Erityislapsen kanssa, kun oma jaksaminen kortilla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mt-ongelmainen äiti+lapsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mt-ongelmainen äiti+lapsi

Vieras
Onko muita vastaavanlaisia perheitä paikalla? Sanon nyt alkuun että en kaipaan vittuilua aiheesta "kannattiko tehdä lasta jos olet sairas"...olen väsynyt ja yksin näiden juttujen kanssa. Oma sairauteni on lievää mallia ja pysyy kurissa ilman lääkitystä, käyn lisäksi psykologilla kahdesti kuussa. Lapsi on päiväkodin erityisryhmässä puolipäiväisenä ja hänen ongelmansa ovat lähinnä neurologisia.

Ehkä se on tämä talvi, mutta arki tuntuu kauhean raskaalta ja usein itkettää. Lapsihan ei mitään käytökselleen voi, mutta jatkuva ärsyyntyminen kaikesta, omaehtoisuus ja omituinen käytös vievät minusta kyllä mehut. Päiväkodissa päivät sujuvat suht samaa linjaa viikosta toiseen, eli haasteellista käytöstä on jatkuvasti ja tietenkin kaikki "oksennetaan" minun niskaani, joka ikinen juttu. Toisaalta hyvä että kertovat missä mennään, mutta pariin otteeseen on tehnyt mieli huomauttaa että en jaksa enkä tahdo kuunnella juuri nyt. :( Oma hoitoni laahaa, en pysty aloittamaan suunniteltuja hoitomuotoja koska lapsen kuntoutus vie 2 päivää viikossa (toimintaterapia yms.) ja sekin vetää mielen matalaksi. Lasta en tietenkään syytä, äitinä kannan vastuuni. Mutta pakko kirjoittaa edes tänne, että juuri tänään kaikki harmittaa ja ärsyttää!!

Olisi mukavaa, jos joku jaksaisi kirjoitella tähän ketjuun edes jotain. Perheestä, omasta tilanteesta, erityislapsista, mistä vaan! Kaipaan kovasti juttuseuraa, mutta en voi lähteä minnekään kun olen lapsen kanssa. Hän ei osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla vaan hätääntyy metelistä, juoksee autojen alle ja karkaa kaupasta, jos lasken kädestä irti sekunniksikaan. Tunnen huonoa omatuntoa kun en jaksa enää edes yrittää viedä häntä esim. lasten tapahtumiin, mutta toisaalta ne päättyvät joka ikinen kerta katastrofiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;25146864:
Lastensuojelun tukitoimet olisi varmaan paikallaan. Tukiperhe tms

Kiitos viestistäsi. Olen harkinnut tukiperheen pyytämistä, sillä ainoa sukulaiseni muutti viime kesänä toiselle puolelle Suomea ja nyt minulla ei ole ketään, joka ottaisi lasta edes päiväksi hoitoon. Uskoisin lapsen myös hyötyvän perheen ulkopuolisista ihmisistä, koska nykyään piirit ovat tosi pienet.

ap
 
Voimia sinulle!

Olisiko paikkakunnallasi jotakin erityislasten vanhempien tukiryhmää? Tai netissä varmasti tällaisia ainakin on! Voisit myös kysyä ensi kerralla sairaalassa (tai missä käyttekin kontrolleissa) jotakin tukiryhmistä. Luulisin, että osaavat ohjata eteenpäin. Myös toimintaterapeutti voisi ehkä selvitellä asiaa. Tai neuvola tietenkin myös.

Onko sinulla tukiverkostoa lähellä? Tai lapsen isä? Voisitko käydä kerran viikossa harrastamassa jotakin, jotta jaksaisit itse paremmin? Nukkuminen olisi myös tärkeää, ettei olisi niin kireänä. Jotkut ovat saaneet apua isoista d-vitamiiniannoksista (125 µg tms.) ja jotkut omegoista.

Jaksamista vaikeaan elämäntilanteeseen!
 
[QUOTE="vieras";25146883]Jotkut ovat saaneet apua isoista d-vitamiiniannoksista (125 µg tms.) ja jotkut omegoista.
[/QUOTE]


Ja B-vitamiini etenkin auttaa piristämällä! Kaikki yhdessä paras lopputulos?
 
[QUOTE="vieras";25146883]Voimia sinulle!

Olisiko paikkakunnallasi jotakin erityislasten vanhempien tukiryhmää? Tai netissä varmasti tällaisia ainakin on! Voisit myös kysyä ensi kerralla sairaalassa (tai missä käyttekin kontrolleissa) jotakin tukiryhmistä. Luulisin, että osaavat ohjata eteenpäin. Myös toimintaterapeutti voisi ehkä selvitellä asiaa. Tai neuvola tietenkin myös.

Onko sinulla tukiverkostoa lähellä? Tai lapsen isä? Voisitko käydä kerran viikossa harrastamassa jotakin, jotta jaksaisit itse paremmin? Nukkuminen olisi myös tärkeää, ettei olisi niin kireänä. Jotkut ovat saaneet apua isoista d-vitamiiniannoksista (125 µg tms.) ja jotkut omegoista.

Jaksamista vaikeaan elämäntilanteeseen![/QUOTE]

Kiitos! Lapsi syö D-vitamiinia, se selkeästi vie terän pois riehumiselta. Samoin lisäaineettomaan ruokaan siirtyminen on tehnyt hyvää. Liikaa sokeria pitää myös varoa.

Harrastusta ovat muutkin ehdotelleet, muunmuassa se psykologini. Usein vaan huomaan olevani niin poikki, ettei mikään määrä unta tunnu riittävän ja siksi harrastuksetkin ovat jääneet taka-alalle...

Tukiverkostoa ei ole, päiväkodin lisäksi siis.

ap
 
[QUOTE="aloittaja";25146880]Kiitos viestistäsi. Olen harkinnut tukiperheen pyytämistä, sillä ainoa sukulaiseni muutti viime kesänä toiselle puolelle Suomea ja nyt minulla ei ole ketään, joka ottaisi lasta edes päiväksi hoitoon. Uskoisin lapsen myös hyötyvän perheen ulkopuolisista ihmisistä, koska nykyään piirit ovat tosi pienet.

ap[/QUOTE]

Kannattaa ottaa tosiaan kaikki apu vastaan. Ja tosiaan, mitä enemmän lapsesi elämässä on välittäviä aikuisia. sen parempi. Saisit itsekkin levätä. Olet tilanteesi kanssa kuitenkin ensisijainen, joka tukiperhettä tarvitsee. Myös tukihenkilö olisi hyvä. Kerran viikossa tekisi lapsesi kanssa jotain. Tämäkin on avohuollon tukitoimi
 
Harrastusta ovat muutkin ehdotelleet, muunmuassa se psykologini. Usein vaan huomaan olevani niin poikki, ettei mikään määrä unta tunnu riittävän ja siksi harrastuksetkin ovat jääneet taka-alalle...

Tukiverkostoa ei ole, päiväkodin lisäksi siis.

ap[/QUOTE]

Siksipä tällainen tukihenkilö olisi hyvä, koska hän voisi mennä lapsesi kanssa uimaan, urheilemaan, pelaamaan, elokuviin..
 
Käytkö ap töissä päivittäin?

Itse olen kahden kotiäiti, toinen on erityislapsi. Olen sopeutunut erinomaisen hyvin, koska mulla on tukiverkosto ja vertaistukea muiden erityislasten äideistä. Ilman niitä en jaksaisi.

Koita nyt jostain saada itsellesi tukea, lastenhoitoapua yms.

Jaksuja!
 
[QUOTE="aloittaja";25146906]Kiitos! Lapsi syö D-vitamiinia, se selkeästi vie terän pois riehumiselta. Samoin lisäaineettomaan ruokaan siirtyminen on tehnyt hyvää. Liikaa sokeria pitää myös varoa.


ap[/QUOTE]

Itse ajattelin että vitamiinit tekisivät sinulle hyvää, lapsen ohella tietysti.

Saako vielä udella lapsesi ikää ja diagnoosia?
 
Kysyppäs kaupungilta tai kunnalta olisiko sinulla mahdollista saada omaishoidon tukea(se että lapsi on päivähoidossa ei poisssulje omaishoitajuutta),Omaishoitajalle tulee järjestää 2vrk/kk vapaata,järjestävät lapselle hoitopaikan.Saisit kerättyä voimia arkeen :) Itse olen myös omaishoitaja.
 
[QUOTE="aloittaja";25146906]Kiitos! Lapsi syö D-vitamiinia, se selkeästi vie terän pois riehumiselta. Samoin lisäaineettomaan ruokaan siirtyminen on tehnyt hyvää. Liikaa sokeria pitää myös varoa.

Harrastusta ovat muutkin ehdotelleet, muunmuassa se psykologini. Usein vaan huomaan olevani niin poikki, ettei mikään määrä unta tunnu riittävän ja siksi harrastuksetkin ovat jääneet taka-alalle...

Tukiverkostoa ei ole, päiväkodin lisäksi siis.

ap[/QUOTE]

Tarkoitin kyllä sinulle tuota isoa d-vitamiiniannosta. Voi helpottaa väsymykseesi. Säännöllinen harrastus olis kyllä tärkeä voimavara, ehdottomasti! Otat vaikka MLL:stä hoitajan. Tai voitko harrastaa päiväkotiaikaan, jos lapsenvahtia on vaikea saada? Minusta sinun täytyy kuunnella psykologiasi ja pitää huolta itsestäsikin. Se on lapsesikin parhaaksi. Yksinhuoltaja ilman tukiverkkoja on kovilla.

Voisit myös ottaa yhteyttä kunnan lastensuojeluun. Sieltä pitäisi saada apua, mutta riippuu varmaan kunnasta. Tukiperhe olisi myös tosi hyvä juttu.

Eikö sulla ole paikkakunnalla ystäviä? Miksi edes asut siellä, jos et ole töissäkään. Eli siis oletko vain jämähtänyt paikkakunnalle, jossa ei oikeastaan ole sinulle mitään?
 
Hei ap, täällä kohtalotoveri.
Olen usean lapsen yh-äiti, ja yksi lapsistani on erityislapsi. Mulla ei ole mitään muuta tukiverkkoa, kuin tukiperhe 2x/kk. Onneksi edes se.
Mutta tästä huolimatta mun voimat alkaa olla totaalisen loppu. Olen ajatellut, että pitäis kääntyä lääkärin puoleen ja pyytää ne masennuslääkkeet, ei taida enää olla vaihtoehtoa. En kykene enää ärtymättä olemaan mukana erityislapsen lukuisissa palavereissa, mä koen jatkuvasti että koulu syyttää mua lapsen ongelmista eikä ota kuuleviin korviinsakaan mitään, mitä sanon.
Mun lasta on tutkittu, hänellä on diagnoosi ja tiedetään mistä oireilu johtuu. Lapsi on ollut terapiajonossa nyt kai pari vuotta. Ja käydään muutaman kerran vuodessa lastenpsyk. polilla lapsen kanssa juttelemassa.

Mutta koulun mielestä mitään tukitoimia ei ole, lapsen käytös johtuu vain kurittomuudesta ja kasvatuksen puutteesta (!!) ja siitä, ettei lapsella ole miehen mallia! Ja voi miten mua suoraansanottuna v*tuttaa tuo kaikki. Eniten varmaan tuo jatkuvasti esille otettava "miehen mallin" puuttuminen, siis koululle on suuri ongelma se, että mä oon yh. Ne olettaa automaattisesti, että mä en kykene mihinkään ilman sitä miestä.

Mä oon niin väsynyt ja kyllästynyt tähän kaikkeen, etten jaksa enää. Mä koen, että mä joudun jatkuvasti puolustamaan itseäni ja lastani koulun suuntaan, musta tuntuu niin täysin siltä, ettei ne ymmärrä yhtään mitään. Ja tästä johtuen mä kaivan omaa kuoppaani, enkä jaksa enää olla myötämielinen ja yhteistyökykyinen koulun kanssa. Se taas johtaa siihen, että tää perkeleellinen vyyhti vain pahenee.

Nyt on tulossa eka palaveri lastenpsyk.polin kanssa niin, että nykyinen opettaja on mukana. Mä niin toivon, että ne ihmiset siellä sais koulun puolelle järkeä päähän siinä suhteessa, että lapsen käytös EI JOHDU siitä, että mä en oo jaksanut kasvattaa tai että mä en huolehdi lapsestani. Saati sitten siitä, että tässä taloudessa ei sitä miestä ole ollut seitsemään vuoteen.

Mutta nyt mä oon väsynyt. Niin väsynyt, etten edes halua ajatella näitä asioita. :(

Joten ap, mä tiedän miltä susta tuntuu :(
 
Ah niin. Koulun ehdotus on se, että lapselle pitäis tehdä tutkimuksia. Niitä on jo tehty, mutta ne ei ilmeisesti sitten usko mua.
Niitten "suuri helpotus" on tuleva palaveri, kun "saadaan lapselle apu alkamaan". Sitäkin apua on ollut jo vuosia, tosin tuloksetta, mutta koulu ei tätä ilmeisesti usko.
Mä en jaksa ymmärtää enää koulun ajatusmaailmaa. Etenkään, kun nämä ongelmat koulun kanssa alkoivat vasta tänä syksynä kun lapsen luokanopettaja vaihtui ja entinen lähti pois.
 

Similar threads

Yhteistyössä