S
sensitivemind1
Vieras
Haluaisin kertoa oman tarinani ja herättää keskustelua ihmisten parissa, jotka ovat kokeneet samoin tai heillä on asiantuntemusta ottaa kantaa tarinaani. Saatatte alun perusteella luulla, että tämä ei liity seksuaalisuuteen millään lailla, mutta jos jaksaa lukea, niin kyllä siellä jotain siihenkin liittyvää löytyy. Olen siis 20 vuotias nainen.
Aloitan kertomaan ensin hieman lapsuudestani, joka pääosin oli normaali ja onnellinenkin. Olen aina ollut erittäin herkkä (korostan sanaa erittäin). Herkkyyteni/pelokkuuteni tuli esiin elämässäni voimakkaimmin ensimmäisiä kertoja esiin kun en millään olisi voinut irroittautua äitistäni ja jäädä päivähoitoon. Muistan vieläkin kuinka kauheaa se oli ja miten kova ikävöintini ja suru oli jo n. 4 vuoden ikäisenä. Aluksi äitini oli hoitopaikassa eräässä huoneessa (josta en häntä nähnyt) odottamassa minun reaktioita miten sopeuduin minäkin aamuna jäämään hoitoon ja jos tämä osoittautui ylivoimaisen vaikeaksi, hän tuli lohduttamaan minua. Näin siis vain alussa. Sitten alkoi jo sujua ja äiti pystyi lähtemään omille asioilleen heti hyvästellessään minut. Silti minulle jäi kova ikävä ja odotin koko päivän että äitini tulisi jo hakemaan minut. Hoitopaikka vaihtui ja olin silloinkin n. 4-5 vuotta. Muistan syksyisen tarhan pihan vieläkin hyvin selkeästi ja sen kuinka minua masensi. Masensi se, että äiti ei ollut lähellä ja jokin muukin varmasti masensi lisäksi mutten oikein tiedä että mikä. Olen lukenut siis, että lapsikin voi olla masentunut, vaikka aikuiset saattavat ajatella, että miten muka lapsi voi olla jo masentunut, sehän on mahdotonta. Tämä tutkimus, jossa jo pienen lapsen sanottiin voivan olla masentunut, oli totta myös minun kohdallani
Seuraavia ns. traagisia kokemuksia koin n. 7-8 vuoden iässä kun oma äitini koki oman terveytensä reistailevan mm. rytmihäiriöitä, stressiä, ahdistusta. Usein isäni käyttikin äitiä polilla tutkimuksissa. Aina kaikki kuitenkin oli loppujen lopuksi hyvin eikä äidin sydämessä ainakaan ollut vikaa. Minulla oli kuitenkin hyvin usein huoli omasta äidistäni- kun hän tuli esim. töistä neljän aikaan iltapäivällä ja minä olin tullut koulusta yhden kahden maita, kotona häntä odottaessani päällimmäinen ajatukseni oli se, että äitille varmasti sattuu jotakin pahaa työmatkalla (jos hän siis oli hieman vaikka myöhässä). Koulussa käyminen sujui minulla kuitenkin ihan hyvin, paljon paremmin kuin tarhassa oleminen- en miettinyt äitiäni läheskään niin paljon enkä tuntenut itseäni yhtä masentuneeksi koulussa.
12- vuotiaana minulle tapahtui tähän mennessä elämääni isoin ja vaikuttavin asia, joka on vaikuttanut vielä tähänkin asti elämääni. Minulle tuli erään tapaturman myötä (josta seurasi mystisiä oireita, kuten erittäin voimakas huimaus jota jatkui monia monia vuosia + äärimmäistä väsymystä tämän lisäksi) syvä masennus ja pelko omaa terveyttä kohtaan. Söin masennuslääkkeitäkin. Pari vuotta tämä tilanne vaan jatkui ja jatkui ja minulle tehtiin paljon tutkimuksia. Aivojen magneettikuvauksia, EKG, verikokeita, aivosähkökäyrää, korvatutkimuksia yms. lukuisia testejä. Niiden tulokset olivat kuitenkin normaaleja, olin siis terve voimakkaista oireistani huolimatta. Minulla oli jatkuvaa masennusta olotilastani, kun olin niin väsynyt ympäri vuorokauden kestävään huimaukseen ja pelkäsin jatkuvalla syötöllä sairastavani jotakin erittäin vakavaa tautia lääkäreiden vakuuttelusta huolimatta . Nuoren tytön elämä oli ihan sekavaa ja sekaisin, mutta silti pinnistelin ja kävin koulua.
Minulle aloitettiin fysikaalisia hoitoja, joissa huomattiin niskalihasten löysyyttä joka todennäköisesti aiheutti huimauksen. Aloin säännöllisesti käymään fysioterapiassa, josta sain kotijumppaohjeita. Toipuminen oli hidasta ja kesti vuosia, mutta hitaasti olossani alkoi tapahtua muutoksia ja huimaus oli enää melko vähäistä. Pystyin jatkamaan opiskelua, käymään lukion ja aloittamaan ylempiä ammattiopintoja.
Olin 13- vuotias kun vanhempani erosivat. Se oli minulle kova paikka ( siitä huolimatta vaikka olin nähnyt kuinka paljon isäni ongelmat aiheuttivat perheeseen pahaa). Muutimme äitin kanssa kuitenkin melko pian kaksistaan omaan asuntoon (toinen sisarukseni oli jo tuossa vaiheessa minua vanhempi ja oli jo muuttanut kotoa pois). Aloitin siinä vaiheessa yläasteen. Yläaste aikana koin ihastumisia eri poikiin ja yläasteella oli yksi poika erityisesti minun mieleeni, aina koski mahaan kun kuljin hänen ohitseen. Minua kuitenkin esti jotkin tekijät ottamasta keneen tahansa poikaan enempää kontaktia. Tapaturma, josta aiemmin kerroin, toi minulle lisäkiloja masennuksen vuoksi runsaasti (.n 15-20 kg) . Olin siis oikeasti ylipainoinen, sen näki jo kaukaa. Tämä asia nakersi itsetuntuntoani IHAN kamalasti. Sain kuulla haukkumistakin useilta pojilta ja naurunpyräyksiä. Joskus mietin yläasteella, että olenkohan lesbo kun joskus saatoin kokea kutkuttavia tuntemuksia tyttöjen läheisyydessä. Kerroin tuntemuksestani myös äidille ja hän neuvoi olemaan miettimättä asiaa, kun minulla kerta oli aina tapana huolestua ja märehtiä asioita ihan kunnolla. Muut tytöthän olivat mielestäni paljon kauniimpia ja laihempia kuin minä. Ihailin heidän vartaloitaan miten laihoja he olivat. Näistä tunteista huolimatta ihastuin aina poikiin ja toivoin, että joku poika haluaisi seurustella kanssani.
Yläaste oli ja meni. Aloitin lukion. Lukiossa aloin harrastaa liikuntaa enemmän ja kiinnittää enemmän huomiota syömisiini. (Siinä vaiheessa en ollut seurustellut vielä kenenkään kanssa). Laihduin jopa siinä määrin, että olin lähellä alipainon rajaa. Olin täysin mukana muodissa ja ulkonäössä, mutta nyt nautin siitä ensimmäistä kertaa vuosiin ja halusin näyttää muille, että kyllä minäkin voin olla kaunis. Varteni oli kovin hoikka ja pukeutumiseen meni paljon rahaa. Laittautuminen kouluun aamuisin vei paljon aikaa. Laihuudestani huolimatta ja kehuista ja katseista huolimatta olin aina epätyytyväinen itseeni. Aina oli jotain mihin ei ollut tyytyväinen. Suurin ongelma mitä vartalossani koin, olivat pienen pienet rintani, kaikenlisäksi mielestäni vielä rumanmuotoiset. Sama ongelma minun mielessäni ainakin, on edelleenkin.
Täytin 18 vuotta. Baarielämä alkoi. Olin aina hehkeän näköinen ulos lähtiessä, paljon tuli katseita. Nautin osin katseista, tietäessäni että näytin hyvältä, mutta pian miesten katseen eivät enää tuntuneet miltään kun niitä tuli niin usein- totuin niihin. Minulla oli baarielämän alettua 4 eri seksikontaktia. Kahden kanssa seurustelin, mutta kaksi muuta olivat enemmän yhdenyön juttuja (niistä koin kamalaa morkkista ollessani vielä kaikenlisäksi niin herkkä). Nämä kaksi joiden kanssa seurustelin olivat seksin kannalta vain kokeiluja, sillä seksinharrastuskertoja yhteensä näiden poikien kanssa koin 4. Toisen kanssa 3 kertaa ja toisen kanssa vain kerran. Seksin harrastamisella halusin kokea olevani haluttava, mutta halusin myös tietää miltä se seksi tuntuu, kun kerta joka tuutista sitä työnnettiin ihmisten ilmoille, että miten hirveän ihanaa se onkaan! Itse kyllä koin ekankin kerran niin, että tämmöstäkö tämä muka nyt on?. Ei se nyt niin kamalasti sattunut, mutta ei se kyllä mitenkään kiihottanutkaan. Siksi hain ekan kerran jälkeen lisää seksikokemuksia (juuri nämä yhden yön jutut), että saisin lisää tietoa siitä miltä seksi tuntuu ehkä eri miehen kanssa. En edelleenkään tuntenut kiihottumista millään lailla. En edes suudellessa. Minua jännitti aina niin paljon. Ja olin edelleen miesten edessä epävarma, edelleen niistä rinnoista kun olivat niin rumat ja pienet.
Nykyään olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein vuoden. Olemme säännölisesti harrastaneet seksiä, mutten ole kertaakaan saanut orgasmia. En halua haukkua omaa kultaani, mutta hän on sormettaessaan hieman haparoiva, eikä hänen vehkeen koolla voi kehua. Olen kyllä täysin hullaantunut poikaystäväni ihanaan, hieman herkkäänkin luoteeseen. Kaikki miten hän minulle kertoo rakastavansa minua jne. ovat aivan ihania osoituksia ja niin kauniita sanoja. Hän on myös sanonut hyväksyvänsä minun vartalon ja kehuu jopa kauniiksi.
En ole alusta asti kokenut mielettömiä intohimoja häntä kohtaan, mutta enemmän olen hullaantunut miehen luonteesta. Hän on niin ihana, kiltti, söpö, luotettava ja ymmärtäväinen. Kun olimme jonkin aikaa olleet yhdessä, silloin tajusin, että hän se ihan oikeasti on! Olen hänelle sanonutkin, että jos me joskus erotaan, niin minusta on ihan turhaa enää sen jälkeen seurustella kenenkään kanssa kun tietää miten ihanaa sinun kanssasi kulta on ollut. Olemme molemmat ihan samaa mieltä siitä, että meidät todellakin on luotu yhteen. Luottamus pelaa ja arki on ihanaa vaikka aina riidelläänkin.
Ainoa minun kokema ongelma on seksi. En siis saa orgasmia. Aluksi seksin harrastaminen oli niin jännittävää, että en sen takia uskonut voivani kokea mitään järisyttävää, kun jännitti niin paljon mitä hän ajattelee rinnoistani, hieman pulskasta mahasta jne. Nykyään turha jännitys on poistunut ja voi olla oma itsensä kullan edessä alastikin, vaikka kyllä myönnän häpeäväni rintojani edelleen hänen edessä ollessani. Olen muutenkin aika tarkka ulkonäöstäni ja minulle ei ole sama olenko ulkoisesti miellyttävä vai en.
Olen alkanut miettiä omaa seksuaalisuutta uudestaan sen puuttuvan orgasmin takia. Olen nyt muutaman kerran nähnyt unta alastomista naisista ja olen tuntenut olevani todella kiihottunut unien aikana. Niin kiihottunut en ole koskaan edes kullan kanssa ole ollut sängyssä ollessa(jos nyt muistan oikein, kun ne olivat vaan unia). Näin myös televisiossa erittäin hyvä kroppaisen naisen (oikein timmissä kunnossa, silti isot tissit vaikka laiha olikin). Hän esitti siinä jotain tankotanssia tai eroottista tanssijaa ja minä ihan selvästi kiihotuin siitä. Toisaalta mietin, että saattaisin kiihottua seksin aikana enemmän jonkun toisen miehen kanssa joka on itsekin itsevarmempi, miehekäs, ottaa tilanteen haltuun ja on oikeasti mies ja minä huomion keskipiste. Jos hänellä olisi myös isompi vehje niin jotain saattaisi tapahtua.... Mutta kun minä en omaa nykyistäni tällaisten puutteiden takia oikeasti halua jättää kun kaikki muut hänen ominaisuudet oikeasti jyräävät kaiken puutteellisen tai puuttuvat asiat pois. Huonoja asioita hänestä ei tule mieleenkään (jos ei siis harrasteta seksiä), sillä niin mahtava luonne hänellä on ja niin luodulta minulle hän tuntuu!
Olen kertonut näistä asioista kullalleni, ja hän on ymmärtänyt minua ja sanonut, että fantasiani saavat olla vaikka samaa sukupuolta käsitteleviä kuin itse olen. Eikä minun niitä kaikkia tarvitse edes hänelle kertoa hänen mukaan. Olen hänelle sen sanonut, että en tiedä olenko hetero vai bi, mutta minulla on kuitenkin seksuaalisia tunteita naisia kohtaan jollakin tasolla. Kiihotun siis heidän vartalostaan, eniten rinnoista. En kiihotu naisten luonteesta tai ajattele heitä seurustelumielessä. Ajattelin voisiko mieltymys rintoihin johtua siitä, kun olen omani aina kokenut niin mitättömiksi? Minulla on muutenkin ollut aina vaikkapa kaupungilla tapana katsoa muiden suht samanikäisten naisten rintoja kuin itse olen. Aina ne vaan ovat muilla kauniimman muotoisen näköiset ( jos on avonaisempi paita niin huomaa) ja muutenkin paljon isommat- ja aina masentaa sen jälkeen kun näkee muiden isomman rintavarustuksen. Rintojeni pienuus ei johdu nykyisestä painostani, olen painoindeksiltä ihan sen normaalin 24, eli olen palannut laihoista ajoista enemmän normaaleihin mittoihin. Ne vaan ovat pienet joillakin ihmisillä ja se siitä. Näin ainakin minulla.
Epävarmuus omaa kehoa kohtaan on mielestäni yksi syy miksi minun on vaikeaa kiihottua. Joskus myös se, että ei vaan joskus viitsisi seksiä kullan kanssa millään (hänellä taas mahdottomat halut). Olen myös sitä mieltä, että kultani ei ehkä sängyssä ole naisten mielestä se kaikkein kiihottavin, sillä naisethan haluavat ehkä ronskimpaa otetta mieheltä seksiin ja ehkä myös salamyhkäisiä katseita. Minusta oma kultani näyttää herkkyyttään liikaa sängyssä eikä koskettele minua tarpeeksi, on liian kiltti. Olen hänelle sanonut että kosketa minua enemmän ja niin hän on tehnytkin. Ollaan kokeiltu musiikkia, kynttilöitä jne. mutta kun en saa orgasmia kun tuntuu että minun on vaikeaa edes kiihottua sängyssä ylipäätänsä. Parhaalta tuntuu kun ratsastan kultani päällä ja olen häneen päin. Silti kaipaan tilanteeseen lisää kiihottuneisuutta vaikka myönnän että saatan olla ollut lähellä orgasmia siinä asennossa. Tuo asento vaan vaatii mieheltä erittäin jäykkää penistä j a eihän se siinä kovin kauaa kestä. Muutenkin kultani tulee aika nopeasti.
Olen siis hänelle kertonut orgasmittomuudestani, jopa siitä että koen hänen vehkeensä liian pieneksi. Hän ei ole suuttunut eikä huolestunut. On sanonut, että ostetaan seksikaupasta jotain kivaa- se onkin seuraava suunnitelma. Hän on myös hyväksynyt etten saa orgasmia ja sanonut että onhan se tiedettävästi joillekin naisille vaikeaa, eikä häntä haittaa jos en saa, vaikka tietysti hän haluisi tyydyttää minua. Hän kehottaa minua ensin oppimaan hyväksymään oma vartaloni, jotta voisin kiihottua paremmin. sen sijaan hän on sanonut, että peniksen kokoaan hän ei voi muuttaa, mutta on tiennyt sen olevan normaalia pienempi. Kultani on siis muuten ihan haluttava, on hyvä kroppa jne. mutta välillä tuntuu, että se kiltteys/hyväntahtoisuus (mitä normaalisti rakastan hänessä) eivät saisi näkyä sängyssä. Mies ei minusta saa olla liian kiltti ja hyväntahtoinen, menee viimeisetkin halut jos niitä nyt ylipäätään on. Kun ei tee oikein mieli harrastaa seksiä kun tietää että ei saa kuitenkaan orgasmia, mieheni kyllä saa.
Naisen fyysiset ominaisuuden siis kiihottavat minua enemmän kuin miesten. En voi silti ajatella naista romanttisessa mielessä taikka elämänkumppanina. Siitäkään en oikein osaa sanoa haluaisinko naisen kanssa sänkyyn, ehkä se pelkästään on minulla haluna vain ajatuksissani tai niin, että näen televisiosta jotain. Haluan elämääni miehen ja perheen, lapsia ja antaa heille paljon rakkautta. En vaan mielestäni koskaan ole ollut kovin seksuaalinen ja itsetyydytyskin on ollut aina kovin vierasta. Jos olen sitä yrittänyt, se on enemmänkin orgasmin metsästämistä ja ahdistavaa kun en koe sitäkään kiihottavaksi. En edes tiedä mitä seksifantasioita minun pitäisi samalla ajatella? Niitä naisiako jos ne kerta voisivat kiihottaa? Onko se väärin omaa rakastani kohtaan jos masturboidessani ajattelenkin jotain naista ja se sitten kiihottaa??
Asia on kuitenkin niin, että rakastan nykyistäni niin paljon, että melkein tiedän olevani hänen kanssaan lopun ikää (voitte muut tietysti ajatella, että niinhän sitä siinä iässä luulee), mutta minusta hän on vain sellainen ihminen, jota ei voi mistään maailman kolkasta löytää. Mutta minä olen hänet löytänyt ja miten ihanaa onkaan kun pääsen hänen lähelleen koulupäivän jälkeen halailemaan ja ottamaan päikkäreitä viereen. Tuntuu, kuin hän olisi minun toinen puuttuva osa. Olenkin kuvaillut sitä hänelle niin, että kun otamme päikkäreitä ja makaamme toisissamme kiinni, tuntuu kun minuun kytkettäisiin jokin laturi ja saan taas huokaista helpotuksesta.
Olen siis näitä seksiin liittyviä tunetmuksia hänelle kertonut ja hän on vain sanonut, että kyllä sinä jo olisit aikaisemmin tiennyt jos olisit vaikka lesbo tai bi, sinulla vaan on tapana murehtia ja miettiä asioita liikaa niin paljon, että ei mikään ihme jos tuntuu vaikka että on bi. Se on kyllä totta, että olen sellainen joka murehtii asioita niin paljon, että saan vaikka taudin oireet itselleni, jos pelkään sairastavani jotain tautia. Joskus olenkin lukenut hypokondriasta, josta luulen ainakin silloin tällöin kärsiväni (vanha nimitys taudille on luulosairaus). Minä vaan tätäkin asiaa mietin ja mietin ja mietin ja tuntuu että tästä ei saa selvyyttä kun menee ihan sekaisin pähkäillessä.
Mutta auttakaa te lukijat minua jos vaan millään osaatte. Kiitos jos jaksoitte lukea ?
Aloitan kertomaan ensin hieman lapsuudestani, joka pääosin oli normaali ja onnellinenkin. Olen aina ollut erittäin herkkä (korostan sanaa erittäin). Herkkyyteni/pelokkuuteni tuli esiin elämässäni voimakkaimmin ensimmäisiä kertoja esiin kun en millään olisi voinut irroittautua äitistäni ja jäädä päivähoitoon. Muistan vieläkin kuinka kauheaa se oli ja miten kova ikävöintini ja suru oli jo n. 4 vuoden ikäisenä. Aluksi äitini oli hoitopaikassa eräässä huoneessa (josta en häntä nähnyt) odottamassa minun reaktioita miten sopeuduin minäkin aamuna jäämään hoitoon ja jos tämä osoittautui ylivoimaisen vaikeaksi, hän tuli lohduttamaan minua. Näin siis vain alussa. Sitten alkoi jo sujua ja äiti pystyi lähtemään omille asioilleen heti hyvästellessään minut. Silti minulle jäi kova ikävä ja odotin koko päivän että äitini tulisi jo hakemaan minut. Hoitopaikka vaihtui ja olin silloinkin n. 4-5 vuotta. Muistan syksyisen tarhan pihan vieläkin hyvin selkeästi ja sen kuinka minua masensi. Masensi se, että äiti ei ollut lähellä ja jokin muukin varmasti masensi lisäksi mutten oikein tiedä että mikä. Olen lukenut siis, että lapsikin voi olla masentunut, vaikka aikuiset saattavat ajatella, että miten muka lapsi voi olla jo masentunut, sehän on mahdotonta. Tämä tutkimus, jossa jo pienen lapsen sanottiin voivan olla masentunut, oli totta myös minun kohdallani
Seuraavia ns. traagisia kokemuksia koin n. 7-8 vuoden iässä kun oma äitini koki oman terveytensä reistailevan mm. rytmihäiriöitä, stressiä, ahdistusta. Usein isäni käyttikin äitiä polilla tutkimuksissa. Aina kaikki kuitenkin oli loppujen lopuksi hyvin eikä äidin sydämessä ainakaan ollut vikaa. Minulla oli kuitenkin hyvin usein huoli omasta äidistäni- kun hän tuli esim. töistä neljän aikaan iltapäivällä ja minä olin tullut koulusta yhden kahden maita, kotona häntä odottaessani päällimmäinen ajatukseni oli se, että äitille varmasti sattuu jotakin pahaa työmatkalla (jos hän siis oli hieman vaikka myöhässä). Koulussa käyminen sujui minulla kuitenkin ihan hyvin, paljon paremmin kuin tarhassa oleminen- en miettinyt äitiäni läheskään niin paljon enkä tuntenut itseäni yhtä masentuneeksi koulussa.
12- vuotiaana minulle tapahtui tähän mennessä elämääni isoin ja vaikuttavin asia, joka on vaikuttanut vielä tähänkin asti elämääni. Minulle tuli erään tapaturman myötä (josta seurasi mystisiä oireita, kuten erittäin voimakas huimaus jota jatkui monia monia vuosia + äärimmäistä väsymystä tämän lisäksi) syvä masennus ja pelko omaa terveyttä kohtaan. Söin masennuslääkkeitäkin. Pari vuotta tämä tilanne vaan jatkui ja jatkui ja minulle tehtiin paljon tutkimuksia. Aivojen magneettikuvauksia, EKG, verikokeita, aivosähkökäyrää, korvatutkimuksia yms. lukuisia testejä. Niiden tulokset olivat kuitenkin normaaleja, olin siis terve voimakkaista oireistani huolimatta. Minulla oli jatkuvaa masennusta olotilastani, kun olin niin väsynyt ympäri vuorokauden kestävään huimaukseen ja pelkäsin jatkuvalla syötöllä sairastavani jotakin erittäin vakavaa tautia lääkäreiden vakuuttelusta huolimatta . Nuoren tytön elämä oli ihan sekavaa ja sekaisin, mutta silti pinnistelin ja kävin koulua.
Minulle aloitettiin fysikaalisia hoitoja, joissa huomattiin niskalihasten löysyyttä joka todennäköisesti aiheutti huimauksen. Aloin säännöllisesti käymään fysioterapiassa, josta sain kotijumppaohjeita. Toipuminen oli hidasta ja kesti vuosia, mutta hitaasti olossani alkoi tapahtua muutoksia ja huimaus oli enää melko vähäistä. Pystyin jatkamaan opiskelua, käymään lukion ja aloittamaan ylempiä ammattiopintoja.
Olin 13- vuotias kun vanhempani erosivat. Se oli minulle kova paikka ( siitä huolimatta vaikka olin nähnyt kuinka paljon isäni ongelmat aiheuttivat perheeseen pahaa). Muutimme äitin kanssa kuitenkin melko pian kaksistaan omaan asuntoon (toinen sisarukseni oli jo tuossa vaiheessa minua vanhempi ja oli jo muuttanut kotoa pois). Aloitin siinä vaiheessa yläasteen. Yläaste aikana koin ihastumisia eri poikiin ja yläasteella oli yksi poika erityisesti minun mieleeni, aina koski mahaan kun kuljin hänen ohitseen. Minua kuitenkin esti jotkin tekijät ottamasta keneen tahansa poikaan enempää kontaktia. Tapaturma, josta aiemmin kerroin, toi minulle lisäkiloja masennuksen vuoksi runsaasti (.n 15-20 kg) . Olin siis oikeasti ylipainoinen, sen näki jo kaukaa. Tämä asia nakersi itsetuntuntoani IHAN kamalasti. Sain kuulla haukkumistakin useilta pojilta ja naurunpyräyksiä. Joskus mietin yläasteella, että olenkohan lesbo kun joskus saatoin kokea kutkuttavia tuntemuksia tyttöjen läheisyydessä. Kerroin tuntemuksestani myös äidille ja hän neuvoi olemaan miettimättä asiaa, kun minulla kerta oli aina tapana huolestua ja märehtiä asioita ihan kunnolla. Muut tytöthän olivat mielestäni paljon kauniimpia ja laihempia kuin minä. Ihailin heidän vartaloitaan miten laihoja he olivat. Näistä tunteista huolimatta ihastuin aina poikiin ja toivoin, että joku poika haluaisi seurustella kanssani.
Yläaste oli ja meni. Aloitin lukion. Lukiossa aloin harrastaa liikuntaa enemmän ja kiinnittää enemmän huomiota syömisiini. (Siinä vaiheessa en ollut seurustellut vielä kenenkään kanssa). Laihduin jopa siinä määrin, että olin lähellä alipainon rajaa. Olin täysin mukana muodissa ja ulkonäössä, mutta nyt nautin siitä ensimmäistä kertaa vuosiin ja halusin näyttää muille, että kyllä minäkin voin olla kaunis. Varteni oli kovin hoikka ja pukeutumiseen meni paljon rahaa. Laittautuminen kouluun aamuisin vei paljon aikaa. Laihuudestani huolimatta ja kehuista ja katseista huolimatta olin aina epätyytyväinen itseeni. Aina oli jotain mihin ei ollut tyytyväinen. Suurin ongelma mitä vartalossani koin, olivat pienen pienet rintani, kaikenlisäksi mielestäni vielä rumanmuotoiset. Sama ongelma minun mielessäni ainakin, on edelleenkin.
Täytin 18 vuotta. Baarielämä alkoi. Olin aina hehkeän näköinen ulos lähtiessä, paljon tuli katseita. Nautin osin katseista, tietäessäni että näytin hyvältä, mutta pian miesten katseen eivät enää tuntuneet miltään kun niitä tuli niin usein- totuin niihin. Minulla oli baarielämän alettua 4 eri seksikontaktia. Kahden kanssa seurustelin, mutta kaksi muuta olivat enemmän yhdenyön juttuja (niistä koin kamalaa morkkista ollessani vielä kaikenlisäksi niin herkkä). Nämä kaksi joiden kanssa seurustelin olivat seksin kannalta vain kokeiluja, sillä seksinharrastuskertoja yhteensä näiden poikien kanssa koin 4. Toisen kanssa 3 kertaa ja toisen kanssa vain kerran. Seksin harrastamisella halusin kokea olevani haluttava, mutta halusin myös tietää miltä se seksi tuntuu, kun kerta joka tuutista sitä työnnettiin ihmisten ilmoille, että miten hirveän ihanaa se onkaan! Itse kyllä koin ekankin kerran niin, että tämmöstäkö tämä muka nyt on?. Ei se nyt niin kamalasti sattunut, mutta ei se kyllä mitenkään kiihottanutkaan. Siksi hain ekan kerran jälkeen lisää seksikokemuksia (juuri nämä yhden yön jutut), että saisin lisää tietoa siitä miltä seksi tuntuu ehkä eri miehen kanssa. En edelleenkään tuntenut kiihottumista millään lailla. En edes suudellessa. Minua jännitti aina niin paljon. Ja olin edelleen miesten edessä epävarma, edelleen niistä rinnoista kun olivat niin rumat ja pienet.
Nykyään olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein vuoden. Olemme säännölisesti harrastaneet seksiä, mutten ole kertaakaan saanut orgasmia. En halua haukkua omaa kultaani, mutta hän on sormettaessaan hieman haparoiva, eikä hänen vehkeen koolla voi kehua. Olen kyllä täysin hullaantunut poikaystäväni ihanaan, hieman herkkäänkin luoteeseen. Kaikki miten hän minulle kertoo rakastavansa minua jne. ovat aivan ihania osoituksia ja niin kauniita sanoja. Hän on myös sanonut hyväksyvänsä minun vartalon ja kehuu jopa kauniiksi.
En ole alusta asti kokenut mielettömiä intohimoja häntä kohtaan, mutta enemmän olen hullaantunut miehen luonteesta. Hän on niin ihana, kiltti, söpö, luotettava ja ymmärtäväinen. Kun olimme jonkin aikaa olleet yhdessä, silloin tajusin, että hän se ihan oikeasti on! Olen hänelle sanonutkin, että jos me joskus erotaan, niin minusta on ihan turhaa enää sen jälkeen seurustella kenenkään kanssa kun tietää miten ihanaa sinun kanssasi kulta on ollut. Olemme molemmat ihan samaa mieltä siitä, että meidät todellakin on luotu yhteen. Luottamus pelaa ja arki on ihanaa vaikka aina riidelläänkin.
Ainoa minun kokema ongelma on seksi. En siis saa orgasmia. Aluksi seksin harrastaminen oli niin jännittävää, että en sen takia uskonut voivani kokea mitään järisyttävää, kun jännitti niin paljon mitä hän ajattelee rinnoistani, hieman pulskasta mahasta jne. Nykyään turha jännitys on poistunut ja voi olla oma itsensä kullan edessä alastikin, vaikka kyllä myönnän häpeäväni rintojani edelleen hänen edessä ollessani. Olen muutenkin aika tarkka ulkonäöstäni ja minulle ei ole sama olenko ulkoisesti miellyttävä vai en.
Olen alkanut miettiä omaa seksuaalisuutta uudestaan sen puuttuvan orgasmin takia. Olen nyt muutaman kerran nähnyt unta alastomista naisista ja olen tuntenut olevani todella kiihottunut unien aikana. Niin kiihottunut en ole koskaan edes kullan kanssa ole ollut sängyssä ollessa(jos nyt muistan oikein, kun ne olivat vaan unia). Näin myös televisiossa erittäin hyvä kroppaisen naisen (oikein timmissä kunnossa, silti isot tissit vaikka laiha olikin). Hän esitti siinä jotain tankotanssia tai eroottista tanssijaa ja minä ihan selvästi kiihotuin siitä. Toisaalta mietin, että saattaisin kiihottua seksin aikana enemmän jonkun toisen miehen kanssa joka on itsekin itsevarmempi, miehekäs, ottaa tilanteen haltuun ja on oikeasti mies ja minä huomion keskipiste. Jos hänellä olisi myös isompi vehje niin jotain saattaisi tapahtua.... Mutta kun minä en omaa nykyistäni tällaisten puutteiden takia oikeasti halua jättää kun kaikki muut hänen ominaisuudet oikeasti jyräävät kaiken puutteellisen tai puuttuvat asiat pois. Huonoja asioita hänestä ei tule mieleenkään (jos ei siis harrasteta seksiä), sillä niin mahtava luonne hänellä on ja niin luodulta minulle hän tuntuu!
Olen kertonut näistä asioista kullalleni, ja hän on ymmärtänyt minua ja sanonut, että fantasiani saavat olla vaikka samaa sukupuolta käsitteleviä kuin itse olen. Eikä minun niitä kaikkia tarvitse edes hänelle kertoa hänen mukaan. Olen hänelle sen sanonut, että en tiedä olenko hetero vai bi, mutta minulla on kuitenkin seksuaalisia tunteita naisia kohtaan jollakin tasolla. Kiihotun siis heidän vartalostaan, eniten rinnoista. En kiihotu naisten luonteesta tai ajattele heitä seurustelumielessä. Ajattelin voisiko mieltymys rintoihin johtua siitä, kun olen omani aina kokenut niin mitättömiksi? Minulla on muutenkin ollut aina vaikkapa kaupungilla tapana katsoa muiden suht samanikäisten naisten rintoja kuin itse olen. Aina ne vaan ovat muilla kauniimman muotoisen näköiset ( jos on avonaisempi paita niin huomaa) ja muutenkin paljon isommat- ja aina masentaa sen jälkeen kun näkee muiden isomman rintavarustuksen. Rintojeni pienuus ei johdu nykyisestä painostani, olen painoindeksiltä ihan sen normaalin 24, eli olen palannut laihoista ajoista enemmän normaaleihin mittoihin. Ne vaan ovat pienet joillakin ihmisillä ja se siitä. Näin ainakin minulla.
Epävarmuus omaa kehoa kohtaan on mielestäni yksi syy miksi minun on vaikeaa kiihottua. Joskus myös se, että ei vaan joskus viitsisi seksiä kullan kanssa millään (hänellä taas mahdottomat halut). Olen myös sitä mieltä, että kultani ei ehkä sängyssä ole naisten mielestä se kaikkein kiihottavin, sillä naisethan haluavat ehkä ronskimpaa otetta mieheltä seksiin ja ehkä myös salamyhkäisiä katseita. Minusta oma kultani näyttää herkkyyttään liikaa sängyssä eikä koskettele minua tarpeeksi, on liian kiltti. Olen hänelle sanonut että kosketa minua enemmän ja niin hän on tehnytkin. Ollaan kokeiltu musiikkia, kynttilöitä jne. mutta kun en saa orgasmia kun tuntuu että minun on vaikeaa edes kiihottua sängyssä ylipäätänsä. Parhaalta tuntuu kun ratsastan kultani päällä ja olen häneen päin. Silti kaipaan tilanteeseen lisää kiihottuneisuutta vaikka myönnän että saatan olla ollut lähellä orgasmia siinä asennossa. Tuo asento vaan vaatii mieheltä erittäin jäykkää penistä j a eihän se siinä kovin kauaa kestä. Muutenkin kultani tulee aika nopeasti.
Olen siis hänelle kertonut orgasmittomuudestani, jopa siitä että koen hänen vehkeensä liian pieneksi. Hän ei ole suuttunut eikä huolestunut. On sanonut, että ostetaan seksikaupasta jotain kivaa- se onkin seuraava suunnitelma. Hän on myös hyväksynyt etten saa orgasmia ja sanonut että onhan se tiedettävästi joillekin naisille vaikeaa, eikä häntä haittaa jos en saa, vaikka tietysti hän haluisi tyydyttää minua. Hän kehottaa minua ensin oppimaan hyväksymään oma vartaloni, jotta voisin kiihottua paremmin. sen sijaan hän on sanonut, että peniksen kokoaan hän ei voi muuttaa, mutta on tiennyt sen olevan normaalia pienempi. Kultani on siis muuten ihan haluttava, on hyvä kroppa jne. mutta välillä tuntuu, että se kiltteys/hyväntahtoisuus (mitä normaalisti rakastan hänessä) eivät saisi näkyä sängyssä. Mies ei minusta saa olla liian kiltti ja hyväntahtoinen, menee viimeisetkin halut jos niitä nyt ylipäätään on. Kun ei tee oikein mieli harrastaa seksiä kun tietää että ei saa kuitenkaan orgasmia, mieheni kyllä saa.
Naisen fyysiset ominaisuuden siis kiihottavat minua enemmän kuin miesten. En voi silti ajatella naista romanttisessa mielessä taikka elämänkumppanina. Siitäkään en oikein osaa sanoa haluaisinko naisen kanssa sänkyyn, ehkä se pelkästään on minulla haluna vain ajatuksissani tai niin, että näen televisiosta jotain. Haluan elämääni miehen ja perheen, lapsia ja antaa heille paljon rakkautta. En vaan mielestäni koskaan ole ollut kovin seksuaalinen ja itsetyydytyskin on ollut aina kovin vierasta. Jos olen sitä yrittänyt, se on enemmänkin orgasmin metsästämistä ja ahdistavaa kun en koe sitäkään kiihottavaksi. En edes tiedä mitä seksifantasioita minun pitäisi samalla ajatella? Niitä naisiako jos ne kerta voisivat kiihottaa? Onko se väärin omaa rakastani kohtaan jos masturboidessani ajattelenkin jotain naista ja se sitten kiihottaa??
Asia on kuitenkin niin, että rakastan nykyistäni niin paljon, että melkein tiedän olevani hänen kanssaan lopun ikää (voitte muut tietysti ajatella, että niinhän sitä siinä iässä luulee), mutta minusta hän on vain sellainen ihminen, jota ei voi mistään maailman kolkasta löytää. Mutta minä olen hänet löytänyt ja miten ihanaa onkaan kun pääsen hänen lähelleen koulupäivän jälkeen halailemaan ja ottamaan päikkäreitä viereen. Tuntuu, kuin hän olisi minun toinen puuttuva osa. Olenkin kuvaillut sitä hänelle niin, että kun otamme päikkäreitä ja makaamme toisissamme kiinni, tuntuu kun minuun kytkettäisiin jokin laturi ja saan taas huokaista helpotuksesta.
Olen siis näitä seksiin liittyviä tunetmuksia hänelle kertonut ja hän on vain sanonut, että kyllä sinä jo olisit aikaisemmin tiennyt jos olisit vaikka lesbo tai bi, sinulla vaan on tapana murehtia ja miettiä asioita liikaa niin paljon, että ei mikään ihme jos tuntuu vaikka että on bi. Se on kyllä totta, että olen sellainen joka murehtii asioita niin paljon, että saan vaikka taudin oireet itselleni, jos pelkään sairastavani jotain tautia. Joskus olenkin lukenut hypokondriasta, josta luulen ainakin silloin tällöin kärsiväni (vanha nimitys taudille on luulosairaus). Minä vaan tätäkin asiaa mietin ja mietin ja mietin ja tuntuu että tästä ei saa selvyyttä kun menee ihan sekaisin pähkäillessä.
Mutta auttakaa te lukijat minua jos vaan millään osaatte. Kiitos jos jaksoitte lukea ?