E
erakko
Vieras
Olen tässä jonkin aikaa mietiskellyt omaa olemistani ja sitä millainen olen ihmisenä. Olen kyllä sosiaalinen ja tulen todella hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta en päästä ketään lähelleni kun pitkän ajan päästä ja vasta sitten kun koen että tuo toinen ihminen ei tule loukkaamaan minua tai käyttämään jollain tavalla hyödykseen.
Olen ollut jo ihan lapsesta saakka sellainen että välillä tuli kausia kun ei tullut pidettyä kavereihin yhteyttä. En halunnut mennä kyläilemään ja jos kyseltiin perään keksin jotain tekemistä miksi en voinut lähteä. Toisaalta sitten kun kavereiden kanssa leikin ja juttelin niin siitä paljon nautin ja nuo kaverit olivat todella tärkeitä.
Nykyään on ihan sama juttu että kaverit ovat uskomattoman tärkeitä mutta erakkoluonteeni takia ne ovat karsiutuneet ihan pariin tosi hyvään ja läheiseen ihmiseen. Tuntuu että nykyään sitä haluaa ottaa etäisyyttä muutenkin ihmisiin ja karsia elämästä kaikki ahdistavat ihmiset pois. Ahdistavalla tarkoitan siis jotain vaativia tai muuten "vaikeita" ihmisiä. He haluavat minulta jotain mikä ahdistaa. Tarvitsee "näytellä" että tulen heidän kanssa hyvin toimeen tai pitää yrittää ymmärtää heidän ongelmiaan joita en oikeasti ymmärrä ja tekisi mieli ravistella hartioista ja huutaa että hoida ne ongelmas kuntoon ja ryhdistäydy.
Enkä nyt tarkoita edellisellä mitään mielenterveydellisiä ongelmia yms, tiedän kyllä että niissä ei auta vaikka kuinka yrittäisi ryhdistäytyä olenhan itsekkin masennuksen läpikäynyt ja erittäin onnellinen että siitä selvisin ja olen onnellinen. Tarkoitan sellaisia ihmisiä joilla oikeasti ei ole sen kummempia ongelmia mutta niistä tehdään hirveetä draamaa ja sitten sitä pitäisi jaksaa kuunnella. Tiedän oma ongelmani kun kuuntelen mutta olen perusluonteeltani niin kiltti että siedän ihan liian pitkään tällaista. Tai muutenkin huonoa kohtelua. Ehkä tämänkin vuoksi eristäydyn sitten muista ihmisistä että ei alkaisi ahdistamaan.
Mutta toisaalta en osaa selittää sitä miksi välillä eristäydyn myös niistä ihanista rakkaista ystävistäkin ja pidän yhteyttä silloin tällöin? Onneksi myös ystäväni ovat samankaltaisia kun minäkin niin kuukauden parinkin tauko kommunikoinnissa tai näkemisessä ei haittaa meitä kumpaakaan
ja silti ollaan läheisiä.
Harvoihin sukulaisiini pidän yhteyttä koska he ahdistavat. Taas pitäisi näytellä jotain mitä ei ole jos heidän kanssaan olisi tekemisissä. Lasten takia joudun olemaan tekemisissä heidän kavereiden vanhempien kanssa ja sekin ahdistaa. Esikoinen menee ensivuonna kouluun ja jo nyt on kauheita paineita kaikenmaailman vanhempainkokouksista sun muista.
Minulle tuntuu riittävän oma perheeni, pari läheistä sukulaista ja pari todella läheistä ystävää. Enempää en kaipaakkaan taidan olla outo.
Olen ollut jo ihan lapsesta saakka sellainen että välillä tuli kausia kun ei tullut pidettyä kavereihin yhteyttä. En halunnut mennä kyläilemään ja jos kyseltiin perään keksin jotain tekemistä miksi en voinut lähteä. Toisaalta sitten kun kavereiden kanssa leikin ja juttelin niin siitä paljon nautin ja nuo kaverit olivat todella tärkeitä.
Nykyään on ihan sama juttu että kaverit ovat uskomattoman tärkeitä mutta erakkoluonteeni takia ne ovat karsiutuneet ihan pariin tosi hyvään ja läheiseen ihmiseen. Tuntuu että nykyään sitä haluaa ottaa etäisyyttä muutenkin ihmisiin ja karsia elämästä kaikki ahdistavat ihmiset pois. Ahdistavalla tarkoitan siis jotain vaativia tai muuten "vaikeita" ihmisiä. He haluavat minulta jotain mikä ahdistaa. Tarvitsee "näytellä" että tulen heidän kanssa hyvin toimeen tai pitää yrittää ymmärtää heidän ongelmiaan joita en oikeasti ymmärrä ja tekisi mieli ravistella hartioista ja huutaa että hoida ne ongelmas kuntoon ja ryhdistäydy.
Enkä nyt tarkoita edellisellä mitään mielenterveydellisiä ongelmia yms, tiedän kyllä että niissä ei auta vaikka kuinka yrittäisi ryhdistäytyä olenhan itsekkin masennuksen läpikäynyt ja erittäin onnellinen että siitä selvisin ja olen onnellinen. Tarkoitan sellaisia ihmisiä joilla oikeasti ei ole sen kummempia ongelmia mutta niistä tehdään hirveetä draamaa ja sitten sitä pitäisi jaksaa kuunnella. Tiedän oma ongelmani kun kuuntelen mutta olen perusluonteeltani niin kiltti että siedän ihan liian pitkään tällaista. Tai muutenkin huonoa kohtelua. Ehkä tämänkin vuoksi eristäydyn sitten muista ihmisistä että ei alkaisi ahdistamaan.
Mutta toisaalta en osaa selittää sitä miksi välillä eristäydyn myös niistä ihanista rakkaista ystävistäkin ja pidän yhteyttä silloin tällöin? Onneksi myös ystäväni ovat samankaltaisia kun minäkin niin kuukauden parinkin tauko kommunikoinnissa tai näkemisessä ei haittaa meitä kumpaakaan
ja silti ollaan läheisiä.Harvoihin sukulaisiini pidän yhteyttä koska he ahdistavat. Taas pitäisi näytellä jotain mitä ei ole jos heidän kanssaan olisi tekemisissä. Lasten takia joudun olemaan tekemisissä heidän kavereiden vanhempien kanssa ja sekin ahdistaa. Esikoinen menee ensivuonna kouluun ja jo nyt on kauheita paineita kaikenmaailman vanhempainkokouksista sun muista.
Minulle tuntuu riittävän oma perheeni, pari läheistä sukulaista ja pari todella läheistä ystävää. Enempää en kaipaakkaan
taidan olla outo.