Ero, ei eroa, ero.. apuva!

Mä oon ihan pulassa. Toisaalta tastoisin erota ukosta, mutta toisaalta en. Mä luulen et yks syy miks en tahdo eroa, on etten tahdo olla yksin, enkä loukata miestä. Muutamaan otteeseen olen erosta ja tauosta sanonut, niin hän rupeaa itkemään ja ruinaamalla ruinaa takasin.

Meillä on alle kaksi vuotias lapsi, emme asu yhdessä mutta mies täällä paljon aikansa viettää. Kuitenkaan ei osallistu kotiöihin vaikka jättää likapyykkinsäkkin tänne. Korkeintaan siivoa lapsen lelut lattialta.

Raskausaika meni päin helvettiä enkä varmaan siitäkään oo päässyt täysin oli. Silloin ukko oli totaalisen paska.

Nykyään käy iltasin kavereilla tai on kotonaan yötä, vaikka olisin kysynyt josko olisi vain meidän kanssa..

Tuntuu että tahoisin eron mutta ei mun luonne pysty siihen.
:snotty:

Auttakee mua! :headwall:
 
Kaveri oli ihan samanlaisessa tilanteessa kuin sä. Lopputulos oli se että ukko löysi toisen ja sitten alkoi tappelu lapsesta... joka johti siihen että kaverini kyllästyi myös mieheen. Mieti rauhassa oikeasti että haluatko miestä oikeasti, vai haluatko vain jotakuta... jos mies ei oo sua raskausaikana tukenut, niin pystyykö se elämän muissakaan kriiseissä tukeen?
 
No ei sitä oikeasti voi jäädä mistään syyllisyydentunnosta tai pelosta toisen kanssa. Ihan selvästi et halua tuon miehen kanssa olla, kyllä sinä kehtaat, viitsit ja kykenet eroamaan ja pärjäämään omillasi.
 
Kannattaa tehdä just siltä mikä tuntuu oikealta.. ei tunnu reilulta jäädä roikkuu suhteeseen jos tuntuu ettei se etene mihnkään.
Itellä meni suhde.. hänen kanssaa oli yks laps ja toinen tulossa.. kaikkee paskaa sattu ja tapahtu ja lopulta ero oli kaikestahuolimatta paras vaihtoehto.. Nyt on uus mies ja hyvin ottanu vauvan vastaan, oli synntykses mukana jne..
Exän kanssa tullaan paremmin toimeen ku koskaan.
Toivottavasti saat selvyyttä tilanteeseen ja säkin varmasti ansaitset parasta ja lapset varsinki!
 

Yhteistyössä