vaivaa häntä omilla ongelmillanu, niin hän suuttuu joka ikinen kerta. Jatkuva huoli ja stressi suhteen jatkuvuudesta, omasta tulevaisuudesta mikäli ero tosiaan koittaa (jouduin tänne muuttaessani aloittamaan niin pienipalkkaisen työn, ettei minulla luultavasti ole edes varaa asua yksin) ja se, että olen täällä aivan yksin. Myös raha-asiat ovat erittäin suuressa osassa mieheni kiukuttelussa; Hän käyttää omia rahojaan aina niin paljon kuin käytettävissä on, mutta itse saan joka kerta syödessäni hänen maksamaansa makaronilaatikkoa miettiä, koska hän haluaa rahat takaisin minun syömästäni osuudesta. Myönnän, että hän maksaa enemmän elämisestämme, enkä tiedä kelpaako puolustukseksi se että mieheni halusi minun muuttavan tänne ja palkkani laski sen myötä puolella. Miehestäni se ei ole mikään selitys.
Olen kyllä saanut uusia ystäviä, mutta en koe heitä vielä niin läheisiksi että voisin tällaisista asioista avautua. Lisäksi tunnen suurta häpeää kun olen ollut niinkin typerä että muutin vain vuoden seurustelun jälkeen miehen perässä jonnekin ja jätin kaiken... Hävettää kertoa kenellekään, mikä tilanne oikeasti on.
Pääasia meinasi unohtua.. Mieheni ei halua lapsia koskaan ja se on ollut selvää alusta saakka. Itsekään en ole halunnut sen jälkeen, kun edellisessä erittäin pitkässä ja vakavassa suhteessa lasta yritettiin kauan.
En oikein edes tiedä miksi tänne kirjoitin ja varmaankin saan paheksuvia kommentteja ja paljon, en vain keksinyt muuta paikkaa mihin avautua asiasta. En oikeastaan halua vastauksia, vaikka jollain tavalla haluaisin kyllä kuulla vinkkejä siitä miten minun pitäisi toimia.
Mies ilmoitti taas eilen erosta ja että minun pitää etsiä oma asunto. Päivällä hän oli aivan normaali, jopa halasi minua lähtiessään harrastuksiin, mutta muistutti perään "mikä tilanne on". Olen kertonut miehelleni jo viime viikolla omituisista oireistani ja että epäilen raskautta. Kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja minulla on kaikenlaista gynekologista vaivaa joten en heti huolestunut. Mies raivostui jo epäilyksistäni, vaikka asiasta ja riskeistä on puhuttu jo ennen ensimmäistä yhteistä yhdyntäämme (minulle ei sovi hormoniehkäisy, joten käytämme kondomia). Oireiden jatkuttua viikon verran, tein viimein tänään raskaustestin ja tulos oli selvä: Olen raskaana. En uskalla kertoa miehelleni, ihan yksinkertaisesti siksi että olen aivan äärettömän väsynyt hänen jatkuvaan mökötykseensä ja siihen että vaikka vain pyytäisin häneltä kauniisti apua enkä koskaan nalkuta tai vaivaa häntä omilla ongelmillanu, niin hän suuttuu joka ikinen kerta. Jatkuva huoli ja stressi suhteen jatkuvuudesta, omasta tulevaisuudesta mikäli ero tosiaan koittaa (jouduin tänne muuttaessani aloittamaan niin pienipalkkaisen työn, ettei minulla luultavasti ole edes varaa asua yksin) ja se, että olen täällä aivan yksin. Myös raha-asiat ovat erittäin suuressa osassa mieheni kiukuttelussa; Hän käyttää omia rahojaan aina niin paljon kuin käytettävissä on, mutta itse saan joka kerta syödessäni hänen maksamaansa makaronilaatikkoa miettiä, koska hän haluaa rahat takaisin minun syömästäni osuudesta. Myönnän, että hän maksaa enemmän elämisestämme, enkä tiedä kelpaako puolustukseksi se että mieheni halusi minun muuttavan tänne ja palkkani laski sen myötä puolella. Miehestäni se ei ole mikään selitys.
Olen kyllä saanut uusia ystäviä, mutta en koe heitä vielä niin läheisiksi että voisin tällaisista asioista avautua. Lisäksi tunnen suurta häpeää kun olen ollut niinkin typerä että muutin vain vuoden seurustelun jälkeen miehen perässä jonnekin ja jätin kaiken... Hävettää kertoa kenellekään, mikä tilanne oikeasti on.
Pääasia meinasi unohtua.. Mieheni ei halua lapsia koskaan ja se on ollut selvää alusta saakka. Itsekään en ole halunnut sen jälkeen, kun edellisessä erittäin pitkässä ja vakavassa suhteessa lasta yritettiin kauan.
En oikein edes tiedä miksi tänne kirjoitin ja varmaankin saan paheksuvia kommentteja ja paljon, en vain keksinyt muuta paikkaa mihin avautua asiasta. En oikeastaan halua vastauksia, vaikka jollain tavalla haluaisin kyllä kuulla vinkkejä siitä miten minun pitäisi toimia.