Ero edessä

Päätimme lopullisesti tänään mieheni kanssa että eroamme. Olemme seurustelleetkin vain 3 vuotta mutta suuri huolenaihe on että meillä on ainoastaan 3 kuukauden ikäinen vauva.

Alkuaikoina meillä oli aivan ihanaa yhdessä. Viihdyimme loistavasti toistemme seurassa ja meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Olimme onnellisia ja rakastimme toisiamme valtavasti.

Sitten alkoi vaikeudet; molemminpuolin salailtuja asioita alkoi paljastua ja niinpä välit viilenivät todenteolla. Mieheni ilmoittikin jossain vaiheessa ettei rakasta minua enää.

Sitten syntyi lapsi jota emme suunnitteleet ollenkaan mutta otimme kuitenkin sen vastaan ja minulla nut meneekin vauvan kanssa kivasti. Mies on työmatkoilla viikot ja viikonloput kotosalla (joskin silloinkin menee omissa menoissaan kuten tykkää). Emme ole oikein tehneet yhdessä enää mitään ja minunkin mielenkiintoni ja ehkäpä myös rakkauteni häntä kohtaan on kuihtunut melko olemattomiin.

Mitään toisia naisia tai miehiä ei ole ollut kummallaakaan. Minulle on elämän varrella sattunut kuitenkin edellisissä suhteissa kipeästi ja olen muutenkin luonteeltani kovin mustasukkainen ja olenkin varmaan sitonut hänet tähän aivan liian tiukasti.

Minä olen huono puhumaan tai pyytämään anteeksi. Myös mies on huono puhumaan, yleensä häneltä saa sellaisen puolen tunnin vuodatuksen riidan hetkellä jossa hän haukkuu minut alimpaan hel****iin. Tuntuu että olen jopa vähän masentunut koska en ole saanut häneltä enkä keneltäkään muulta oikein minkäänlaista kannustusta tässä tilanteessa. Kuitenkin joka on lapsen saanut tietä varmaan millaista myllerrystä tämä aika on tunteiden kanssa.

Harmillista tämä on...Olemme kuitenkin jo kolmekymppisiä...

Mutta kertokaa te jotka olette kokeneet eron pienen lapsen kanssa. Kuinka pärjäsitte, kuinka selvisitte taloudellisesti, miten lähipiiri suhtautui ja kuinka huoltajuusongelmat selvisivät?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Dusk:
Oisko kannattanu pitää housut jalassa? Taas yksi erolapsi lisää :headwall:

Ja mikäs sinä olet arvostelemaan?? Aina asiat ei elämässä vaan mene niinku oppikirjoissa
:attn:

Noona1 iso :hug: läheisten tuki on tärkeää eron tullessa oli lapsia tai ei. Toivottavasti sinulla on hyvä tukiverkko ympärillä.
Itse erosin lapseni isästä reilu kuukausi sitten lapsen ollessa 9kk ja elämä on helpompaa ilman jatkuvaa riitelyä.
 
Aina noita hyviä kommentteja tuppaa tulemaan, mutta ne nyt voi työntää ihan sinne mikä Tovelta jäi piirtämättä.
Aikaa ero aina vaatii ja se ottaa jokaiselta oman aikansa. Eikä ole mikään helppo ratkaisu tai ei ainakaan tunnu siltä. Muista aina pyytää apua, kun siltä tuntuu.
 
Kaikki me ollaan jollakin tavalla elämän kolhimia ja sitetn kun kaksi tällaista ihmistä jakaa elämäänsä niin jossakin vaiheessa väkisinkin nämä kipeät asiat nousee pintaan ja aiheuttaa paljon harmia suhteeseen. Todella sääli että teillä tilanne on mennyt näin pahaksi että olette etääntyneet toisistanne, ilmeisesti molemmilla on loukkauksia ja loukkaantumista toista kohtaan. Olitteko kokeilleet pariterapiaa ennen eropäätöstä? Ero ei nimittäin aina ole se helpoin ratkaisu koska käsittelemättömät asiat saattavat vain siirtyä seuraavaan suhteeseen.

Omaa kokemusta minulla ei ole yksinhuoltajan elämästä mutta uskoisin että paljon löytyy tukirenkaita yksin lastaan kasvattaville. Ainakin seurakunnilla on esim. eroryhmiä ja kunnatkin tarjoavat kaikenlaista tukea eroaville ja yksinhuoltajille. Kannattaa varmasti ottaa kaikki tuki vastaan niin on kevyempi jatkaa matkaa.

Voimia sinulle ja perheellesi :heart:
 

Yhteistyössä